Espanja

Kohti muistojen Barcelonaa – taas

Musta kasvomaski, jonkalaisesta kuvittelin jo liian pitkään jatkuneen huonon suhteen jälkeen voivani irrottautua lopullisesti, peittää puolet kasvoistani ja muuttaa hengityksen normaalia raskaammaksi. Hetkellisen vapauden tarjonnut lentokoneen termospullossa muhinut ja maitojauheella paranneltu kahvi on nautittu ja noin neljän tunnin lentoa kohti Barcelonaa on jäljellä puolet.

Lentokoneen turvavyövalo on juuri sytytetty ilmatilaa mylläävän turbulenssin vuoksi ja korviini olen painanut kadonneiden vastamelukuulokkeiden sijasta Tokmannin halvimmat nappikuulokkeet. Kuulokkeista Spotify toistaa niitä kuutta biisiä, jotka olin ehkä vuosi sitten vahingossa ja tavallaan onneksi ladannut toimimaan ilman nettiyhteyttä. Biisit eivät juuri nyt sovi matkasta innostuneeseen mielentilaani, mutta ne saavat tehdä tehtävänsä, paremman puutteessa. Kiitos siis kuitenkin, Keko Salata ja Tuure Kilpeläinen. Biisien taustalta kuuluu nopeatempoinen vierustovereideni höpöttely, jonka vaimentaisin mielelläni kadoksissa olevilla vastamelukuulokkeillani, mutta näillä halpaversioilla mennään.

Mielessäni siintää Barcelona, kaupunkiensirakkauteni. Kolme päivää sitten varatut lennot vievät minut sateesta aurinkoon, liian kylmästä lämpimään. Ne vievät minut tämän alle puolessa välissä itseään kiitävän vuoden aikana jo neljättä kertaa Espanjaan, jo vuoden kuudennelle ulkomaanmatkalleni. Tiedän, en ylpeile lyhyillä pyrähdiksilläni, mutta käsi sydämellä valitsen nyt näin. Valitsen elää itselleni sopivinta elämää niin hyvin kuin tämän hetken oman elämäni puitteet sen mahdollistavat.

Mietin Barcelonaa. Yritän laskea, kuinkahan monta kertaa olen tuossa Katalonian kukkasessa rosoisia katuja kierrellyt. Edellisen kerran nautiskelin kaupungin antimista ystäväni kanssa kolmisen kuukautta sitten. Nyt matkakaverinani on pieni ja edessä olevan istuimen alle mahtuva laukku, sinne sullottuna muutama selviytymistavara- ja vaate.

Yhteenlaskettuna olen varmasti tutustunut Barcelonaan ainakin puolen vuoden päivien verran. Silloin, kampaamokoulusta vuonna 2004 valmistuttuani,
kuvittelin Barcelonasta tulevan kotini. Elämä vei toiseen suuntaan ja toi tielleni silloinkin syitä jäädä Suomeen. Muut kaupungit ja muut mantereet veivät palasia sydäntäni ja tiemme Barcelonan kanssa erkanivat vuosiksi.

Onneksi kaikkia ovia ei tarvitse takaansa sulkea ja eri hetkinä eri paikoille ja ihmisille on erilainen roolinsa. Barcelonan roolia tämänhetkisessä elämässäni en osaa määrittää, mutta Almodovarin Vicky Cristina Barcelona -elokuva, espanjan kieli ja flamenco-musiikki puhuttelevat juuri nyt kummallisen paljon. Onko kyse sitten Barcelonasta vai intohimoisesta espanjalaisesta mielenmaisemasta, sitä en tiedä, mutta juuri nyt tuttu ja silti niin tuntematon kaupunki valikoitui omalle polulleni.

