Vain viikko vain Teneriffalla

Vuosi 2020 jäi monella tasolla historiankirjoihin. Sen lisäksi, että se oli kruunusta nimensä saaneen viruksen valtakautta, oli se myös oman aikuisikäni ensimmäinen vuosi, kun ulkomailla vietettyjä päiviä on vain alle kahden käden sormien verran. Niin, vain.

Viisi loistavaa rantalomakohdetta Virossa

Naapurimaamme Viro on vain parin tunnin laivamatkan päässä, mutta Itämeren toisella puolella sijaitseva pieni ja pippurinen maa on monipuolinen ja edullinen matkakohde, jota ei kesäkuukausina kannata unohtaa edes suunniteltaessa rantalomaa.

zen Beach koh phangan

Thaimaan zenein ranta sijaitsee Koh Phanganin saarella

Edellisessä jutussa kirjoitin merkityksettömyydestä, nyt vien teidät paikkaan, josta muodostui talven irtiottomatkallani itselleni hyvinkin merkityksellinen. Paikkaan, jossa voisin kuvitella jopa asuvani tai ainakin viettäväni pidempiäkin aikoja. Thaimaan itärannikolla sijaitsee kolmen saaren kopla: lomailijoiden Koh Samui, sukeltajien Koh Tao ja bilettäjien saarena tunnettu Koh Phangan. Viimeisin, Koh Phangan, on kuitenkin paljon muutakin kuin täydenkuun bileitä. Saari on monipuolisuudessaan kaikkea sitä, mitä itse saatoin lomaltani kaivata. Saaren energia vei mennessään ja ensimmäisestä hetkestä alkaen olin onnellinen. Olin kotona. Suurehko saari kätkee sisäänsä…

Thaimaan Koh Phayam on autoton lomaparatiisi

Thaimaan länsirannikon Koh Phayam on rauhallinen saari, jossa ajalla ei ole merkitystä ja jossa ainoat moottoriajoneuvot ovat skoottereita ja veneitä.  Kuulin Thaimaan länsirannikolla sijaitsevasta autottomasta Koh Phayamin saaresta ensimmäisen kerran jo monta vuotta sitten. Oma tieni ei kuitenkaan kuljettanut Thaimaahan, joten pääsin vasta nyt, vuosia myöhemmin, todistamaan Phayamin saaren leppoisaa tunnelmaa. Koh Phayamille pääsee kätevästi Ranongin kaupungista, joka on myös portti Myanmariin (tämä hyvä muistaa myös, jos oleskelulupa pitää uusia). Pikavenematka Ranongin satamasta Koh Phayamille maksaa kymmenisen euroa ja kestää…

Canggu Bali vinkit

Balin Canggu – Paikallisen vinkit surffi- ja joogamekkaan

Balin rannikolla sijaitsee paikka, joka tunnetaan kauniista ja komeista ihmisistä, joogatunneista, smoothie-bowleista, avocado-toasteista ja Instagram-ystävällisistä paikoista. Jokaisen surffarin ja joogin unelmat täyttyvät Länsi-Balilla, paikassa nimeltä Canggu eli tuttavallisesti Kankku.

Playa Maderas – Nicaraguan viehättävin surffikylä

Jos Maissisaarten lisäksi yksi paikka vei sydämeni Nicaraguassa, on se ehdottomasti sympaattinen surffi- ja joogakylä Playa Maderas. Bilettäjien San Juan Del Surin kupeessa, Tyynen valtameren rannalla sijaitseva Maderas on niin ihastuttava kaikessa yksinkertaisuudessaankin, että voisin jopa nähdä itseni asumassa siellä. Asuisin juuri siinä puutalossa, jonka näin kaukaisuudessa nauttiessani aamiaista näköalapaikalla sijaitsevassa kahvilassa. Maderasissa on kaikkea. Apinat hyppivät puissa ja liskot luikertelevat viidakossa, surffiaallot lyövät rantaan aloittelijoille ja ammattilaisillekin sopivaan tahtiin ja joogatunteja sekä viherjuomia on helposti saatavilla. Jos tanssijalkaa vipattaa,…

cies saaret espanja

Espanjan Cies-saaret − maailman parhaan rannan ja majakoiden koti

Oletko kuullut Espanjan rannikolla sijaitsevista Cies-saarista? Atlantin valtameren syleilyssä sijaitsevilla saarilla sijaitsee the Guardianin maailman parhaimmaksi rannaksi nimeämä ranta. Rodasin valkohiekkainen ranta ei suinkaan ole ainoa Galician rannikolla sijaitsevien Cies-saarten vetonaula. Roomalaiset ovat aikoinaan nimenneet  jopa koko saariryhmän jumalten saariksi.

Biarritz vinkit

Tyylikkään rento Biarritz on hurmaava surffikaupunki

Kun mietin Ranskan Biarritzia, mieleeni tuli vielä hetki sitten elitistinen ja jopa snobbaileva rantakaupunki, jossa elokuvamaailman suuret tähdet siemailevat kuplajuomaansa rantaravintoloissa. Kaupunki, jossa naiset kävelevät nenä pystyssä ja jossa miehillä on taaksepäin kammatut hiukset ja kauluspaita. Mielikuvani osoittautui täysin vääräksi, Biarritz on paljon muutakin.