Ui delfiinien kanssa

Sadekauden ja kuivakauden välinen vaihe Nicaraguan Pienellä Maissisaarella on ollut etenkin saaren toisella puolella tuulinen. Lämmin tuuli raikastaa yöt ja mahdollistaa paremmin nukutut yöt, mutta sekoittaa ikävästi merta ja tuo mukanaan aaltoja.

Olen odottanut täydellistä hetkeä järjestetylle snorklausretkelle ja joka päivä kertonut mukaansa houkuttelevalle, paikalliselle retkenjärjestäjälle, odottavani tyynempää säätä.

Eräs joogatunnin jälkeinen aamu näyttää lupaavalta. Karibianmeren pinta on kuin lasia. Sama mies kysyy tämän päivän innostani osallistua retkelle ja sanon päivän koittaneen. It’s a deal; osallistun iltapäivän snorklausretkelle, joka veisi kolmeen eri kohteeseen 25 dollarin hintaan.

Ensimmäinen kohde ei vielä vakuuta ja jättää jopa hieman kylmäksi. Mietin, olenko vain snorklailun ja sukelluksen suhteen jo piloille hemmoteltu koettuani jo paljon. Hieman pettyneenä kysyn, näkyykö alueella koskaan delfiinejä. Saan vastaukseksi epäluuloisen, mutta toiveikkaan: ”Kyllä täällä niitä on, tosin yleensä saaren toisella puolella”.

Menee muutama minuutti, jonka jälkeen alkaa tapahtua. Kapteeni osoittaa etäällä hyppiviä delfiinejä ja suuntaa veneen nokan niiden nokkia kohti. ”Äkkiä kamat päälle ja kun olemme niiiden luona, hypätkää heti veteen!”, sanoo uusi ystäväni.

Tässä hetkessä oli kaikki. Tässä hetkessä yksi unelma toteutui. Tämä hetki oli onnenhetki.

Toimimme käskystä ja kuin ihmeen kaupalla delfiinit tulevat luoksemme. Ne uivat ympärillämme, yllämme ja allamme. Ne tulevat lähelle, jopa ihan iholle. Ne naksuttavat suullaan ja tuijottavat meitä silmästä silmään. Niitä on yhteensä kahdeksan, jos oikein lasken.

Ne tulevat ja menevät, viettäen kanssamme useita minuutteja. Hihkun onnesta ja lausun onnensanoja snorkkelini läpi. Wau, wau! Samaa tekee retkenjärjestäjä ja muut neljä retkeläistä.

Kun delfiinit jatkavat matkaansa, olemme onnesta soikeina. Edes saarella syntynyt retkenjärjestäjä ei ole aiemmin kokenut moista. Hän sanoo myös: ”Sinä tilasit tämän. Sinä odotit oikeaa hetkeä ja se tapahtui.”

Tässä hetkessä oli kaikki. Tässä hetkessä yksi unelma toteutui. Tämä hetki oli onnenhetki.

 

1 ajatus aiheesta “Ui delfiinien kanssa”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top