Tempelhof on Berliinin helmi

Berliinin entinen lentokenttäalue, Tempelhof, ei kai voi koskaan kyllästyttää. Kauniit auringonlaskut, pitkät kävelylenkit, karuuden ja kauneuden kohtaaminen sekä maailman sympaattisin siirtolapuutarha. Kaikki se on jokaisen saatavilla, aivan ilmaiseksi.

Nykyään lähes jokaiseen Berliinin reissuuni kuuluu hengailu lentoliikenteeltä hiljentyneiden kiitoratojen keskellä, leppoisaa elämänmenoa seuraillen. Suosikkipaikkani koko valtavalla alueella on yhteisöllinen siirtolapuutarha, jonka aluella oleskelu ei ole kiellettyä – se on suorastaan toivottavaa, luonnollisesti toisen omaisuutta kunnioittaen.

Tempelhof

Tempelhof

Tempelhof

Tempelhof

Tällä kertaa sovin eväsretkideitit yrttien, kukkien ja hauskojen rakennelmien keskelle Langkawin reissulta tutun berliiniläisen kanssa. Eväät kauppahallista ja puitteet rentoutavalle chillailulle olivat kasassa. Turkkilainen ruoka täytti vatsan räjähdyspisteeseen, mutta se ei menoa haitannut.

Lapset leikkivät ympärillä, leijat lentelivät ilmassa, ihmiset pyöräilivät ristiin rastiin ja tunnelma oli mitä mainion. Tempelhof, se on jokaisen Berliinissä oleilevan koettava!

Tempelhof

Tempelhof

Tempelhof

tempelhof

Tempelhof

Tempelhof

tempelhof

tempelhof

tempelhof

_MG_1507

_MG_1503

_MG_1500

_MG_1495

_MG_1499

Tunnelmia Tempelhofin kentältä

Kun katselen ympärilleni, näen kilometreittäin alavaa maata. Näen keväisen vihreää nurmikkoa ja paljon asfalttia. Linnut laulavat onnellisesti ja aurinko paistaa siniseltä, pilvettömältä taivaalta. Siellä täällä pörrää ihmisiä. Moni heistä pyöräilee kiireettömästi ohitse, eräs parkkeerasi juuri lähelleni.

Kuulen lasten naurua ja koirien haukuntaa. Osa koirista on vapaana, osa kytkennynä. Etäämmältä kuuluu jalkapallon potkmisen ääniä. Edessäni oleva nuoripari pelaa sulkapalloa. Vaikka on vasta maaliskuu, tytöllä on päällään t-paita, kuten minullakin.

Ohitseni vaeltaa kaksi nätisti pukeutunutta äitiä, molemmilla vauvat kantorepuissaan rintaa vasten. Viereeni lipuu vihreä jalkapallo ja sen perässä juoksee pieni poika. Hän pyytää minulta anteeksi, saksaksi.

Olen Berliinissä. Paikka on muutama vuosi sitten alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan poistettu lentokenttä, Tempelhof. Berliini on ihmisten kaupunki ja tämä kenttä on tyhjentyneine kiitoratoineen nykyään ihmisten käytössä. Tämä paikka edustaa sitä, mitä kaupungissa eläminen voi parhaimmillaan olla.

Tämä on paikka, jossa ystävät ja perheet viettävät aikaa yhdessä. Tämä on koko kansan virkistysalue, koko kansan olohuone. Tässä olohuoneessa on elämää aamuin sekä illoin, kesällä ja talvella.

Itse olen nähnyt tämän temmellyskentän tätä ennen vain syksyllä ja talvella, jolloin paikan henkeä ylläpitävät lähinnä liikunnallisesti aktiiviset yksilöt. Paikka onkin loistava liikkumiseen, onhan täällä kilometrien urbaanit pyöräilyreitit sekä lenkkeilymaastot.

Tasainen maa houkuttelee paikalle myös skeittareita, rullaluistelijoita ja leijaa lennättäviä ihmisiä. Kesällä, ja näköjään kesäisenä maaliskuun päivänäkin, tänne kokoontuvat sadat ihmiset ikään, ulkonäköön tai sukupuoleen katsomatta.

Alueen reunalla on mielikuvituksekas, yhteisöllinen siirtolapuutarha. Samoilin aiemmin sen sokkeloissa ja ihailin ihmisten kekseliäisyyttä. Kysyin maata kuokkivalta naiselta, saako aluelle kuka tahansa tulla hengailemaan ja vastaus oli myöntävä, kunhan luonnollisesti kunnioittaa toisten omaisuutta.

Ohitseni kävelevä hattupäinen mies pysähtyy kohdallani ja kehuu hattuani. Hän sanoo saksaksi, että James Bond-leffassa jollakin pahalla pojalla on samanlainen. Hän kysyy, mistä tällaisen voi ostaa ja ohjaan hänet nettiin. Hän ei kuulemma tykkää internetistä ja toteaa: ”Minä löydän sen kyllä jostakin!”. Sähkönsininen Coston lätsä on suosikkihattuni ja se on saanut kehuja jo ympäri maailmaa. Pisteet kotiin suomalaiselle, kierrätysmateriaaleja käyttävälle brändille.

Tätä hetkellä säestää myös huilu. En tiedä, mistä se kuuluu, mutta jostakin sen kuulen. Kaunista! Ohitseni tallustaa komea isä vauva sylissään. Toisesta suunnasta lähestyy nuori ja komea mies koiransa kanssa. Kiitorataa pitkin kiitää kilpapyöräilijöitä ja skeittilaudan pyörät rullaavat etäämmällä asfalttia vasten.

Aurinko laskee ja näen kaukana lentävän frisbeen. Kaikissa ilmansuunnissa näkyy jotakin mielenkiintoista. Auringonlasku on upea ja punainen pallo tuntuu olevan käsin kosketeltavissa. Pariskunta kävelee kiitorataa pitkin käsi kädessä kohti horisontissa näkyvää, laskevaa aurinkoa. Tätä tunnelmaa on vaikeaa sanoin kuvailla, tämä täytyy elää ja kokea. Tämä täytyy tuntea! Olo on rentoutunut ja ah-niin-ihastunut. Jälleen yksi syy rakastua Berliiniin entistäkin enemmän!

 

 

1 Comment

  1. Pingback: Scubepark: Yöunet berliiniläisessä kuutiossa | Urbaani viidakkoseikkailijatar

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate