lentojen varaaminen intia

Lennot Intiaan ja vinkit halpojen lentojen varaamiseen

Varasin juuri itselleni halvat lennot Intiaan. Miten löytää paras diili? Mistä varata lennot Intiaan tai muualle?

*Kaupallinen yhteistyö. Juttu on toteutettu osana momondo ambassador 2017 -kampanjaa.

Lentojen varaaminen on oma taiteenlajinsa, jonka monimutkaisiin kiemuroihin on suorastaan nautinnollista sukeltaa. Parhaan nautinnon saan aikaan, kun lisään tunnelmaan asteen verran enemmän luksusta siemailemalla samalla vaikka kuplivaa juomaa, hyvän musiikin soidessa taustalla. Joskus teen päätökset hetken mielijohteesta ja toisinaan jahkailen hartaasti ja pitkään. Kun ryhdyn lentojen varaamisessa tuumasta toimeen, otan huomioon monenlaisia matkustukseen vaikuttavia asioita lentoajoista välilaskeutumisiin ja tietysti hintaan. Kuka ei haluaisi löytää halpoja lentoja?

Olen vuosien varrella oppinut muistamaan ulkoa lentokenttien koodeja. Osaan usein myös sanoa suoraan, millä lentokentällä on hyvät lepotilat ja mitä kenttää kannattaa vältellä. Tiedän, että Pariisin lentokentällä tavaroiden katoaminen on todennäköistäkin ja että Singaporen kenttä on kaikin puolin toimiva ja loistava. Olen oppinut, että Istanbulin välilaskun ollessa liian pitkä, Turkish Airlinesilla lentävät saavat ilmaisen kaupunkikierroksen tai jopa maksuttoman hotelliyöpymisen.

Kaukokohteiden lentoja varaillessa olen tarkka ja ennen kuin painan ”varaa lennot” -nappulaa, pohdin ja mietin, fiilistelen ja vertailen.

Olen toimissani välillä liiankin spontaani. Joskus taas äkkipikaiseltakin vaikuttavien ratkaisujen taustalla on pitkä ja syvällinen ajatustyö. Kaukokohteiden lentoja varaillessa olen tarkka ja ennen kuin painan ”varaa lennot” -nappulaa, pohdin ja mietin, fiilistelen ja vertailen. Otan selvää vaihtoehdoista, erilaisista kombinaatioista ja vertailen eri lentoyhtiöiden antamia mahdollisuuksia.

Jos taas kyseessä on lyhyt matka vaikka Berliiniin tai Madridiin, nappaan hyvän diilin joskus salamannopeastikin. Tilaisuuteen tarttumalla olen lentänyt Berliiniin ja takaisin halvimmillaan 65 euron hintaan ja liian viime tinkaisena taisin joskus maksaa yli 300 euroa samoista kahden tunnin lennoista. Onneksi Air Berlinin suklaasydän piristää aina koneesta poistuttua, samoin tekee Berliinin maaperälle astuminen.

Halvat lennot Intiaan tai ihan minne vain?

Nyt en ole lähdössä matkalle kymppien budjetilla, eikä kohteeni ole Berliini. Varasin viime viikolla lennot Intiaan, kontrastien Delhiin. Matkaan lähden jo muutaman päivän päästä, mutta matkakohteen valinnanvaikeuden takia lentojen varaamisen kanssa kesti laittoman pitkään. Nappaisinko pari sataa euroa halvemmat lennot erittäin pitkillä vaihtoajoilla (näinkin olen toiminut usein), lentäisinkö hieman epäillyttävällä lentoyhtiöllä (myös näin olen tehnyt) vai vaihtaisinko kokonaan matkakohdetta (tämä vaihtoehto oli erittäin lähellä)?

