Vain viikko vain Teneriffalla

Vuosi 2020 jäi monella tasolla historiankirjoihin. Sen lisäksi, että se oli kruunusta nimensä saaneen viruksen valtakautta, oli se myös oman aikuisikäni ensimmäinen vuosi, kun ulkomailla vietettyjä päiviä on vain alle kahden käden sormien verran. Niin, vain.

Joulu, joka nosti pintaan syvän kiitollisuuden

On joulupäivä ja vuosi 2020 lähentelee jo lupaavasti loppuaan. Istun kehräävä Lily-kissa sylissäni, viltin alla lämmitellen, joululahjaksi saadut villasukat jaloissani. Kynttilät palavat ja pientä kotiani lämmittävä ilmalämpöpumppu hurisee tasaisesti. Olen virittänyt tunnelman mieleisekseni myös rentouttavan musiikin soittolistalla, jota kuuntelen joululahjaksi saadusta Bluetooth-kaiuttimesta, joka kestää myös vettä. Se saa jatkossa luoda kaunista äänimaisemaa myös rentouttaviin saunahetkiini pienen kotini pienessä saunassa.

Taisteluväsymystä ja maljoja elämälle

Maaliskuisen Teneriffan aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, Atlantin valtameren kuohuessa taustalla. Kokonaisvaltainen onnentunne oli vallannut auringon lämmittämän kehoni. Luotto tulevaan oli kova, kaikki oli mahdollista. Iloinen 20-luku ja itsellenikin juuri alkanut uusi kierros auringon ympäri. Onneksi en vielä tiennyt.

Joissakin paikoissa energia vain virtaa

Jonkin aikaa sitten ulkomaille muuttanut tuttavani tokaisi taikasanat: “Jotenkin juuri nyt energiani virtaavat paremmin muualla kuin Suomessa.” Lause osui ja upposi, siinä saattoi kiteytyä kaikki oleellinen omista ajatuksistani ja syvin syy siihen, miksi kaipaan usein pois arjen ympyröistä ja kotimaasta.

Idealisti pilvilinnoissa

Olen ikuinen unelmoija, silmiä avaamaton romantikko. Idealisti, voisi joku sanoa. Kerta toisensa jälkeen löydän haavemaailmassa elävän itseni rakentamasta epärealistisia pilvilinnoja todellisuuden ympärille. Elän elokuvamaailmassa, haluamatta avata silmiäni todellisuudelle.

Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista

Tuntuuko teistä koskaan, että elämässä on alkanut uusi luku? Asioita on saatu loppupisteeseen ja uusia alkuja syntyy? Että pinnan alla bambunjuurien lailla kasvaneet visiot lähtevät pinnan tavoitettuaan kipuamaan kohti aurinkoa ja palaset loksahtelevat kovaa vauhtia uusille paikoilleen? Tähän voisi vielä lisätä asiakkaani suusta kuulemani kielikuvan elämästä, joka on kuin ristipistotyö, jonka kokonaisuuden hahmottaa vasta, kun kääntää sekametelisopan oikeinpäin ja näkee, minkälaista kokonaisuutta sitä onkaan taiteiltu. Tässä ollaan nyt.

Prinssi ratsullaan

Elämän mustassa, koronan kokoisessa aukossa, on aika matkustaa mielen tasolla elämän kauniisiin hetkiin, onnenhetkiin. Niihin täydellisen läsnäolon hetkiin, joita jahdataan läpi elämän, mutta jotka lopulta tapahtuvat silloin, kun niitä ei yritä pakottaa ja kun vain antaa niiden tapahtua.

Suosikkipuu ja tanssiva sade lupasivat hyvää

Pakkasin mukaani eväät. Retkirepussani oli itse leivottuja sämpylöitä ja yrttiteetä. Lapasella lämmitetyssä kädessäni kuljetin istuinalustaa, olinhan menossa viipymään. Viipymään kiireettä, kun aikaa kerrankin on. Menin erääseen suosikkipaikoistani, kotini lähelle. Istuin meren päälle laskeutuvan männyn juurelle, aivan lähelle vesirajaa. Nojasin selkäni vasten vanhaa puuta ja pistin kuulokkeet korvilleni. Päätin, että tuo puu saa luvan olla suosikkipuuni koko maailmassa.

