Ystävyyden sokkotreffit, lähtisitkö?

Eikö olisi upeaa saada aikuisella iälläkin uusia ystäviä? Kun koulut on käyty ja työelämä vie mukanaan, ei uusien ystävien kohtaaminen ole enää aivan yhtä helppoa kuin teinivuosina. Entäs, jos sinulle tarjoutuisi tilaisuus lähteä niin sanotuille ystävyyden sokkotreffeille, lähtisitkö? Minä lähdin ja onneksi lähdin.

Odottelen puistossa eväideni kanssa mahdollista uutta ystävää. Olo on kuin sokkotreffeillä, vaikka tässä hetkessä elämääni olenkin treffailuni treffaillut, eikä espanjalaiseni ilahtuisi sellaisista uutisista. Miltäköhän mahdollinen uusi ystävätär, jota odottelen, näyttää oikeassa elämässä? Tunnistankohan tämän toisen seikkailijattaren muutaman kuvan perusteella?

Näen hymyilevän ihmisen saapuvan pyöräänsä taluttaen ja tunnistan kasvot. Tuntuu myös loogiselta, että muun muassa Etelä-Amerikassa yksin pyöräillyt nainen saapuu pyörällä. Kyseinen pyörä tosin tuskin on hänen seikkailujensa menopeli.

Halaamme. Se tuntuu luonnolliselta. Tuntuisi hassulta vain kätellä. Tuo ihminen on seikkailijatar, jonka nimen kampaamoasiakkaani mainitsi minulle noin vuosi sitten. Asiakkaani oli myös vakuuttunut, että meidän kahden samanhenkisen reissaajan pitäisi tavata. Hän antoi meille toistemme yhteystiedot. Kirjoittelimmekin pari kertaa, mutta tapaaminen jotenkin vain jäi. Tai oikeastaan se antoi odotella itseään vuoden päivät.

Istumme auringossa ja juttelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ihailen uuden ystäväni seikkailuja, saaden sisälleni todella vahvan kaukokaipuun tunteen. Kuvittelin haluavani olla nyt Suomessa ja rakentaa pesää. Väärin kuviteltu, sydämeni taitaa sanoa toisin.

Jaamme kokemuksia ja matkavinkkejä. Tuntuu, kuin olisimme tunteneet pidempäänkin. Jotenkin muiden maailmanmatkaajien kanssa tuntuu usein siltä. On helppoa vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät puolestakin lauseesta, mitä tarkoitat.

Asiakkaani oli myös vakuuttunut, että meidän kahden seikkailijattaren pitäisi tavata.

Juttelemme naismatkailun turvallisuudesta ja kohtaamisista. Juttelemme rakkaudesta ja elämästä, unelmista ja suunnitelmista. Kuuntelen kaiholla juttuja uuden ystäväni suurista suunnitelmista, joihin liittyy muun muassa pyöräilyä Etelä-Amerikassa.

Monta tuntia vierähtää. Kaksi seikkailuhenkistä naismaatkaajaa ovat kohdanneet ja siitä kohtaamisesta ei todellakaan puuttunut innostuneisuutta, ideoita tai inspiraatiota. Vaihdoimme jossakin vaiheessa paikkaakin, terassille. Olimme oikeastaan jo lähdössä kotia kohti, mutta juttua riitti. Sitä olisi kai riittänyt vaikka viikoiksi.

Kun viimein nousimme ylös terassin tuoleilta ja kun pyysimme viereisessä pöydässä istuvaa afrikkalaistaustaista (oletus ainakin) herrasmiestä ottamaan meistä kuvan, tuo mies päätti kauniin kohtaamisemme päivän sanoihin: ”You are like two moons. Wow. Beautiful!”

Kohtaamisissa on voimaa. Mitäs, jos sinäkin antaisit tilaisuuden uudelle ystävälle? Mitäs jos tarttuisit tilaisuuteen tutustua uuteen ihmiseen, jolta oppia jotakin uutta? Ehkä pyydät itse puolituttua vaikka oluelle, ystävällisessä mielessä? Aikuisia ystäviä ei ole koskaan liikaa ja mitä aikuisemmiksi me tulemme, sitä huonommin kai tutustummekaan uusiin ihmisiin.

Itse olen ollut tässä asiassa onnekas ja elämääni on muutaman viime vuoden aikana astellut upeita maailmalla matkaavia seikkailijattaria.

Sissi, kiitos, kun ymmärrät tasan tarkkaan, mistä puhun, kun puhun seikkailuista. Seikkailijatar-ystäviä ei koskaan voi olla liikaa!

EDIT: Myöhemmin minä ja Sissi perustimme Seikkailijattaret-verkkomedian. Tutustu siihen täällä!