Muutto siirtolopuutarhamökkimäiseen mini-kotiin, tiny house -kotiin, toteutui kuin tilauksesta.
Tein vuodenvaihteessa aarrekartan. Sellaisen ihanan visualisoinnin unelmistani ja elämäni sekavasta suunnasta. Liimasin paperille enemmän kuvia palmuista ja saarista kuin koskaan aiemmin. Liimasin jopa sanat: “Olen valmis muuttamaan pois Suomesta.” Vietin koko huhtikuun Indonesiassa. Saarista koostuvassa tropiikin maassa. Matka oli upea ja kamala; elin jatkuvassa tunnemyrskyssä, mutta olin fyysisesti paratiissani. Olin henkisesti kotona. Sattuma ja intuitio veivät minua eteenpäin, valitsin majapaikkani ja reittini fiilispohjalta. Kysely joogatunneista ja terveellisistä mehuista johti minut Airbnb-majapaikasta mehulle. Mehu johti ekologiseen bambuvillaan tutustumiseen. Tutustuminen muuttui kahden…
Rakas joulupukki, Ai mitä toivon joululahjaksi? Sen lisäksi, että minulla on jo kaikkea ja enemmänkin? Toivon aikaa. Toivon kiireettömiä hetkiä ja hetkestä nauttimisen taitoa. Sitä, ettei mieli ole aina menneessä tai tulevassa.
Istuin matkani viimeisenä päivänä nicaragualaisessa paikallisbussissa, niin sanotussa chicken bussissa. Yhdysvalloista tuodun keltaisen koulubussin nahkajäljitelmäpenkillä istuessani tunsin syvää kiitollisuutta. Silmät melkein kostuivat, kun taustalla soi espanjankielinen versio Lambadasta, kun ihmiset juttelivat keskenään ja tekivät toisilleen tilaa täpötäydessä bussissa, kun pyysin nuoren pojan viereeni istumaan espanjaksi tehdäksemme tilaa vanhemmalle naiselle. Siinä tavallisessa hetkessä huomasin tuntevani syvää onnellisuutta ja samalla haikeutta, kun tajusin olevani taas matkalla kotiin, Suomeen. Suomi – en koskaan kuvitellut jääväni asumaan synnyinmaahani. Muualla olen parempi versio itsestäni. Älkää…
Australia suunnittelee juuri muutosta Working holiday -viisumiin, mikä mahdollistaa viisumin hakemisen 30 vuoden sijasta 35-vuotiaaksi asti. Viisumin hintakin laski jo, joten kynnys tilaisuuteen tarttumiseen on nyt pienempi.
Haaveet surffirannoista, pakettiautoelämästä ja liikkumisen vapaudesta ovat yhdistäneet minua ja espanjalaistani meidän yhteisen 1,5-vuotisen taipaleemme alusta asti. Tällaisista asioista haaveilu saattoi jopa olla yksi oleellisimmista syistä, miksi tiemme kohtasivat ja miksi yleensäkin jatkoimme yhteisellä tiellä.
Olen käyttänyt sanaa Tarzan kuvailemaan päiväunieni miestä jo pidempään. Tarzan on sellainen saarimies tai luolamies. Sellainen karhuja ja alligaattoreita vastaan tarvittaessa taisteleva, Machete-veitsi takataskussaan kulkeva vahvarakenteinen veijari. Sellainen, joka päättää tehdä ja tekee. Sellainen itsevarma, mutta pröystäilemätön luonnonlapsi. Hiukset ovat luultavasti pitkät ja Tarzan pukeutuu kepeästi, luonnollisista materiaaleista tehtyihin vaatteisiin.
Muistaako teistä joku parin vuoden takaisia unelmointejani hippipakuista? Sitä kaikkea suloista hömpötystä, josta karavaanarielämäni sai alkunsa? Alun alkaenhan en todellakaan haaveillut matkailuautosta vaan kompaktimmasta liikkuvasta kodista. Toisin kuitenkin kävi.
Varo, mitä toivot – toiveesi saattaa jopa toteutua. Tämän ohjeen mukaan olen elänyt ja tämä lause on eräänlainen elämäni ohjenuora. Olen todennut tämän vanhan sanonnan pitävän paikkaansa hämmästyttävän monta kertaa, hyvässä ja huonossa. Yritän muistaa, että jokainen toive on aina sekä uhka että mahdollisuus. Jos en mieti toivettani tarkkaan, saatan saada jotain, mitä en kuvitellut saavani.
Minne haluaisin matkustaa, jos voisin mennä aivan minne vain? Mitkä ovat ne maailman paikat, jotka haluaisin ehdottomasti vielä joku päivä nähdä ja kokea?
Ikuisia haaveilujani, loppumattomia fiilistelyjäni ja elämänmakuisia seikkailujani pidempään seuranneet tietävät, että olen jo pidemmän aikaa unelmoinut mobiilikodeista ja pakettiautoista. Olen fiilistellyt liikkuvan miniatyyrikodin mahdollistamaa vapautta ja haaveillut sellaisen omistamisesta. Näitä aiheesta jo aiemmin rustailtuja juttuja löytyy täältä blogistani pilvin pimein, joten kannattaa lukaista nekin läpi.
Maailmalla kiertelee jatkuvasti suuri joukko ihmisiä, joilla ei ole pysyvää osoitetta. Osa heistä elää modernia elämää kaikkine lisukkeineen ja toinen osa elää kaukana kaikesta ja tietämättömänä yhteiskunnan asioista.
Pakettiautot, hippibussit, asuntoautot ja ties mitkä. Rakkailla lapsilla voi olla monia nimiä, mutta tällaisista kaikista minä edelleen haaveilen.
Olen säästellyt muutamia ikimuistoisia kokemuksia oikeille hetkille. Hetkille, jolloin voin virittäytyä tarinan vaatimaan tunnelmaan täydellisesti ja nauttia kokemuksen jakamisesta teidän kanssanne kiireettömästi.
Kuvitelma siitä, että omat intressit ovat erityisiä taitaa olla täysin väärä. Taidan olla vain yksi ajan hengelle altis sielu, joka sattuu tykkäämään puumajoista, hippipakuista ja ja folk-miehistä.
En todellakaan ole kovin kiinnostunut autoista. Uudet autot tai niiden osat eivät ole lempipuheenaiheeni, eikä minulla ole autokeskusteluihin mitään annettavaa. Nyt kuitenkin paljastan yhden päiväunieni kohteen, joka on kuin onkin… AUTO! Ei silti mikä tahansa auto vaan herttainen hippipaku.
Olen unelmoija. Ihmisillä pitää olla unelmia, joita kohti mennä. Itsekin pyrin haaveilun lisäksi myös toteuttamaan näitä unelmia, mitä ikinä ne milloinkin ovat. Nyt kyse ei ole kuitenkaan minun unelmistani. Kerron teille kahden miehen unelmasta. He ovat Tuk Tuk Travellers eli Juho ja Pyry, kaksi aktiivisesti sirkusta harrastavaa tyyppiä ja seikkailijaa, jotka aikovat ajaa kolmipyöräisen menopelin Thaimaasta Suomeen.
Moni tuntuu haaveilevan satojen neliömetrien luksuslukaaleista, mutta omaa sydäntäni lämmittävät söpöt pikkuasunnot. Mieleeni ovat sellaiset kotoisat ja lämminhenkiset asumisratkaisut, joissa elämä on yksinkertaista ja joissa vähemmän on enemmän. Pieni koti, paras koti.