Täytin eilen 37-vuotta. Luku tuntuu aivan hurjalta, enkä ole tainnut elämäni käänteissä pysyä sen luvun vaatimissa saavutuksissa mukana. Miten minä, joka matkustan maailmalla rinkka selässä, voin olla 37-vuotias? Eikö 37-vuotiaan pitäisi elää aivan toisella tavalla, vakaasti ja turvallisesti? Kun 25-vuotiaana mietin elämääni, kuvittelin olevani 37-vuotiaana aikuinen ja eläväni, kuten aikuiset ihmiset elävät. Kuvittelin olevani naimisissa ja kuvittelin olevani äiti ehkä kahdelle lapselle. Kuvittelin, että meidän perheellä on koira ja että me olemme sporttinen perhe, joka myös matkustelee. Kodin kuvittelin olevan…
Vuosi vaihtui uuteen ja käänsin omassa elämässäni uuden jakson, uuden luvun omassa elämänkerrassani. Tämä luku tulee olemaan hyvä, uskon niin. Ainakin teen kaikkeni, että tästä luvusta tulee hyvä. Valmistin maailmaani vuoden viimeiseen päivään asti, että pääsisin lähtemään pisimmällä matkalle pitkiin aikoihin. Itkin uupumuksesta, kun suljin työpaikkani oven (en enää palaa samaan paikkaan, jossa olen ollut osana ihanaa tiimiä yli yhdeksän vuotta) ja kun kiireessä säädin painavia muovisäkkejä (taisipa mukaan eksyä myös yksi, jonne sekoittui roskasäkin ja tärkeiden tavaroideni sisältö) sisareni…
Aika on tullut. On aika kääntää uusi sivu oman elämän kirjassa, on aika hypätä pois tutusta ja turvallisesta − edes hetkeksi.
Yhtä nopeasti kuin uusi ihminen voi tulla omaan elämään, yhtä vähin äänin hän voi siitä myös poistua. Näin kävi omassa elämässäni. Siitä on nyt aika lailla päivälleen tasan vuosi, kun noin 2,5 vuotta kestänyt intensiivinen parisuhde edellisen seikkailukumppanini kanssa päättyi. Siitä, kun tunteiden vuoristorata, suhde espanjalaisen kanssa, päättyi. Suhde, joka pakotti peiliin katsomiseen ja sitä kautta paremmaksi ihmiseksi kasvamiseen. Suhde, joka oli alusta alkaen vaikea, mutta myös aivan alusta alkaen mahdollisti monen unelman toteutumisen. Melkein kolmessa vuodessa saimme toteuttaa molempien…
Kerro parhaat vinkkisi Berliiniin? Mitä pitäisi tehdä Barcelonassa ja onko Sri Lanka kaunis maa? Mihinkään näistä ei ole olemassa oikeaa vastausta, sillä jokainen kohde heijastelee matkailijaa itseään ja näyttäytyy jokaiselle omalla tavallaan.
Jokainen päivä on uusi tilaisuus, jokainen hetki on uusi mahdollisuus aloittaa alusta tai muuttaa elämän suuntaa. Joka ikinen päivä voi olla kuin uusi vuosi, hetki tehdä uudet lupaukset ja yrittää taas kerran olla parempi ja onnellisempi versio omasta itsestään.
Vuosi vaihtuu muutaman minuutin päästä. Istun hiljaa, silmät kiinni. Ympärilläni on muutama tuttu ihminen. Olemme yhdessä, vaikka tässä hetkessä olemmekin läsnä vain omassa itsessämme. Meditoimme.
Vuosi 2017 fyysisine ja päänsisäisine seikkailuineen on finaalia vailla valmis. Vuoteen kuului iloa ja surua. Kyyneliä ja toisaalta suuren onnen hetkiä. Eroja ja uusia kohtaamisia, muuttoja ja muutoksia. Vuosi oli levoton, täynnä etsintää. Vuosi 2017 jää mieleen vuotena, joka kasvatti ja kulutti, samaan aikaan avasi uusia ovia. Tämä mielessä vastaanotan kovin odottavaisin mielin vuoden 2018 luokseni.
Rakas joulupukki, Ai mitä toivon joululahjaksi? Sen lisäksi, että minulla on jo kaikkea ja enemmänkin? Toivon aikaa. Toivon kiireettömiä hetkiä ja hetkestä nauttimisen taitoa. Sitä, ettei mieli ole aina menneessä tai tulevassa.
Olen käyttänyt sanaa Tarzan kuvailemaan päiväunieni miestä jo pidempään. Tarzan on sellainen saarimies tai luolamies. Sellainen karhuja ja alligaattoreita vastaan tarvittaessa taisteleva, Machete-veitsi takataskussaan kulkeva vahvarakenteinen veijari. Sellainen, joka päättää tehdä ja tekee. Sellainen itsevarma, mutta pröystäilemätön luonnonlapsi. Hiukset ovat luultavasti pitkät ja Tarzan pukeutuu kepeästi, luonnollisista materiaaleista tehtyihin vaatteisiin.
