Meri on tyyni ja aurinko paistaa soutaessani lempisaarelleni. Samalle saarelle, jonka uumenissa vietin aikaa vain paria päivää aiemmin ja jonka syleilyssä, riippumatollani makoillen, taisin pari kyyneltäkin maailmantuskissani tirauttaa.
On aika pyytää apua. Korona-virus iskee pahasti talouteen ja etenkin pienyrittäjiin. Olen tasan vuosi sitten avannut oman ja ihanan, matkateemaisen parturi-kampaamon nimeltään Aroha Helsinki. Nyt muuttuneessa tilanteessa vielä lapsenkengissäkin olevan salonkimme tuolit pölyttyvät pahasti. Palkkaa ei tule, kun töitä ei ole.
Pakkasin mukaani eväät. Retkirepussani oli itse leivottuja sämpylöitä ja yrttiteetä. Lapasella lämmitetyssä kädessäni kuljetin istuinalustaa, olinhan menossa viipymään. Viipymään kiireettä, kun aikaa kerrankin on. Menin erääseen suosikkipaikoistani, kotini lähelle. Istuin meren päälle laskeutuvan männyn juurelle, aivan lähelle vesirajaa. Nojasin selkäni vasten vanhaa puuta ja pistin kuulokkeet korvilleni. Päätin, että tuo puu saa luvan olla suosikkipuuni koko maailmassa.
Ulkona sataa jo ties kuinka monetta päivää vettä. Maisemaa värittävät samat sävyt kuin mustavalkoelokuvaa. Värittömyys painaa mielenkin alakuloon, samaan matalapaineiseen vireeseen kuin sää itsekin on. On taisteltava. En anna sen viedä voittoa. Tiedän toisaalla olevan helpompaa, muualla olevan värikkäämpää. Nyt olen kuitenkin täällä, olen päättänyt olla täällä ja pysähtyä. Yritän.
Huomenna on joulu. Olen ollut ennenaikaisessa joulunvietossa jo kolme päivää ja seinät alkavat jo kaatua päälle. Olen huono vain olemaan. Mieli vaeltaa ja päässä rullaa liuta ajatuksia ja ideoita. Inspiraatiota on kaikkialla ja aina on joku projekti, johon voisi aikansa pistää. Jatkuvasti on olemassa paikka tai asia, jota voisi kehittää ja edistää.
Usein tähän aikaan vuodesta mieli on alkanut muuttolinnun tavoin tuntemaan tarvetta siirtyä kylmästä lämpimään. Siirtyä sinne, missä elämä on yhtä kepeää kuin lämpimässä tuulessa hulmuava hameenhelmani ja jossa luonto elää vehreässä loistossaan.
Olen ollut hiljaa. Aika katosi, elämä vei mukanaan. Oli hetkiä, kun mikään tarina ei tuntunut tarpeeksi kiinnostavalta tulevansa kuulluksi tai hetki oikealta käytettäväksi kirjoittamiseen. Uusi kirjoittajan lukko. Kyllä tämä nyt takkuaa, mutta kyllä tämä solmu tästä vielä aukeaa. Olen kirjoittanut blogiani nyt kuusi vuotta. Se on kulkenut matkassani mukana ja pitkään. Niin toivon sen edelleenkin kulkevan, vaikka välillä koko blogimaailma tökkii aika pahasti. Blogimaailma; sen kilpailu ja tyrkyttäminen. Kaupallisuus ja epäaitous. Toisto ja runsaudenpula. Eikö kaikki ole jo tehty? Eikö…
Olen lukossa, kirjoituslukossa. En ole avannut tietokonetta kuukauteen, vaikka levottoman mieleni perukoilla hyppelehtii toinen toistaan tärkeämpiä ja inspiroivampia juttuideoita alkuvuoden matkaltani. Kaikkea taitaa vain olla liikaa, enkä osaa päättää, mistä tätä sillisalaattia lähtisi purkamaan. Aloitan purun olotilastani, pikku hiljaa maadoittuvasta ja Suomeen henkisestikin laskeutuvasta olotilastani. Palasin räntäsateiseen Suomeen kuukausi sitten. Vasta muutama päivä sitten purin rinkkani ja pääsin nukkumaan oikeaan sänkyyn. Oma kommuunihuoneeni oli alivuokrattuna vielä kuukauden paluuni jälkeen, palasinhan Suomeen alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin. Koska omaa huonetta ei ollut, olin…
Täytin eilen 37-vuotta. Luku tuntuu aivan hurjalta, enkä ole tainnut elämäni käänteissä pysyä sen luvun vaatimissa saavutuksissa mukana. Miten minä, joka matkustan maailmalla rinkka selässä, voin olla 37-vuotias? Eikö 37-vuotiaan pitäisi elää aivan toisella tavalla, vakaasti ja turvallisesti? Kun 25-vuotiaana mietin elämääni, kuvittelin olevani 37-vuotiaana aikuinen ja eläväni, kuten aikuiset ihmiset elävät. Kuvittelin olevani naimisissa ja kuvittelin olevani äiti ehkä kahdelle lapselle. Kuvittelin, että meidän perheellä on koira ja että me olemme sporttinen perhe, joka myös matkustelee. Kodin kuvittelin olevan…
Vaikka olen vielä reissussa, paratiisissa, haluan kertoa teille uutisen nimeltä parturi-kampaamo Aroha Helsinki.
