urbaani löytöretkeily

Vuorenrinteen hylätyt huvilat Sisiliassa

Tiedättekö, että maailmassa, jossa moni elää ilman kotia, on samaan aikaan todella monta hotellihuonetta tyhjillään? Tyhjillään on myös lukuisia taloja ja myös kokonaisia kyliä. Yksi tällainen hylätty kylä tuli tielleni juuri päättyneellä Sisilian matkallani.

pasilan vanha ratapiha

Pasilan vanha ratapiha

Helsingissä riittää tutkittavaa. Eräs kaupunkilöytöretkeilijän ehdoton kohde on Pasilan vanha ratapiha. Nimikin jo kertoo, että vanhojen ja käytöstä poistettujen junien nykyinen koti sijaitsee Pasilassa, aseman läheisyydessä. Lopun tutkimusmatkailun saatte tehdä itse, etsivä löytää.

marokko hylätty kaupunki

Hylätty kaupunki Marokossa

Tiesittekö, että Marokko on loistava kohde urbaanille löytöretkeilylle? Toisaalta en käyttäisi sanaa urbaani yhdessä Marokon hiljaisten seutujen kanssa, sillä noilla paikoilla ei ole mitään tekemistä urbaaniuden kanssa.

pasilan vanha ratapiha

Ympäristötaideteos Pasilassa

Länsi-Pasilasta löytyy ihmeellinen ja kummallinen ympäristötaideteos. Tämä värikäs talo on purku-uhan alla ja sen säilyttämisen vuoksi voisin vaikka kiivetä kyseisen talon katolle protestoimaan, kun puskutraktorit tulevat.

urbaani löytöretkeily berliini

Urbaania löytöretkeilyä Berliinissä

Olen urbaanin löytöretkeilyn harrastelija. Tällaiseen löytöretkeilyyn kuuluu muun muassa hylättyjen talojen tutkiminen. Tällä kertaa pääsin tutkimaan Berliinin hylättyä puolta. Suosikkikaupungissani riittää tutkittavaa tälläkin saralla ja kaupunki on urbaanin löytöretkeilijän paratiisi. Hylättyjä, purkukuntoisia paikkoja on vaikka millä mitalla ja ne vain odottavat tutkijaansa. Historiaa kohteissa riittää, onhan Berliinin lähihistoria erittäin värikäs.