perhe

Joulu, joka nosti pintaan syvän kiitollisuuden

On joulupäivä ja vuosi 2020 lähentelee jo lupaavasti loppuaan. Istun kehräävä Lily-kissa sylissäni, viltin alla lämmitellen, joululahjaksi saadut villasukat jaloissani. Kynttilät palavat ja pientä kotiani lämmittävä ilmalämpöpumppu hurisee tasaisesti. Olen virittänyt tunnelman mieleisekseni myös rentouttavan musiikin soittolistalla, jota kuuntelen joululahjaksi saadusta Bluetooth-kaiuttimesta, joka kestää myös vettä. Se saa jatkossa luoda kaunista äänimaisemaa myös rentouttaviin saunahetkiini pienen kotini pienessä saunassa. …

Isä, onneksi sinä tiesit

Isänpäivä ei enää viime vuonna alkanut soittamalla iskälle onnittelupuhelua. Se ei ala niin tänäkään vuonna, vaikka otankin ajatuksissani yhteyttä rakkaaseen iskään sinne pilvenhattaran reunalle, sinne energian tähtipölyyn. Kyynel nousee silmäkulmaan, tälläkin kertaa. …

Jokainen päivä on päiväsi, iskä

Marraskuun toinen sunnuntai, isänpäivä, oli aina ennen juhlapäivä. Tänä vuonna sama sunnuntai edustaa isoa ikävää ja pelkkä ajatuskin saa silmäni kostumaan. Isä ei ensimmäistä kertaa elämässäni tule vastaamaan onnittelupuheluuni, maailman parhaan iskän tittelistä pitää tänä vuonna onnitella ilman teknologiaa. Täytyy vain luottaa, että iskä kuulee – ja tietää ilman sanojakin.

Istun tätä kirjoittaessani Onnibussissa, matkalla Savonlinnaan. Onni ei ole ensimmäinen mieleeni tuleva sana, kun nyyhkin yli 15 minuuttia myöhästyneen bussin punaisella penkillä. Yritän niiskuttaa hiljaa, antaa hiljaisten kyynelten salaa virrata poskiani pitkin. Onneksi on pimeää, onneksi kukaan ei näe kyyneliäni. Samaan aikaan mietin, entäs, jos näkeekin? Mitä sitten, jos näkeekin? Tuskin olen tässä bussissa ainoa, joka isänpäivän lähestyessä kaipaa poismennyttä isäänsä. En varmasti ole.

Mieleeni muistuu tekstiviesti, jonka lähetin isälleni Nicaraguasta viime isänpäivänä. Oikeastaan lähetin sen aikaerohuuruissani jo muutaman päivän liian ajoissa, kuvitelleeni olevani jo myöhässä. Kun selvisi, että olin sekoillut päivissä, laitoin viestiin muistaakseni: ”Hyvää isänpäivää maailman parhaalle iskälle silti. Sinun päiväsi voi olla vaikka joka päivä.”

Onneksi ehdin sanoa monet tärkeät sanat. Onneksi ehdin välittää ja pitää huolta. Onneksi lähetin viestejä ja soittelin, onneksi kävin kylässä edes silloin tällöin. Enemmänkin olisin voinut soitella, enemmänkin olisin voinut kyläillä. Onneksi iskä tiesi olevansa maailman paras iskä minulle ja sisarelleni. Ja nyt hän on maailman paras pilvenreunapappa sukumme uusimmalle tulokaalle, hänen lapsenlapselleen, maailman suloisimmalle Hertalle. Hertalle, joka onneksi omissa ristiäisissään, sylissäni maatessaan, kitisi juuri hetkellä, kun poissaoleville papoille sytytettiin kynttilät. Eihän kummitäti nyt sillä hetkellä olisi voinut alkaa itkeä. Valotkin olivat päällä, suuren ilon juhlassa.

Valot ovat kirkkaasti päällä myös nyt, olemme saapuneet Lahteen. Ja nyt hiljaiset kyyneleet poskillani ovat näkyvät, niitä ei voi enää peitellä ja nenäkin vuotaa. Annan niiden olla, kyyneleet kertovat ikävästä. Iskää on niin ikävä.

Hyvää isänpäivää sinne sateenkaaren taa, maailman paras iskä, tänään ja joka päivä!

Isänpäivä

Minun isäni on herttaisen tavallinen iskä

Tänään juhlitaan isää. Tämän päivän sankareita ovat isät ympäri maan. Oma isäni ei ole sellainen satujen sankari-isä, hän on suursankari omalla tavallaan. Oma isäni ei ole myöskään koskaan ollut nimeltään isä, hän on aina ollut iskä. Joskus lapsena taisin kutsua häntä myös iskaksi ilman pisteitä a-kirjaimen päällä. Rakkaalla isällä on monta nimeä, mutta nyt puhutaan minun iskästäni. …