Pääsiäispalju Kivinokassa

Kun eteen tarjoutuu tilaisuus, siihen kannattaa tarttua. Tämä on yksi elämäni ohjenuorista ja yritän noudattaa sitä. Nyt hyppäsin autosaunaan ja paljuun Helsingin Kivinokassa.

Retkipäivä vaikka joka päivä

Aamukahvi on parhaimmillaan nautittuna maiseman kera ja minulta eniten tähtiä saatu illallinenkin pitää sisällään upean näköalan ja jopa grillitulen. Viime kesän unohtumattomimmat aamuhetket Suomessa vietin herättyäni riippumatosta tai teltasta ja kun väsäsin aamun sapuskat meren äärellä, järven rannalla tai metsän keskellä.

pasilan vanha ratapiha

Pasilan vanha ratapiha

Helsingissä riittää tutkittavaa. Eräs kaupunkilöytöretkeilijän ehdoton kohde on Pasilan vanha ratapiha. Nimikin jo kertoo, että vanhojen ja käytöstä poistettujen junien nykyinen koti sijaitsee Pasilassa, aseman läheisyydessä. Lopun tutkimusmatkailun saatte tehdä itse, etsivä löytää.

öljysatama helsinki

Helsingin piilotettu helmi

Maailma on täynnä salattuja paikkoja, joista samaan aikaan haluaisi kertoa koko maailmalle, mutta silti haluaisi pitää ne vain itsellään. Minulla on omat salatut suosikkini, jotka paljastan vain harvoille ja valituille. Jotkut näistä suosikeista taas ansaitsevat tulla paljastetuiksi, kun hetki on oikea. Yksi tällainen on Laajasalon öljysäiliöt.

Matkailu Suomessa

Oodi kotimaanmatkailulle

Lähimatkailu ja kotimaan matkailu ovat matkailun saralla selkeästi nousevat trendit. Ne kulkevat luonnollisesti käsi kädessä tiedostavampaan suuntaan menevän elämäntavan kanssa. Jos ihmisiä kiinnostaa lähiruoka, eettisyys ja ekologisuus, eikö lähimatkailu ole se kaikkein luonnollisin jatkumo näille sanoille ja tälle vihreämmälle elämäntavalle? Koko maapallo kiittää, se on varma.

Kivinokka kaikille

Yksi lempipaikoistani Helsingissä sijaitsee aivan lähellä, mutta silti kaikki siellä on kuin eri maailmasta. Söpöjä ja värikkäitä kesämajoja on ympäriinsä ja tunnelma on lempeä. Luonto on läsnä kaikkialla ja meri ympäröi tätä ihanaa, pienehköä maaplänttiä. Tätä kaikkea on Kivinokka.

Kesämökkeilyä Nuuksiossa

Minulla ei ole omaa kesämökkiä. Perheellänikään ei ole sellaista. Viime viikonloppuna kaipasin kuitenkin mökin rauhaa ja luontoa siinä määrin, että päätin perustaa itselleni kesämökin ja suunnata sinne retriittiin rauhoittumaan pariksi päiväksi. Teltta toimii loistavana mökkinä.