Onko Turkissa turvallista matkustaa naisena ja ovatko turkkilaiset miehet uhka naiselle?
Kun lähdin ensimmäiselle Turkin matkalleni Istanbuliin, muistan varoittelut turkkilaisista miehistä. ”Ne miehet ahdistelevat kaduilla ja huutelevat perään! Varo niitä”. Muistan myös taas kerran ne ihmettelyt siitä, miten edes uskallan matkustaa yksin ja vielä kaiken kukkuraksi naisena.
Ensinnäkin, kaikista maailman maista olen luultavasti kokenut rasittavimmat ehdottelut ja ahdistelut Suomen baareissa. Okei, Sri Lankan miehet kyllä istuvat julkisissa kulkuneuvoissa aina turhan lähelle, he saattavat mennä ahdistelijoiden listan kärkipäähän.
Viime talven Istanbulin reissulla melkein yllätyin siitä, miten rauhassa sain kaduilla kulkea. Skandinaavinen ulkonäköni tai pelkkä fakta, että edustan naissukupuolta ei herättänyt tuon miljoonakaupungin kaduilla juurikaan minkäänlaista reaktiota. Yksikään mies ei tuolloin ahdistellut minua Istanbulissa. En tiedä olinko onnekas, mutta en kokenut ainuttakaan mieshenkilöä koko reissun aikana millään tavalla epämiellyttäväksi ahdistelijaksi. Miehet saattoivat kyllä jutella minulle, mutta eikös se nyt ole aivan normaalia käyttäytymistä? Suotavaakin sellaista.
Itä-Turkin Van ei ole Istanbulin kaltainen, moderni kaupunki. Ihmiset eivät ole tottuneet turisteihin ja katukuvaan on vasta hiljattain alkanut tulla länsimaisia, moderneja asuja. Vanhemmat naiset ovat hunnutettuja, mutta nuoremman sukupolven edustajat pukeutuvat aika lailla, kuten ketkä tahansa pohjoiseurooppalaiset.
Vanin perinteikkyydestä huolimatta en kokenut sielläkään minkäänlaista epämiellyttävää ahdistelua. Oikeastaan koin miesten käyttäytymisen minua kohtaan erittäin viihdyttävänä. Miehet naureskelivat, osoittelivat, katsoivat ja huitoivat minulle – hyvällä ja ystävällisellä tavalla. Eräs kadulla rahaa pyytävä pikkupoika jopa vähän ihastui minuun, söpöä.
Useat miehet halusivat, että heistä otetaan valokuva ja kuvaussession jälkeen he hymyilivät tyytyväisinä ja katosivat paikalta. Valokuvaa he pyysivät aina kohteliaasti: ”Photo, please!”. Jos itse kysyin lupaa ottaakseni kuvaa, miehet poseerasivat iloisina ja tilanteesta otettuina.
Sain useasti kertoa, mistä olen kotoisin tai mikä nimeni on; pöyristyttävää ahdistelua siis! Ettäs kehtaavat tulla kyselemään asioita minusta! Kuinka ahdistavaa onkaan, että he olivat kiinnostuneita ventovieraasta! (Tähän loppuun vielä silmänisku sarkasmin merkiksi.)
En kiistä, etteikö maailmalla olisi paljon kulttuureita, joissa naisen asema on todella huono ja joissa naista kohdellaan esineenä. Se on fakta. Siitä huolimatta ainakin oma, muiden minuun tartuttama, ennakkoluuloni nimenomaan turkkilaisia miehiä kohtaan on karissut pois. Tuohon maahanhan mahtuu toinen toistaan valloittavampia, hymyileviä herrasmiehiä!
Kun siis seuraavan kerran se ahdisteleva mies aloittaa jutustelun, vastaa kohteliaasti. Useassa tilanteessa pelkkä napakka ”Ei” riittää vastaukseksi epämiellyttäväksi meneviin kysymyksiin. Se, jos joku kysyy nimeäsi tai kotimaatasi ei ole itsestäänselvästi naiseen kohdistuvaa ahdistelua; se voi (ja usein onkin) olla pelkkää mielenkiintoa erilaisuutta kohtaan. Tämä pätee kaikkialla maailmassa, tietysti maalaisjärki on hyvä pitää myös päässä.
Jokaisessa maassa on yksilöitä; hyviä ja huonoja. Koko kansaa ei kannata leimata niiden huonojen yksilöiden takia tai pelkästään uskonnon peusteella. Vaikka Turkkiin liitetäänkin monia negatiivisia ja järkyttäviä asioita naisiin suhtautumisesta, on oma kokemukseni turkkilaisista miehistä positiivinen. Olen kohdannut Turkin reissuillani toistaiseksi vain erittäin mukavia miehiä. Toki kaikkialle mahtuu aivan kaikenlaisia ihmisiä, mutta kaikkia ei pidä pistää samaan muottiin.
