Miettiessäsi elämän ikimuistoisia ja ihmeellisiä hetkiä, muistuuko mieleesi heti joku hetki ylitse muiden? Sellainen pieni hetki, joka on painunut syvälle mielen monimutkaisiin sopukoihin, ja jota miettiessä hymyilyttää?
Itselleni nämä onnenhetket liittyvät usein lomiin ja luontoon. Täydellisissä hetkissä ei välttämättä ole mitään ihmeellistä, mutta noina hetkinä palaset vain loksahtelevat paikoilleen. Ihania autuuden hetkiä, niitä on hyvä muistella etenkin harmaana vuodenaikana.
Onni hyppäsi mukaan Indonesiassa
Muistan jostakin syystä yhden hetken ylitse muiden. Se hetki oli Indonesiassa. Noin neljän viikon reissailun jälkeinen levännyt mieli ja tieto siitä, että samaa reissua on jäljellä vielä muutaman viikon verran. Venematka Balilta Gilin saarille, sininen meri ja sininen taivas. Aurinko paistoi ja ilma tuntui ihoa vasten, veneen liikkuessa ja tuulen vireen puhaltaessa, täydelliseltä. Välillä näkyi pieniä saaria ja toisinaan kalastajia.
Musiikki korvillla olin omassa taikamaailmassani. Pystyin jättämään ympärillä pyörivät ihmiset huomiotta. Olin Balilla kuullut, että veneestä käsin voi hyvällä tuurilla nähdä jopa delfiinejä. Hyvä tuuri oli kärsivällisen ja luottavaisen matkaajan reissutoverina ja tarkkaavaiset silmät poimivat harmaat veijarit aaltojen liikkeestä poikkeavan liikehdinnän perusteella. Välillä kokonainen delfiinilauma hyppäsi ilmaan samaan aikaan. Olin myyty, olin onnesta soikeana. Olin matkalla paratiisisaarille ja kaikessa yksinkertaisuudessaan kaikki oli vain täydellistä. Yksinkertaisen täydellistä. Juuri se hetki oli täydellinen.
Onnenhetki Istanbulissa
Istanbulin reissullani koin myös erään täydellisen hetken. Päivä oli ollut pilvinen ja olin kierrellyt kaupungilla koko päivän. Auringonlaskun aika oli käsillä ja lähestyin hostelliani, kunnes huomasin taivaanrannan kirkastuvan. Katselin ympärilleni ja silmäni bongasivat kattoterassin. Kattoterassi ja auringolasku, ei hassumpi idea.
Hetken mielijohteesta muutin suunnitelmani hostellilla lepäämisestä ja avasin oven, jonka vieressä oli kyltti kattoterassin ravintolaan. Kiipesin portaat ylös ja paikka vaikutti täysin kuolleelta. Pian kuului musiikkia. Vastaani käveli keski-ikäinen, hymyilevä mies. Huomioni kiinnittyi heti hänen käteensä tatuoituun ankkuriin (aiheesta juttu täällä). Kysyin, onko kattoterassi auki ja olihan se. Yksi tee, kiitos.
Kipusin kattoterassille, josta avautui upea merinäköala. Terassilla ei ollut ketään muuta, vain lokit kaartelivat ilmassa. Takanani näkyi Sultanahmetin palatsi eli sininen moskeija ja edessäni oli taianomaisesti kirkastunut taivaanranta sekä pilvien välistä upeana hohtava auringonvalo.
Olin Istanbulin kattojen yllä ja olin häkeltynyt. Tuo hetki oli upea. Auringolasku oli henkeäsalpaava ja pian sain nautittavakseni teetä. Teen lisäksi minulle tuotiin myös omenajälkiruokaa. En ollut tilannut sitä. Olin silti valmis maksamaan siitä, koska kaikki oli vain niin täydellistä. Loppujen lopuksi sain kaiken ilmaiseksi, jopa teen. Mies ei halunnut maksua mistään.
Ihastelin ja ihmettelin. Koin uskomattoman onnentunteen. Mitään en olisi muuttanut ja tavallaan tuo hetki oli silti aika koruton. Se oli se auringonlasku ja oma tyyni mieleni, joka halusi sillä hetkellä olla juuri siinä hetkessä, siinä paikassa. Tämä ihmeellinen hetki sai vielä jatkoa. Rupattelin paikan omistajan kanssa syvällisiä ja sain muutaman juuri siihen hetkeen sopivan elämänohjeen. Tätä miestä, jolla on se ankkuri tatuoituna käteen on uskottava.
Hostellille saavuttuani huomasin huoneeni olevan tyhjä, muita huonetovereita ei enää ollut. Sain koko huoneen itselleni, luksusta. Eikä siinä vielä kaikki, kaivoin kolikoita laukkuni pohjalta ja sieltä, kolikkojen välistä, löytyi pieni avaimenperää muistuttava asia. Se oli metallinen nallekarhu, jonka keskellä luki ”love”. Mistä lie tuokin laukkuuni ilmestyi, sitä en tiedä. Sen tiedän, että jollakin kummallisella tavalla tuo päivä oli jotenkin vain ihmeellinen. Joissakin hetkissä on taikaa.
