Herään jo ennen kellon pirinää. Linnut visertävät kilpaa toistensa kanssa, tervehtivät onnellisina aurinkoa. Näen ikkunastani sinisen taivaan, vihreän nurmen ja auringon säteiden valaiseman meren. Kevät, mikä ihana syy herätä tähän viikkoon − viikkoon, joka tulee olemaan vaikea.
Saavuin viime tiistaina Indonesian lämmöstä harmaatakin harmaampaan Suomeen. Todellisuus iski vasten kasvoja, läimäytti oikein kovalla kädellä ja säälimättä. Pysähtynyt tunnelma, tihkusade ja harmaa maisema. Tropiikki takana, vain kauniina muistona ja todellisuuden kohtaaminen edessä, arki edessä.
Perjantaina todellisuus alkoi hiipiä askel askeleelta entistäkin lähemmäs. Automatka Keski-Suomeen kotiseuduilleni vei keskelle surullisinta ja todellisinta totuutta. Isän auto parkkipaikalla, liikkumatta. Tyhjä asunto, pysähtynyt tunnelma. Kasoihin pinottuja tavaroita, matkoiltani lähetettyjä postikortteja, muistoja. Tuttu asunto, kovin erilainen tilanne.
Lauantaina todellisuus realisoitui vieläkin kovempana lyöntinä vasten kasvoja. Hautajaiset. Suru ja kyyneleet. Matkalla Indonesiassa, kaukana kaikesta, olin yksin surun kanssa. Nyt suru oli jaettu. Kohtasin matkallani surun vain hetkittäin, välillä työntäen kauemmas. Ymmärtämättä. En kai edelleenkään aivan ymmärrä. Voiko tätä koskaan ymmärtää? Isää ei sellaisenaan enää ole olemassa, hän on vain muistoissa.
Onneksi on kevät. Aurinko väläytti lauantaina ensimmäiset valonsäteensä valkoiselta taivaalta juuri oikealla hetkellä, kuin suunnitelman mukaan. Ensimmäinen valonsäde valaisi hautakivelle hetkeä aiemmin asetetut kukat. Myös sen, jonka kyljessä luki ”Lepää rauhassa, rakas iskä”.
Lauantai-iltapäivänä, hautajaisten aikaan, taivas alkoi aueta tuoden toivoa ja olon, että kaikki on hyvin. Sinisen taivaan mukana maailma alkoi muuttua silmissä. Tuli vahva tunne, että iskällä on hyvä olla, siellä jossakin. Tiedän sen, tunnen sen.
Kevät. Uusi aikakausi alkaa omassakin elämässäni, taas kerran. Kevät tuo valoa ja toivoa. On aika kääntää yksi sivu elämänkirjassa ja katsella maailmaa entistäkin elämänhaluisempien lasien läpi, iskän muisto matkassa mukana. Kaunis muisto. Siirtyä ajatuksista tekoihin, päättää asioita. Elämä on hauras, elämä on nyt. Kaikki on mahdollista ja lopulta kaikki on hyvin, tuulen matkassa kaikki on hyvin. Silti, ikävä jää.
Viimeinen lento niin hieno niin hento
Aurinko säteillään muistot kultaa
Hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento
Isä lähti tuulten matkaan.
– Kaija Koo
Lepää rauhassa, rakas iskä.
Laura