Vuosi vaihtui uuteen ja käänsin omassa elämässäni uuden jakson, uuden luvun omassa elämänkerrassani. Tämä luku tulee olemaan hyvä, uskon niin. Ainakin teen kaikkeni, että tästä luvusta tulee hyvä. Valmistin maailmaani vuoden viimeiseen päivään asti, että pääsisin lähtemään pisimmällä matkalle pitkiin aikoihin. Itkin uupumuksesta, kun suljin työpaikkani oven (en enää palaa samaan paikkaan, jossa olen ollut osana ihanaa tiimiä yli yhdeksän vuotta) ja kun kiireessä säädin painavia muovisäkkejä (taisipa mukaan eksyä myös yksi, jonne sekoittui roskasäkin ja tärkeiden tavaroideni sisältö) sisareni…
Kaupallinen yhteistyö: Addnature Helteinen kesä teki Suomesta ulkoilmaseikkailuiden temmellyskentän. Tänä kesänä en juurikaan lomaillut, nautiskelinhan vapaasta ajastani koko huhtikuun Indonesian auringon alla. Lomatonkin arki osoittautui silti elämykselliseksi, se vaati vain hieman vaivaa ja ideoita. Omistin tämän kesän mikroseikkailuille, seikkailuille aivan lähellä. Lämpimät ja valoisat kesäillat ja aikaiset aamut ovat olleet täydellisiä hetkiä nauttia Suomen luonnosta sen kukkeimpaan aikaan. Meloin, pyöräilin, lenkkeilin ja retkeilin. Pakkasin usein pitkänkin työpäivän jälkeen kajakin tavarasäiliöön riippumaton ja aamupalatarvikkeet ja suuntasin jollekin Helsingin saarista yöksi. Meloin…
Minkälainen on perinteinen intialainen hieronta, ayurvedinen hieronta? Yksi sellainen tekisi hyvää juuri nyt.
Joulun pyhät eivät oikeastaan koskaan ole olleet omaa matkailuaikaani. Olen viettänyt kaksi joulua Minnesotassa vaihto-oppilasperheeni luona, mutta muuten jouluni juhlitaan aina Keski-Suomessa. Välttelen aina suurimpien sesonkien aikaan matkustamista, mutta muutenkin joulu on juhla, jonka haluankin omistaa perheelleni ja yhdessäololle.
Linnunlaulu, sininen taivas ja meren liplatus. Tuo kolmikko toimii vastapainona, oman elämäni tasapainon tuottajana, sosiaaliselle ja menevälle viikolle. Viikon mittaan teen töitä ihmisten parissa, olen menevä ja työssäni palvelen jatkuvasti muita. Sunnuntai-ilta on hyvä hetki pysähtyä vain olemaan ja ottaa oma hetki itselle. Oma aika on tärkeää, tarvitsen sitä.
Milloin viimeksi leikit? Milloin viimeksi kirmailit pellolla? Milloin viimeksi irvistelit tai hömpöttelit? Milloin teit viimeksi kukkaseppeleen tai milloin viimeksi makasit lattialla, kun nauroit niin paljon?
Musiikin suoratoisto mahdollistaa musiikin läsnäolon aina ja kaikkialla, jopa paikoissa ilman wifi-yhteyttä.
Arkea voi värittää uusilla harrastuksilla. Osallistuin lyhyessä ajassa sekä joogatunnille, tanssin afroa ja kokeilin hula-tanssia.
Olen tanssinut afroa eli yleistäen afrikkalaisiin perinnetansseihin perustuvaa lajia jo yläkouluikäisestä asti. Afro on henkireikäni, enkä enää koskaan halua jättää sitä pois elämästäni.