37-vuotias minä onkin sinkku reppureissaaja, joka asuu kommuunissa

Täytin eilen 37-vuotta. Luku tuntuu aivan hurjalta, enkä ole tainnut elämäni käänteissä pysyä sen luvun vaatimissa saavutuksissa mukana. Miten minä, joka matkustan maailmalla rinkka selässä, voin olla 37-vuotias? Eikö 37-vuotiaan pitäisi elää aivan toisella tavalla, vakaasti ja turvallisesti? Kun 25-vuotiaana mietin elämääni, kuvittelin olevani 37-vuotiaana aikuinen ja eläväni, kuten aikuiset ihmiset elävät. Kuvittelin olevani naimisissa ja kuvittelin olevani äiti ehkä kahdelle lapselle. Kuvittelin, että meidän perheellä on koira ja että me olemme sporttinen perhe, joka myös matkustelee. Kodin kuvittelin olevan…

Uusi vuosi, uudet seikkailut

Vuosi vaihtui uuteen ja käänsin omassa elämässäni uuden jakson, uuden luvun omassa elämänkerrassani. Tämä luku tulee olemaan hyvä, uskon niin. Ainakin teen kaikkeni, että tästä luvusta tulee hyvä. Valmistin maailmaani vuoden viimeiseen päivään asti, että pääsisin lähtemään pisimmällä matkalle pitkiin aikoihin. Itkin uupumuksesta, kun suljin työpaikkani oven  (en enää palaa samaan paikkaan, jossa olen ollut osana ihanaa tiimiä yli yhdeksän vuotta) ja kun kiireessä säädin painavia muovisäkkejä (taisipa mukaan eksyä myös yksi, jonne sekoittui roskasäkin ja tärkeiden tavaroideni sisältö) sisareni…

sinkku

Vuosi sinkkuna – sain taas soolomatkailla, mutta mitäs nyt?

Yhtä nopeasti kuin uusi ihminen voi tulla omaan elämään, yhtä vähin äänin hän voi siitä myös poistua. Näin kävi omassa elämässäni. Siitä on nyt aika lailla päivälleen tasan vuosi, kun noin 2,5 vuotta kestänyt intensiivinen parisuhde edellisen seikkailukumppanini kanssa päättyi. Siitä, kun tunteiden vuoristorata, suhde espanjalaisen kanssa, päättyi. Suhde, joka pakotti peiliin katsomiseen ja sitä kautta paremmaksi ihmiseksi kasvamiseen. Suhde, joka oli alusta alkaen vaikea, mutta myös aivan alusta alkaen mahdollisti monen unelman toteutumisen. Melkein kolmessa vuodessa saimme toteuttaa molempien…

Jokainen päivä on uusi alku

Jokainen päivä on uusi tilaisuus, jokainen hetki on uusi mahdollisuus aloittaa alusta tai muuttaa elämän suuntaa. Joka ikinen päivä voi olla kuin uusi vuosi, hetki tehdä uudet lupaukset ja yrittää taas kerran olla parempi ja onnellisempi versio omasta itsestään.

Istun hiljaa, olen onnellinen

Vuosi vaihtuu muutaman minuutin päästä. Istun hiljaa, silmät kiinni. Ympärilläni on muutama tuttu ihminen. Olemme yhdessä, vaikka tässä hetkessä olemmekin läsnä vain omassa itsessämme. Meditoimme.

Kiitos, vuosi 2017

Vuosi 2017 fyysisine ja päänsisäisine seikkailuineen on finaalia vailla valmis. Vuoteen kuului iloa ja surua. Kyyneliä ja toisaalta suuren onnen hetkiä. Eroja ja uusia kohtaamisia, muuttoja ja muutoksia. Vuosi oli levoton, täynnä etsintää. Vuosi 2017 jää mieleen vuotena, joka kasvatti ja kulutti, samaan aikaan avasi uusia ovia. Tämä mielessä vastaanotan kovin odottavaisin mielin vuoden 2018 luokseni.

Unelmieni Tarzan

Olen käyttänyt sanaa Tarzan kuvailemaan päiväunieni miestä jo pidempään. Tarzan on sellainen saarimies tai luolamies. Sellainen karhuja ja alligaattoreita vastaan tarvittaessa taisteleva, Machete-veitsi takataskussaan kulkeva vahvarakenteinen veijari. Sellainen, joka päättää tehdä ja tekee. Sellainen itsevarma, mutta pröystäilemätön luonnonlapsi. Hiukset ovat luultavasti pitkät ja Tarzan pukeutuu kepeästi, luonnollisista materiaaleista tehtyihin vaatteisiin.

