Istun yksin illallisella. Korvissani on napit ja kuuntelen taianomaisen kaunista musiikkia, joka vie minut ajatuksissani jonnekin kauas. Olen tässä hetkessä onnellinen.
Olen juuri syönyt paistetut nuudelit kasviksilla ja nyt siemailen kookosvettä. Viereisessä katoksessa istuu iso joukko ihmisiä. Istuin siellä aiemmin, mutta kuunneltuani hetken heidän juttujaan, vetäydyin omaan tilaani, What’s Up -puhelun turvin.
Olen mieluummin yksin kuin seurassa, joka ei nappaa tai joka ei sovi omaan mielentilaani. Nyt olen mieluummin yksin. Nautin omasta seurastani, tarvitsen omaa aikaa.
Olen tottunut olemaan yksin. Yksinolo omasta tahdosta on kullanarvoista. Sillä ei ole mitään tekemistä yksinäisyyden kanssa. Tiedän myös sen tunteen, mutta nyt olen todella onnellinen omassa yksinolon tilassani.
Jos tässä hetkessä joku oikeanlainen ihminen liittyisi seuraani, toivottaisin hänet kenties tervetulleeksi. Tunnistaisin sellaisen jo kaukaa, olemuksesta. Viimeistään, kun hän avaisi suunsa. Se on jännä, miten helposti sitä tunnistaa niin sanotut sukulaissielut tai ainakin ne, joiden kanssa kokee olevansa samalla aaltopituudella. Sen vain tietää, joskus tietysti myös erehtyy.
Tänään oli myös hetki, kun kaipasin seuraa. Liityin lounaspöydässä mukavan chileläisen reissaajan pöytään ja jatkoimme yhdessä jälkiruoalle, herkulliselle vegaanijäätelölle. Jatkoimme vielä rannalla kävelylle, jonka jälkeen moikkasimme ystävällisesti ja sanoimme, ”Törmätään taas!”. Reissussa on helppoa tutustua uusiin ihmisiin, jos haluaa.
Itselleni on helpompaa ja kiinnostavampaa kohdata yksilöitä kuin suuria laumoja. Suurissa porukoissa jokainen saa taistella puheenvuorosta ja usein joku yksittäinen ihminen on koko ajan äänessä. En jaksa taistella paikastani suuressa laumassa. Kohtaan mieluummin yksilöitä, oman tiensä tallaajia. Ne sellaiset ovat tervetulleita pöytääni, ne sellaiset omasta tahdostaan yksinäiset sudet. Sellainen kai on myös ainakin yksi puoli minuakin. Siksi minä heistä tykkäänkin.
Viihdyttekö te omassa seurassanne? Omissa oloissanne? Vai tarvitsetteko aina edes jotakin seuraa?
Samanlaisia ollaan. Kaikissa luonnetesteissä olen ekstrovertti, mutta tosiasiassa siinä ekstrovertin ja introvertin välimaastossa. Jaksan viihdyttää ja seurustella kunhan saan vastapainoksi olla riittävän paljon yksin. Yksilöiden kohtaaminen on myös paljon helpompaa kuin laumassa oleskelu.
Ymmärrän hyvin sen mitä tässä kirjoitat. Itse olen samanlainen. Ja myös tuo edellinen kirjoitus päihteistä reissussa. En voi ymmärtää miksi joku haluaa olla lomareissulla sekaisin/kännissä/krapulassa. Niin paljon koettavaa ja nähtävää, miksi hukata osa siitä ajasta olemalla sekaisin tai huonovointinen. Ja lomalla harvemmin stressaa (minä ainakaan), mitä turruttaakseen tarvisi päihteitä. En minä lasiin sylje, mutta se kohtuus.
Viihdyn omassa seurassani, ja siksi matkustan mieluiten yksin. Olen aina ollut introvertti ja halunut paljon omaa aikaa.