Oli aamuyö. Kello ei ollut lyönyt vielä kuuttakaan, kun minareetista alkoi jo kuulua rukouskutsu. Tällä kertaa ääni oli kovin epävireinen, tai ehkä se vain kuulosti siltä kesken levottoman yöuneni. Myös kukko kiekui muutaman sekunnin välein ja kaikki viidakon äänet sekoittuivat muuhun äänimaailmaan. Sammakot kurnuttivat kovaa ja muut villin viidakon eliöt huusivat kilpaa niiden kanssa.
Olen todellakin Malesiassa, moni merkki viittasi tänäkin aamuna siihen. Toisaalta, tämä maa voisi olla myös esimerkiksi Indonesia. Samat muslimien rukouskutsut ja samat kukkokiekuut kaikuvat sielläkin. Teki mieli herätä vain kuuntelemaan ihmeellistä äänimaisemaa. Olin kuitenkin hieman huonosti nukutun yön jälkeen liian väsynyt siihen juuri tänään. Onhan tässä vielä sitä paitsi päiviä jäljellä. Ehkä herään huomenna aamulla ihmettelemään tuota hallitsematonta kaaosta.
Tämän aamun äänet olivat erilaiset kuin eilen, sillä olen muuttanut. Matka jatkui majapaikkaan numero viisi, vaikka saari on edelleenkin sama Langkawin saari. Pitäähän sitä nyt edes jotakin vaihtelua olla.
Reissatessani menen usein fiiliksen mukaan ja jätän tilaa suunnittelemattomille asioille. Usein se vie minut yllättäviinkin paikkoihin. Sellaisiin, joista en osannut unelmoidakaan. Nytkin olen uusien tuttavuuksien kautta täällä, valkoisessa omakotitalossa sohvasurffaamassa.
Istuskelen pihan riippumatossa, ympärilläni on tällä hetkellä kolme talon kuudesta kissasta ja talon koira meni juuri aidan viereen murjottamaan, kun en päästänyt sitä karkaamaan aidan raosta. Koira on todellinen viidakonkoira ja se haluaisi olla koko ajan viidakossa seikkailemassa. Nyt en uskalla päästää sitä, koska talon isäntä on omilla teillään. Mikäs tuolla nyt kolistelee? Ahaa, lehmä tallustelee tiellä. Ei, niitähän on viisi. Kokonainen lehmäperhe ylittää nyt tien. Koira haukahtaa niitäkin.
On ilta ja viidakko talon takana on taas alkanut elää omaa elämäänsä. Kaikki yöaktiiviset oliot ovat kömpineet koloistaan. Heinäsirkat ja sammakot kuuluvat voimakkaimmin, niitä on joka puolella. Tässä pihallakin hyppi äsken yksi. Sitä eivät kissat huomanneet, koska niillä oli liskonmetsästys meneillään. Välillä erotan eläinorkesterista muidenkin elollisten olioiden ääntelyä, aamulla kuulimme käärmeen helinää.
Vastapäinen moskeija hiljeni juuri iltarukouskutsun jälkeen. Koira ei oikein nauttinut siitä, piti kai moista älämölyä yhtä epävireisenä kuin itsekin pidin – taas. Tien toiselta puolelta lähestyy hattupäinen mies kaavussaan, hän on kaiketi naapurin isäntä. Erilaiset pörriäiset pörräävät lyhtypylvään ympärillä. Jostakin kuuluu lapsen laulua.
Nyt tajuan, että naapurissa on ravintola. Siksi siellä lappaa koko ajan ihmisiä. Täällä noita ravintoloita tuppaa olemaan joka nurkan takana. Eilenkin söin pienessä, paikallisten ravintolassa, jonka vessa oli perheen kotona. Pitäisiköhän testata tuon naapurin kokkaama ruoka, kerran kun nyt ollaan naapureita? Ehkä vessaan pääsen tarvittaessa ihan tänne omaan sohavsurffivessaan, niin utelias en ole.
Ohitse huristi juuri joukko paikallisia teinejä skoottereillaan. Kaksi skootteria, kyydissä yhteensä viisi ihmistä. Toisilla mopoilijoilla on kypärä päässä, toisilla ei ole. Periaatteessa kaikilla pitäisi olla, mutta täällä paikallisen kylän puolella ei välitetä yhtä paljoa. Ehkä kannattaisi, sillä sehän on vain oman turvallisuuden vuoksi.
Skoottereista tulikin mieleeni eilinen säikähdys. Olen huristellut menemään vuokraskootterilla ympäri saarta nyt muutaman päivän. Eilen ajaessani joku tuntui oudolta ja ajoin sen vuoksi todella hitaasti. Liikenneympyrässä selvisi syy omituisuudelle. Takarengas lähti viemään aivan eri suuntaan, kuin minne yritin ohjata.
Takakumi oli tyhjä, täysin tyhjä. Onneksi ajoin hitaasti ja sain pidettyä hallitsemattoman skootterin hallinnassani. Onni oli myös, että juuri takanani ei ajanut kukaan. Jäin kuitenkin keskelle liikenneympyrää jumiin ja paikalle ilmestynyt mies osoitti takarengasta sanoen: ”Problem!”. Todellakin, iso ongelma.
Sain vietyä moponi tien sivuun ja kaiken lisäksi tien toisella puolella oli autokorjaamo. Mitään ei tapahtunut ja pysyin pystyssä. Silti, säikähdin ja pahasti. Mitäs, jos olisin ajanut kovaa? Mitäs, jos olisin menettänyt hallinnan skootterista ja kaatunut keskelle liikenneympyrää? Niinpä, olisi kai voinut käydä pahastikin. Kaatuessakin olisin luultavasti saanut vähintään aikamoiset ruhjeet ja palovammat.
Nyt täytyy huokaista helpotuksesta ja olla onnellinen, että selvisin säikähdyksellä. Se on välillä kovin pienestä kiinni tämä kaikki, hyvässä ja huonossa. Älkää tekään hurjastelko skoottereilla ja vaikka kuinka mukavalta tuntuukin kiitää menemään tukka hulmuten, kypärää ei pidetä päässä kenenkään kiusaksi.
Arvatkaas muuten, kuinka paljon uusi sisäkumi sen vaihdon teettämän työn lisäksi maksoi? Alle viisi euroa. Ei ole kallista, ei. Kyllä täällä on ihmisen hyvä olla. Voisin jopa kuvitella asuvani täällä, ihan oikeasti. Nyt vain hetkellisesti niin sanotusti leikkiasun.
Pssst! Taas se rukouskutsu alkoi. Eikö tämä nyt ole jo vähän liioittelua? Ehkä tuolla miehellä on vain kova tarve päästä huutelemaan mikrofoniin.