halvat lennot

Ajatus Intian vehreästä Keralasta, Jumalten maakunnasta, oli kytenyt päässäni jo pitkään. Jos olisin maabongari, olisin päätynyt Intian sijasta toiseen maahan. Intiassa olen jo parikin kertaa seikkaillut eli maapisteitä ei ropise. Hurahdin tosin lentoja selaillessani virtuaaliseikkailemaan jos jonkinmoisissa, trooppisissa kohteissa. Löysin ensimmäistä kertaa muuten niin tutuilta momondon matkahakukoneen sivuilta palvelun, jonka avulla voi käytännössä matkustaa minne vain. Näpyttelin momondon trip finderiin vain budjetin 700 euroa ja pian edessäni oli joukko värikkäitä ja eksoottisia vaihtoehtoja. Pitäisikö sittenkin lähteä Filippiineille? Toisaalta, Etelä-Afrikkaankin pääsisi hyvään hintaan. Brasiliassakin olisi monta trooppista rantaa, puhumattakaan Väli-Amerikan helmistä.

Ajatus Intian vehreästä Keralasta, Jumalten maakunnasta, oli kytenyt päässäni jo pitkään. Jos olisin maabongari, olisin päätynyt Intian sijasta toiseen maahan.

Minne ihmeessä sitä menisi? Tällainen vaihtoehto mennä aivan minne vain tekee valinnasta nautinnollisen vaikeaa. Olemme etuoikeutettuja, että voimme edes matkustaa ja koko upea maailma tuntuu olevan avoinna, jos päivämääräni ovat suhteellisen joustavat. Näin, vaikka budjettinikaan ei ole suuri. Kuten jo varmasti tiedätte, en koskaan matkusta kalliisti ja miellän itseni enemmän budjettimatkailijaksi tai ainakin hyvän hinta-laatusuhteen reissaajaksi.

Halvat lennot Intiaan, kiitos

Lentosurffailun aikana päätän kuunnella itseäni. Niin teen aina. Ensimmäinen ideani oli kontrastien Intia ja olen täällä blogissani asti julistanut olevani lähdössä Intiaan. Taisin kertoa samasta asiasta aina radiossakin asti (kyllä, olin Radio Aallon haastattelussa). Jos kerran olen kertonut koko kansalle monessa tuutissa matkastani Intiaan, Intia saa luvan olla seuraava matkakohteeni. Matkustan aivan minne vain sitten toisen kerran, vaikka seuraavalla kerralla. Intia on hyvä valinta, se on varmasti juuri täydellinen valinta.

halvat lennot Intiaan

Kun viimein päätän matkustaa tiettyyn maahan, vertailen lentohinnat maan eri kaupunkeihin. Lennot Keralaan tai Goalle tuntuvat hiihtolomaviikolla olevan hieman vaikeasti löydettävissä ja lentoaikaakin tulisi parin viikon lomaan nähden liikaa. Muistin Finnairin lentävän suoraan Delhiin. Siinä se vastaus on, lennän Intian Delhiin. Delhistä nappaan maan sisäiset lennot halpalentoyhtiöllä etelään.

Tiedän jo entuudestaan Delhin olevan vilkas kenttä, josta käsin moni pienempikin yhtiö operoi, mutta sama vahvistui momondon värikkäillä sivuilla surffaillen. Kai tekin muistatte, että lentohakuoperaattorit osaavat nykyään jo laskea myös useat halpalentoyhtiöt mukaan diileihin? Aiemmin näin ei ollut ja esimerkiksi Ryanairin lennot jätettiin reitin vaihtoehdoista usein pois.

Delhin lentokentällä en muuten kovin mielelläni vietä yhtään pakollista enempää aikaa. Olen jo nukkunut kentällä kaksi yötä. Kentän sisälle pääsi tuolloin vasta muutama tunti ennen lentoa ja odotteluaula oli erillisessä rakennuksessa. Tuon erillisen rakennnuksen betonilattialla olen viettänyt pitkän yön sisareni kanssa. Toisen yön nukuin koiran unta sattumusten summana (ilman viisumia, älkää kysykö miksi) Delhin kentän porttien välissä, kokolattiamatolla. Sinne sitten kiltti virkailija toi aamulla rinkkani, jotta viisumiton matkailija pääsi jatkolennolleen.

Miten matkakohde valikoituu?