Katsotaan, mitä tämänkertainen Barcelonan polku tuo. Vaikka olen oppinut, että tiukkoja odotuksia ei kannata rakentaa, on minulla silti toiveita ja mielikuvia. Ehkä löydän taas
sen saman katusoittajan, joka saapui helmikuussa paikalle moottoripyörällään ja jonka lumoavat rytmit värittivät Gracian kaupunginosan aukioiden elämää. Varmasti syön pinchoksia ja tapaksia, juon merlottia ja tuorepuristettua appelsiinimehua, ja ainiin, café con lecheä eli maitokahvia. Kenties nautin Espanjan auringosta, viilennän ihoa meren aalloissa ja tallailen avojaloin Barcelonetan rannalla. Rannalla, jonka hiekalla olen lukuisia päiviä aikoinaan viettänyt, lukien metroasemalta ostettua Cosmopolitania tai Marie Clairea. Tai kenties makoilen sillä toisella rannalla, jonka nimeä en muista. Sillä, jonka chirinquitossa eli rantabaarissa vietin melkein 20 vuotta sitten usein aikaa ja jossa sain työtarjouksen tanssijaksi. Työtä en koskaan ottanut, koska tanssijattarelle olisi asetettu myös toisenlainen vaatimus työnantajan puolelta. Me too.

Katalonian kukkanen vie myös muistoihin ihastumisesta. Se oli se hyvin tatuoitu, lävistetty ja itseäni vanhempi paikallinen, jonka seurassa lävistytin alahuuleni. Se, joka kyyditti minua urheilumoottoripyörällään aivan liian kovaa ja joka käski rutistamaan vyötäröltä merkiksi, jos kyydissä pelotti. Hän, jonka kärsivällisyyden ja kielitaidottomuuden takia jouduin opetella espanjankieltä. Hän, jonka kanssa istuin sateen jälkeen hiekkarannalla saman pyyhkeen alla
samaan aikaan, kun taivaan pilvet muodostivat sydämen. Sama hän, jonka sydämen särjin huomatessani, että elämämme eivät enää kesän jälkeen kohtaa.

Voi Barcelona, muistojen Barcelona. Barcelona, katusoittajien ja elämän Barcelona. Barcelona, tupakansavun ja rosoisuuden Barcelona. Meluisa Barcelona, eläväinen Barcelona, aistien Barcelona. Katsotaan, minkälaisena peilaannut minulle tällä kertaa.

Psst! Jos tässä ajatuksenvirrassa on typoja tai ajatuskatkoja, syyttäkäämme taustamelua ja puhelimen pienellä näytöllä näpyteltyä tekstiä.

Kauniita hetkiä Teneriffalla ja kotiinpaluun haikeus

Hattaraiset pilvet jäävät leijumaan alleni, jonnekin merenpinnan ja taivaan välille. Lentokone etenee yhä kauemmaksi Teneriffan saaresta, jossa olen viettänyt viimeiset seitsemän päivää. Loma on historiaa, arki lipuu luokseni jo kovaa vauhtia.

Vain yhden viikon loma voi irrottaa arjesta, saada hyppäämään täysin erilaiseen todellisuuteen ja unohtamaan kaiken, mitä on taakseen jättänyt. Lomilla en kaipaa kotiin, olen täysin irrallaan kaikesta, myös mukavista asioista. Unohdan jopa merenrantakotini ja kissani. …

Suuntana Teneriffa

Tämän talven the matka on lyhyempi ja lähemmäs kuin monena viime vuosista, suorastaan poikkeuksellinen.

Laukku on pakkaamatta, vaikka huomenna on tarkoitus nousta lentokoneeseen, suuntana tällä kertaa Kanariansaarten Teneriffa. En uskalla olla innoissani vielä, pieni epävarmuus on läsnä. Jännitän uutisia seuraten, rauhoittuvatko Kanariansaarilla riehuvat hiekkamyrskyt ja pääseekö koneeni edes matkaan. Tänään koko Teneriffan lentokenttä on suljettu. …

cies saaret espanja

Espanjan Cies-saaret − maailman parhaan rannan ja majakoiden koti

Oletko kuullut Espanjan rannikolla sijaitsevista Cies-saarista? Atlantin valtameren syleilyssä sijaitsevilla saarilla sijaitsee the Guardianin maailman parhaimmaksi rannaksi nimeämä ranta. Rodasin valkohiekkainen ranta ei suinkaan ole ainoa Galician rannikolla sijaitsevien Cies-saarten vetonaula. Roomalaiset ovat aikoinaan nimenneet  jopa koko saariryhmän jumalten saariksi.