Istuin matkani viimeisenä päivänä nicaragualaisessa paikallisbussissa, niin sanotussa chicken bussissa. Yhdysvalloista tuodun keltaisen koulubussin nahkajäljitelmäpenkillä istuessani tunsin syvää kiitollisuutta. Silmät melkein kostuivat, kun taustalla soi espanjankielinen versio Lambadasta, kun ihmiset juttelivat keskenään ja tekivät toisilleen tilaa täpötäydessä bussissa, kun pyysin nuoren pojan viereeni istumaan espanjaksi tehdäksemme tilaa vanhemmalle naiselle. Siinä tavallisessa hetkessä huomasin tuntevani syvää onnellisuutta ja samalla haikeutta, kun tajusin olevani taas matkalla kotiin, Suomeen. Suomi – en koskaan kuvitellut jääväni asumaan synnyinmaahani. Muualla olen parempi versio itsestäni. Älkää…
Aikamme suosikkikirja, omaa tietään etsivän amerikkalaisnaisen Eat, Pray, Love, on kuin kuvaus monen kolmekymppisen naisen elämästä. Myös omastani. Olen kuin hän.
Muutos, olet luonani. Olet tehnyt hidasta ja silti varmaa tuloasi jo pidempään, mutta nyt olet perillä. Voisiko tätä kaikkea nimittää elämän seitsemän vuoden sykliksi tai Intian mytologian mukaan Jumalatar-Kalin vuodeksi. Vuosi 2017 on numerologiassa uuden alun aika (2+0+1+7= 10 / 1+0 = 1). Numero yksi tarkoittaa uuden alkua, vanhasta luopumista. Siitä on omassa elämässänikin nyt kysymys, monella saralla.
Sataa, sataa, ropisee. Yritän antaa jo kuudetta päivää jatkuvan sateen olla vaikuttamatta oman elämäni zen-tilaan, mutta huonolla menestyksellä. Itse asiassa koko zen on vain kaukainen unelma juuri nyt ja levottomuus on vallannut mieleni. Sellainen levottomuus, ettei tiedä miten sitä olisi ja missä olisi.
Koti, onko sillä edes niin väliä? On sillä. Koti on paikka, jonne palaan matkojeni jälkeen lataamaan akkuja ja jossa tätä nykyä viihdyn levottomia teinivuosia huomattavasti levollisemmin ja paremmin. Uusi huoneeni on kokenut muodonmuutoksen ja kyllä kannatti.
Istun alas, laitan rauhoittavan musiikin soimaan. Raavin jaloissa olevia hyttysenpistoja, Lapin tuliaisia. Hörpin yrttiteetä ja huokaan syvään. On tullut muutoksen aika, muutoksen tuulet puhaltavat − olen siihen valmis tai en.
Elämä muistuttelee tasaisin väliajoin arvaamattomudestaan. Yksi sekunti voi muuttaa elämän, pahimmillaan jopa lopettaa elämän olemassaolon. Kannattaako pelolle antaa valta? Onko pelko myös tarpeellista?
Jos kerran tykkää jostakin kaupungista, jos se edustaa yhteistä rakkautta ja jos se on ollut aikoinaan ensimmäinen yhteinen matkakohde, miksei siellä menisi ja päräyttäisi naimisiin? Etenkin, jos siihen on mahdollisuus. Tällä kertaa kaupunkiuhri oli Katalonian eläväinen Barcelona, yksi omista suosikkikaupungeistani jo vuosien takaa. Siellä oli häät, pienet suuret häät.
Koti, tämä koti on rosoisuudessaan oikeastaan liiankin täydellinen. En haluaisi olla juuri nyt missään muualla. En edes Berliinissä. En haluaisi olla kenenkään muun kanssa, en millään muulla tavalla. Tässä on hyvä, tässä näin on täydellistä. Kulunut viikonloppu on hyvä esimerkki kauniista arjesta ja harvinaisesta seesteisyyden tunteesta. Termi fomo eli fear of missing out loisti poissaolollaan, enkä olisi halunnut olla edes Sideways-festivaaleilla. Mitä ihmettä urbaanille minälleni on tapahtunut, joko pitäisi huolestua? Elän vaarallisilla vesillä, seikkailjattaren elämän heikoilla jäillä. Suurin uhka ja…
Minkälainen on perinteinen intialainen hieronta, ayurvedinen hieronta? Yksi sellainen tekisi hyvää juuri nyt.
Heräsin hetki sitten todellisuuteen, että ylioppilaskirjoituksistani on nyt tasan 15 vuotta. Vuonna 2002 olin epäkypsempi versio itsestäni, kovasti etsimässä itseäni. Ei kai itseään koskaan täysin löydä, oma itse kun on parhaimmillaan moniulotteinen. Kulmat vain ehkä hieman hioutuvat matkan varrella.