Ainahan minun piti muuttaa – joko nyt?

Istuin matkani viimeisenä päivänä nicaragualaisessa paikallisbussissa, niin sanotussa chicken bussissa. Yhdysvalloista tuodun keltaisen koulubussin nahkajäljitelmäpenkillä istuessani tunsin syvää kiitollisuutta. Silmät melkein kostuivat, kun taustalla soi espanjankielinen versio Lambadasta, kun ihmiset juttelivat keskenään ja tekivät toisilleen tilaa täpötäydessä bussissa, kun pyysin nuoren pojan viereeni istumaan espanjaksi tehdäksemme tilaa vanhemmalle naiselle. Siinä tavallisessa hetkessä huomasin tuntevani syvää onnellisuutta ja samalla haikeutta, kun tajusin olevani taas matkalla kotiin, Suomeen. Suomi – en koskaan kuvitellut jääväni asumaan synnyinmaahani. Muualla olen parempi versio itsestäni. Älkää…

On muutosten aika

Muutos, olet luonani. Olet tehnyt hidasta ja silti varmaa tuloasi jo pidempään, mutta nyt olet perillä. Voisiko tätä kaikkea nimittää elämän seitsemän vuoden sykliksi tai Intian mytologian mukaan Jumalatar-Kalin vuodeksi. Vuosi 2017 on numerologiassa uuden alun aika (2+0+1+7= 10 / 1+0 = 1). Numero yksi tarkoittaa uuden alkua, vanhasta luopumista. Siitä on omassa elämässänikin nyt kysymys, monella saralla.

Sadepäivän zen ja matkasuunnitelmat

Sataa, sataa, ropisee. Yritän antaa jo kuudetta päivää jatkuvan sateen olla vaikuttamatta oman elämäni zen-tilaan, mutta huonolla menestyksellä. Itse asiassa koko zen on vain kaukainen unelma juuri nyt ja levottomuus on vallannut mieleni. Sellainen levottomuus, ettei tiedä miten sitä olisi ja missä olisi.

Kotikoloni ennen ja nyt – tässä on uusi huoneeni

Koti, onko sillä edes niin väliä? On sillä. Koti on paikka, jonne palaan matkojeni jälkeen lataamaan akkuja ja jossa tätä nykyä viihdyn levottomia teinivuosia huomattavasti levollisemmin ja paremmin. Uusi huoneeni on kokenut muodonmuutoksen ja kyllä kannatti.

Vain aavistus sen tietänee

Istun alas, laitan rauhoittavan musiikin soimaan. Raavin jaloissa olevia hyttysenpistoja, Lapin tuliaisia. Hörpin yrttiteetä ja huokaan syvään. On tullut muutoksen aika, muutoksen tuulet puhaltavat − olen siihen valmis tai en.

gran hotel la florida

Pienissä häissä Barcelonan upeimmalla paikalla

Jos kerran tykkää jostakin kaupungista, jos se edustaa yhteistä rakkautta ja jos se on ollut aikoinaan ensimmäinen yhteinen matkakohde, miksei siellä menisi ja päräyttäisi naimisiin? Etenkin, jos siihen on mahdollisuus. Tällä kertaa kaupunkiuhri oli Katalonian eläväinen Barcelona, yksi omista suosikkikaupungeistani jo vuosien takaa. Siellä oli häät, pienet suuret häät.

koti

Seikkailijatar heikoilla jäillä – Crocsit jalassa kotona

Koti, tämä koti on rosoisuudessaan oikeastaan liiankin täydellinen. En haluaisi olla juuri nyt missään muualla. En edes Berliinissä. En haluaisi olla kenenkään muun kanssa, en millään muulla tavalla. Tässä on hyvä, tässä näin on täydellistä. Kulunut viikonloppu on hyvä esimerkki kauniista arjesta ja harvinaisesta seesteisyyden tunteesta. Termi fomo eli fear of missing out loisti poissaolollaan, enkä olisi halunnut olla edes Sideways-festivaaleilla. Mitä ihmettä urbaanille minälleni on tapahtunut, joko pitäisi huolestua? Elän vaarallisilla vesillä, seikkailjattaren elämän heikoilla jäillä. Suurin uhka ja…

Minkälaista oli elämäni tasan 15 vuotta sitten?

Heräsin hetki sitten todellisuuteen, että ylioppilaskirjoituksistani on nyt tasan 15 vuotta. Vuonna 2002 olin epäkypsempi versio itsestäni, kovasti etsimässä itseäni. Ei kai itseään koskaan täysin löydä, oma itse kun on parhaimmillaan moniulotteinen. Kulmat vain ehkä hieman hioutuvat matkan varrella.