Miten sitten yleisesti ottaen valitsen matkakohteeni, jos ei puhuta vain tästä matkasta? Joskus matkakohde valikoituu pelkän edullisen hinnan vuoksi, mutta yleensä taustalla ovat omat tarpeeni. Kuuntelen itseäni. Mietin, mitä kaipaan ja pohdin, mistä sen voisin saavuttaa. Tällä lomalla kaipaan vehreää luontoa, joogaa, edullista hintatasoa ja tropiikin lämpöä. Jos haluaisin kirkkaita vesiä ja snorklailua, olisin saattanut päätyä esimerkiksi Filippiineille.

Joskus matkakohde valikoituu pelkän edullisen hinnan vuoksi, mutta yleensä taustalla ovat omat tarpeeni. Kuuntelen itseäni. Mietin, mitä kaipaan ja pohdin, mistä sen voisin saavuttaa.

Matkasuunnitelma muuttui myös matkan varrella hieman, kun mieleeni pamahti mielikuva simppelistä bungalow-mökistä. Haluan kesämökille tropiikkiin. Koska Intian Kerala ei ainakaan nettisurffailun perusteella ole rantalomailun mekka, päädyin kombinaatioon hippeilyn Goasta ja luontoystävän Keralasta. Tämäkään ei ole lukkoon lyötyä, kaikki saattaa vielä muuttua.

halvat lennot intiaan

Aloitan reissun Goalta ja etenen Keralaan, jos siltä tuntuu. En halua aikatauluttaa lomaani, en halua suorittaa vapaa-aikaani. Seuraan omia tuntemuksiani, menen nenäni näyttämään suuntaan. Matkaani liittyy myös espanjalaiseni, jonka kanssa olemme oleilleet eri maissa jo yli kuukauden päivät. Kohta olemme tärskyillä värikkäässä Intiassa. Samalla pääsen hieman tutkailemaan omaa itseäni. Katsomaan, olenko tallailemassa oikeaa polkua. Irtiotto on aina siihen paras tapa.

Miten löytää halvat lennot? Vinkkini halpojen lentojen metsästykseen

  • Suosi matkapäivinä tiistaita ja torstaita, lennot ovat yleensä edullisempia näinä päivinä. Edullisimmat lennot löytää yleensä esimerksi torstaista tiistaihin tai tiistaista tiistaihin, viikonloput ovat usein kalleinta matkustusaikaa.
  • Muista vaihtoehto menosta ja paluusta eri kentiltä. Joskus yhdensuuntaisen lennon voi saada edullisemmin kuin menopaluun ja esimerkiksi saman maan sisällä on joskus hyväkin voida palata eri kentältä kuin minne on lentänyt. Lensin kerran Kroatian Dubrovnikiin, kiertelin maata ja palasin Splitin kaupungista. Säästin tässä noin 100 euroa ja meno-paluulennot maksoi noin 120 euroa.
  • Jos valitset lennot kahdelta eri lentoyhtiöltä, erillisillä lipuilla, muista ottaa tarpeeksi aikaa lentojen väliin. Kukaan ei ole vastuullinen maksamaan korvausta, jos myöhästyt jatkolennolta. Muista myös eri maiden viisumikäytännöt. Esimerkiksi Intiassa tarvitaan aina viisumi ja jos joudut vaihtamaan terminaalia lentojen välissä, olet suuressa pulassa.
  • Katso myös läheisten lentokenttien mahdollisuudet. Joskus voi olla halvempaa lentää esimerkiksi Pariisiin, vaikka olisi menossa Nizzaan. Kohteiden välisen matkan voi mennä vaikka bussilla, jos aikaa ja kärsivällisyyttä riittää.
  • Jos joudut hapojen lentojen takia nukkumaan yön lentokentällä, aiheesta löytyy paljon vinkkejä.
  • Seuraa sosiaalisen median kanavista parhaimpia lentotarjouksia ja pysy tilanteen tasalla. Ole valmiina toimimaan ripeästi, kun sopivat lennot tulevat myyntiin.
  • Matkusta sesongin ulkopuolella. Suurimmat juhlapyhät kannattaa suosiolla jättää välistä tai ainakin pyrkiä matkustamaan juuri ennen suosittua ajankohtaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top