Vielä äsken maailma oli toisenlainen

Pari viikkoa sitten Teneriffalta kotiin palattuani julistin Instagram-julkaisussani kaiken voivan muuttua aivan hetkessä katsoessani ulos ikkunasta ja kauhistellessani vaakatasossa lentävää räntää, johon edellisen päivän auringonpaiste oli vaihtunut. Tuolloin en voinut kuvitellakaan, kuinka oikeassa olin monella muullakin saralla. En, vaikka Teneriffalla oli yksi hotelli laitettu karanteeniin ja Pohjois-Italiasta kuului ikäviä uutisia. Kaikki oli muuttumassa, maailma ei tulisi enää olemaan samanlainen.

Kauniita hetkiä Teneriffalla ja kotiinpaluun haikeus

Hattaraiset pilvet jäävät leijumaan alleni, jonnekin merenpinnan ja taivaan välille. Lentokone etenee yhä kauemmaksi Teneriffan saaresta, jossa olen viettänyt viimeiset seitsemän päivää. Loma on historiaa, arki lipuu luokseni jo kovaa vauhtia. Vain yhden viikon loma voi irrottaa arjesta, saada hyppäämään täysin erilaiseen todellisuuteen ja unohtamaan kaiken, mitä on taakseen jättänyt. Lomilla en kaipaa kotiin, olen täysin irrallaan kaikesta, myös mukavista asioista. Unohdan jopa merenrantakotini ja kissani.

Harmaa Helsinki ja Muumimuki.

Hetki kuin taideteos

Ulkona sataa jo ties kuinka monetta päivää vettä. Maisemaa värittävät samat sävyt kuin mustavalkoelokuvaa. Värittömyys painaa mielenkin alakuloon, samaan matalapaineiseen vireeseen kuin sää itsekin on. On taisteltava. En anna sen viedä voittoa. Tiedän toisaalla olevan helpompaa, muualla olevan värikkäämpää. Nyt olen kuitenkin täällä, olen päättänyt olla täällä ja pysähtyä. Yritän.

Osata olla vain

Huomenna on joulu. Olen ollut ennenaikaisessa joulunvietossa jo kolme päivää ja seinät alkavat jo kaatua päälle. Olen huono vain olemaan. Mieli vaeltaa ja päässä rullaa liuta ajatuksia ja ideoita. Inspiraatiota on kaikkialla ja aina on joku projekti, johon voisi aikansa pistää. Jatkuvasti on olemassa paikka tai asia, jota voisi kehittää ja edistää.

rakkaus

Rakkautta vain

Se iski vasten kasvojani marraskuisena torstaina kuin salama kirkkaalta taivaalta, se maailman yksinkertaisin totuus. Kävellessäni marraskuista Laivurinkatua ymmärsin pahimmankin marrasmyrskyn olevan voitettavissa, jos elämässä on rakkautta ja monen asian tuntuvan tyhjältä ja merkityksettömältä, jos siitä on puutetta. Esimerkiksi rakastavassa sylissä, toisen ihmisen läheisyydessä, kaikki tuntuu kauniimmalta.

Isä, onneksi sinä tiesit

Isänpäivä ei enää viime vuonna alkanut soittamalla iskälle onnittelupuhelua. Se ei ala niin tänäkään vuonna, vaikka otankin ajatuksissani yhteyttä rakkaaseen iskään sinne pilvenhattaran reunalle, sinne energian tähtipölyyn. Kyynel nousee silmäkulmaan, tälläkin kertaa.

lomakuva

Pitäisikö lomakuvaa jo hävetä?

Matkailu on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin muodikasta. On tultu pisteeseen, että lomakuvilla retostelun sijaan lomakuvat jätetään jopa julkaisematta ja aurinkolomaa häpeillään. Se aiemmin ah-niin-ihana palmurannalla napattu lomakuva edustaakin nyt ihmisen hiilijalanjälkeä ja itsekästä, kestämätöntä elämäntapaa.

koloveden kansallispuisto

Kohti kamalan ihanaa marraskuuta

Usein tähän aikaan vuodesta mieli on alkanut muuttolinnun tavoin tuntemaan tarvetta siirtyä kylmästä lämpimään. Siirtyä sinne, missä elämä on yhtä kepeää kuin lämpimässä tuulessa hulmuava hameenhelmani ja jossa luonto elää vehreässä loistossaan.

Kesän viimeinen viikko, kesän kaunein viikko

Se oli elokuun viimeinen viikko, kesän virallisesti viimeinen viikko. Siitä tuli kesän kaunein viikko. Viikko, johon kuului monen monta kaunista hetkeä, jotka tulivat kuin varkain, eivät ilmoitelleet saapumisestaan etukäteen millään tavoin. Ne vain tulivat luokse yllättäen ja saapuivat ajankohtaan, kun ne olivat erittäin tervetulleita.