ukulele

Viikonlopun verran surffilautoja ja ukuleleja

Yksi viikonloppu, johon kuului neljä reissaamista rakastavaa ihmistä, kaksi kassillista ruokaa, kaksi ukulelea, kaksi surffilautaa, SUP-lauta, teltta ja matkailuauto. Ei, kyseessä ei ollut surffiloma Portugalissa, vaan tälläkin kertaa reissu tehtiin kotimaassa, Suomessa.

matkablogi
Just go!

Olemme tuon karavaanarin kanssa reissanneet mobiilikodillamme paljon aivan kahdestaan. Välillä olen jopa kaipaillut kyytiimme muitakin ihmisiä; kyllähän hyvää pitää jakaa. Itse olisin ainakin pudonnut aiemmin penkiltä pelkästä innostuksesta, jos aikana ennen omaa mobiilikotoiluani minut olisi pyydetty mukaan karavaanireissulle.

Onhan matkassamme ollut tosin jo sisareni pariinkin otteeseen ja on autossa myös isännöity ja emännöity sohvasurffaajaa. Silti, oli hauska saada kyytiläisiksi kaksi uutta kyytiläistä.

matkablogi
Explore!
matkablogi
Alkupaloja, nam.
matkablogi
Lounas maisemapaikalla.
_MG_3584
Sapuskaa nuotiotulella, nam.
_MG_3581
Ahventa illalliseksi, kyllä kelpasi!

Suomeen oli luvattu viikonlopuksi myrskyä, mikä sai kyydissä olleet surffarit innosta pinkeiksi. Näin, vaikka heidän (kuten minunkin) into surffaukseen löytyy yleensä aivan muualta kuin kylmistä Pohjolan vesistä.

Surffiaaltojen perässä matkasimme jo aiemmin tuttuun Porvoon Emäsaloon. Aaltojen toivossa kevyillä kamoilla matkustanut (haha) ystävämme nappasi mukaan molemmat surffilautansa – loppujen lopuksi aika turhaan. Niin, aaltoja ei ainakaan surffaukseen asti myrskypäiväksi nimettynä sunnuntainakaan riittänyt.

Vettä sen sijaan tiputteli taivaalta turhankin lokakuiseen tahtiin ja aallotkin menimme loppujen lopuksi hakemaan Pyhtään sisäsurffihallista, Siriuksesta.

_MG_3605
Surffausta (flipboard) Siriuksessa.
_MG_3528
Jaakko heittää kylmän kiven veteen, vai miten se menikään?
Suppailua ja chillailua.
Suppailua ja chillailua.
_MG_3482
Suppailua Porvoossa, surffiaalloista ei tietoakaan – tässä tapauksessa onneksi.

_MG_3492

Nyt on mieli makea. Vatsa täynnä hyvää ruokaa, ukuleleakin yritin ystäväni kanssa hieman rämpytellä. Sain SUP-lautailla ja aurinkokin paistoi edes hetken aikaa. Pitkästä aikaa tuntui edes yhden päivän ajan kesäiseltä ja koin eläväni unelmaa . Unelmaa, johon kuuluu hyvää seuraa, hippipakuilua, nuotiotulta, hyvää ruokaa, elävää musiikkia, surffirantoja ja syvällisiä keskusteluja.

On aika upea fiilis huomata elävänsä ainakin jossakin määrin unelmaansa, edes hetken aikaa. Nämä päiväunien unelmahetket pitää tosin osata huomata ja niistä kannattaa nauttia ennen kuin tyypilliseen ihmisyyden tapaan alkaa taas haaveilla jo seuraavasta matkasta, seuraavasta elämäntilanteesta tai seuraavasta autosta.

Nautitaan siis unelmista yksi kerrallaan, ainakin yritetään.

_MG_3543
Mobiilikodin kattoterassilla viihtyy.
_MG_3475
Ukulelen rytmejä kattoterassilla. <3
_MG_3444
Viiden tähden iltahetki.
_MG_3423
Don’t worry, be happy.

Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu! Muistakaa myös, kesä on tässä ja nyt – vaikka ei se kyllä siltä säiden puolesta ole tuntunutkaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top