En todellakaan ole kovin kiinnostunut autoista. Uudet autot tai niiden osat eivät ole lempipuheenaiheeni, eikä minulla ole autokeskusteluihin mitään annettavaa. Nyt kuitenkin paljastan yhden päiväunieni kohteen, joka on kuin onkin… AUTO! Ei silti mikä tahansa auto vaan herttainen hippipaku.
Jotain tapahtuu sisälläni joka kerta, kun näen kadulla vanhan Volkswagen Kleinbussin. Sellaisen sympaattisen ja söpön hippipakun, jollaisella voin vain kuvitella itseni huristelemassa pitkin poikin vaikka Australian rannikkoa. Tai voisin huristella sellaisella oikeastaan ihan missä vain.
Hippipaku ikkunan ulkopuolella ja musiikissa
Vielä jonkin aikaa sitten oli työmatkani varrelle parkkeerattu ihana volkkaripaku, jossa oli keittiökin. Se vain huusi nimeäni ja olin jo lähellä laittaa ikkunalle jonkin sortin soittopyynnön. Siinä olisi ehkä lukenut: ” Ottaisin mielelläni vastaan tämän auton. Luulen, että meidät on luotu kulkemaan yhdessä”.
Kuten jonkin aikaa sitten kirjoittelin koruprojektistani ja myös kampaajanhommistani, tähän paku-unelmaan voisi liittyä ruokarahojen ansaitseminen tekemällä töitä unelmieni pakettiautosta käsin.
Olin taannoin Tavastialla (joka on muuten lempparikeikkapaikkani) suomalais-ranskalaisen duon , Evan ja Manun, loistavalla keikalla. He kertoivat duunanneensa levynsä reissaten pakettiautolla pitkin poikin Eurooppaa. Olin jo tuolloin suuri pakettiautomatkahaaveilija. Kuvitella, että he saattoivat parkkeerata mobiilin kotinsa vaikka jonkun Alppijoen rannalle, soitella kitaraa ja lauleskella. Ja kappas, siitä syntyi levy!
Tämä mukavanoloinen pariskunta piti myös vuoren varmasti jännästä reissustaan blogia. Minäkin pitäisin. Tosin tätä samaa ja sen musisoinnin voin suosiolla jättää niille, jotka sen lahjan ovat saaneet tai töitä sen eteen tehneet. No joo, kyllä voin yrittää opetella soittelemaan vaikka mandoliiinia tai banjoa. Levyä ei tulisi, sen vannon. Onko vapaaehtoisia opettajia?
Miten unelma hippipakusta saisi siivet?
Niin, rahaa ei juurikaan ole takataskussa ainakaan tällä hetkellä tuollaisen mobiilikodin hankkimiseen, mutta ehkä tämä on täysin toteutettavissa oleva unelma silti. Kuten jonkin aikaa sitten kirjoittelin koruprojektistani ja myös kampaajanhommistani, tähän paku-unelmaan voisi liittyä ruokarahojen ansaitseminen tekemällä töitä unelmieni pakettiautosta käsin.
Ehkei olisi ihan hullua myöskään yrittää crowdfundingia, jossa iso joukko ihmisiä voi auttaa yksilöä toteuttamaan unelmansa pienellä lahjoituksella. No joo, ehkä minä vain keräilen rahaa ja samalla odottelen toivoen, että joku, joka etsii uutta ja hyvää kotia Volkkaripakulleen lahjoittaa sen minulle. Voin luvata, että se saisi rakkautta osakseen ja pääsisi seikkailemaan!
EDIT: Ei mennyt montaakaan vuotta, kun elämääni astui ihminen ja matkailuauto. Unelma hippipakusta vaihtui karavaanarin elämään.
