Malesia

Rakas matkapäiväkirja,

Jätin aamulla taakseni saaren, josta tuli minulle kovin rakas. Saaren, joka antoi paljon ja toi eteeni kaiken, mitä tarvitsin. Saaren, jota voisin kutsua kodiksi. Kodilta se alkoi jo kolmessa viikossa tuntua, koska ympärilläni oli harrastuksia, ystäviä, luontoa, lemmikkejä, musiikkia ja kaikkea sitä, mitä kotoisalta paikalta toivoa saattaa.

Koh Phanganin saari Thaimaan Itä-rannikolla oli minulle paljon enemmän kuin se saari, johon tutustuin ensimmäisellä Thaimaan reppureissullani 14 vuotta sitten. Silloin menin saarelle täydenkuun bileiden perässä, tällä kertaa uin täydenkuun aikaan alusvaatteisillani hiljaisella rannalla ja nauraa kikatin hyvässä, ystävien seurassa.

Kaikki päättyy aikanaan ja tänään oli minun vuoroni jatkaa matkaa. Istun parhaillaan minibussissa, matkalla Hatyain kaupunkiin Thaimaassa. Tämä on tällä reissulla jo kolmas stoppi kyseisessä kaupungissa, joka nyt vain sattuu olemaan loistava välietappi matkalla Malesiaan. Määränpääni tällä erää onkin neljän vuoden takaa tuttu Langkawin saari, jonne saavun jossakin vaiheessa huomenna. Yön vietän kaiketi Hatyaissa. Majapaikan metsästys on siis edessä ensimmäisenä, jahka tämä viiden tunnin bussimatka loppuu.

Takalisto alkaa jo kipuilla istumisesta. Ensin istuin skootterin selässä noin tunnin. Sitten lava-autotaksin kyydissä noin 40 minuuttia. Seuraavaksi laivan kyydissä 2,5 tuntia, sitten minibussissa taas tunnin ja nyt on takana noin kolme tuntia tätä minibussikyytiä.

Bussi kiitää. Aina vauhdin kiihtyessä yli sataan, auto alkaa piipata. Onneksi kohta olemme perillä ja edessä on enää yösijan etsintä Hatyaissa ja aamulla matka jatkuu kohti Langkawia.

Saa nähdä, miten Langkawi minulle tällä kertaa näyttäytyy. Viime kerralla, neljä vuotta sitten, jätin saaren taakseni hyvin hämmentyneenä. Jätin sen taakseni tietäen, että ihminen voi olla ihastunut kahteen ihmiseen samaan aikaan. Toisen luokse palasin aloittamaan matkaani edeltäneen tapailun jälkeen vakavammin uutta suhdetta ja toinen (enemmänkin sydämen tason syvä ihastus, ei fyysinen) jäi taakseni, kauniina ja hämmentävänä muistona, joka opetti jälleen kerran jotakin uutta elämästä ja omasta itsestäni. Näytti, että maailmassa tulee olemaan monta niin sanottua sielunkumppania.

Sydämen ihastus, villi viidakkomies, ei enää asu Langkawilla ja aika pian kauniiden kohtaamistemme ja syvien keskustelujemme jälkeen, neljä vuotta sitten, hän päätyi puoleksi vuodeksi vankilaan. Nyt palaan siis Langkawille sen itsensä takia, en ihmisen takia. Palaan Langkawin kauniin luonnon takia, bongailemaan liiteleviä eläimiä ja saarihyppelemään.

Elämä, on tämä niin kummallista. Ja siksi niin ihanaa.

Laura