Vuosi 1999 muutti elämäni suunnan. Lukukauden kestävä vaihto-oppilasvuosi Yhdysvaltojen Minnesotassa, Keskilännen kehdossa, ei tule koskaan piirtymään pois muistojeni maisemasta.
Vietin suuren osan vuodesta koulun penkkejä kuluttaen, paikallisessa lukiossa opiskellen. Koska olin ja olen edelleenkin kiinnostunut vieraista kielistä, opiskelin joka ikisessä jaksossa saksaa. Saksaa opiskeltiin tietysti englanniksi ja välillä opin uusia sanoja samaan aikaan kahdella eri kielellä.
Muistan edelleen opettaja nimen, Miss Hallberg. Nuorehko ja rempseä nainen sai välillä hermoromahduksen, kun ihmiset eivät osanneet ääntää sanoja oikein. Itsekin omaksuin amerikkalaisen tavan puhua saksaa, kuuluakseni joukkoon paremmin. Tästä kuulin moneen otteeseen Suomeen palattuani, ääntämiseni oli erittäin vääränlaista.
Koska satuin olemaan Kööpenhaminassa viime viikonloppuna, sain päähäni spontaanin ajatuksen nähdä ystäväni 17 vuoden takaa. Yksi Instagramin privaattiviesti myöhemmin olin sopimassa tapaamista Lauran kanssa seuraavalle päivälle.
Saksan tunneilta tutuiksi tulivat myös tanskalaiset Laura ja Maria. Kaimani oli muuttanut Amerikkaan perheensä kanssa ja Maria oli yksi parhaista vaihto-oppilaskavereistani. Meidän pohjoismainen tiimi oli tunneilla yleensä paras ja meistä tuli hyvät koulukaverit.
Tästä on nyt 17 vuotta eli puolen elämän verran vuosia, enkä ole nähnyt kumpaakaan tiimiläisistäni sen koommin. Onneksi on sosiaalinen media. Olen huomannut, että Laurakin on muuttanut takaisin Eurooppaan suuresta Amerikasta ja asuu nykyään Kööpenhaminassa. Koska satuin olemaan Kööpenhaminassa viime viikonloppuna, sain päähäni spontaanin ajatuksen nähdä ystäväni 17 vuoden takaa. Yksi Instagramin privaattiviesti myöhemmin olin sopimassa tapaamista Lauran kanssa seuraavalle päivälle.

Seuraava päivä tuli ja me kaksi kaverusta 17 vuoden takaa kohtasimme Lauran kotikaupungissa, josta tuli itsellenikin kovin rakas paikka. Joimme lasit viiniä, kävelimme ympäri kaupunkia ja tutustuimme aikuisiin versioihin toisistamme. Aikuiset versiomme tulivat oikeastaan erittäin hyvin juttuun ja molempien elämä rullaa edelleenkin saman huumeen voimalla, matkailun voimalla. Juttelimme seikkailuista, vapaudesta, kohtaamisista, kulttuureista, rakkaudesta ja elämästä. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä kuin kaksi toisilleen tuttua ihmistä. Oikeasti, emme enää edes tunne toisiamme. Toisaalta tunnemme nyt paremmin kuin koskaan aiemmin.
Seuraava tapaaminen saa luvan tapahtua nopeamin kuin 17 vuoden päästä. Laura saa näyttää kotikulmiaan seuraavalla kerralla paremmalla ajalla ja saatan myös säästää Kööpenhaminan kalliissa hotellikustannuksissa. Uudet ystävät ja vanhat ystävät, niitä ei kai koskaan voi olla liikaa. Kohtaamiset ovat matkailun timanttia!
Oletteko te kohdanneet tuttavia vuosien takaa? Missä ja milloin?
Olin yläasteella kieliluokalla, ja ysillä koko homma huipentui viikon leirikouluun Lissabonissa. Portugalilaiset ystävät tulivat myös viikoksi Suomeen saman kevään aikana. Meidän perheen luokse majoittui aivan ihana tyttö, jonka kanssa meistä tuli tosi läheiset niin lyhyessä ajassa. Kuusi vuotta myöhemmin olin Lissabonissa tekemässä reportaaseja koulujuttua varten, ja toisen viikon majoituin sen ystävän luona. Oli aivan mieletöntä nähdä kuuden vuoden jälkeen. 🙂 Silloin hyvästeltiin ja vannottiin, että seuraavan kerran ei menisi kuutta vuotta. Nyt on mennyt jo viisi…. 😀
Ehkä siis asialle on hyvä tehdä jotain, ennen kuin kuudes vuosi tulee täyteen? Toisaalta, maailmalle jää välillä näitä ystäviä, jotka ovat ja pysyvät, vaikka vuodet vierivät :).