Välillä elämän tunteihin ja muutamaan vuorokauteen voi mahtua paljon tunnetta, uskomattoman monia kokemuksia ja lukemattomia paikkoja. Kotiinpaluu Turkista sai miettimään.
Vielä 72 tuntia sitten katsoin satoja vuosia vanhan palatsin pihalta, kun aurinko laski vuorten taakse. Vielä 60 tuntia sitten söin turkkilaista aamiaista perinteisessä aamiassalongissa Itä-Turkissa. Vielä 48 tuntia sitten katsoin auringonlaskua Turkin suurimmalla järvellä, Van-järvellä. Vielä 24 tuntia sitten istuin istanbulilaisen ravintolan kattoterassilla. Vielä 20 tuntia sitten join viiniä ystäväni tutun omistamassa, mukavassa ja salaisessa istanbulilaisessa kurdi-baarissa ja vielä 12 tuntia sitten istuin istanbulilaisen taksin kyydissä matkalla lentokentälle.
Tuntuu, kuin olisin juuri herännyt unesta. Viimeiset päivät ovat jälleen kerran todella irrallinen osa omasta arjestani ja olen ikään kuin ollut toisessa maailmassa. Toisenlaiset maisemat, toisenlainen lämpötila, toiset ihmiset, toinen kieli, toinen valuutta ja vieras maa. Toisaalta, en enää koe Turkkia niin vieraaksi. Etenkin matkamme virallinen kohde, aikaisemmin itselleni täysin tuntematon Van, on nyt himpun verran tutumpi maailman kolkka.
Tämä uusi tuttavuus ylitti kaikki odotukseni. Odotukseni perustuivat Google-hakuun ja internetin kuviin, mutta nyt nuo upeat järvi- ja vuoristomaisemat ovat muuttuneet minulle todellisiksi. Noissa maisemissa riittää muisteltavaa ja fiilisteltävää vielä pitkäksi aikaa.
Koko reissu oli täynnä kohokohtia vuosisatoja vanhoista palatseista ja linnoista kirkasvetiseen, merta muistuttavaan järveen ja vuoristomaisemiin. Turkkilaisia herkkuja, Ayran-juomaa ja teetä söpöistä lasikupeista. Valkoisia Van-kissoja ja vuoristossa kiipeilevä vuohia sekä ruohoa napostelevia lampaita. Linnunlaulua pilvien korkeudessa ja auringolaskuja vuoriston sekä ulapan taakse.
Reissu Turkkiin muutti viimeisetkin, jo talven Istanbulin reissun jälkeen suurimmaksi osaksi karisseet, ennakkoluuloni tuota maata kohtaan ja tämä reissu sai minut haluamaan lisää. Sitä ennen blogissa tulossa pian ihan hirmuisesti tarinoita Turkista ja noiden tarinoiden väliin saatan välillä tapani mukaan heitellä fiilistelyjä ja tarinoita myös muualta maailmasta.
Niin, enhän ole vielä kerennyt edes palata hetki sitten päättyneeseen Berliinin reissuunikaan. Marokon juttuja on kerrottavana ja samoin on Suomi-juttuja. Siispä: Bring it on, rainy days! Minulla riittää nyt tekemistä ja istun vaihteeksi ihan mielelläni sisällä, kynttilän valossa kirjoittaen.
