Magnesia-festivaali on Helsingin festarikesän uusin tulokas. Tapahtuma ei ole mikä tahansa tapahtuma, Magnesia kutsuu juhlimaan sydän edellä.
Kun puhutaan festivaaleista, mieleen tulee yleensä ensimmäisenä monenmoisilla riemujuomilla höystetyt, meluisat ja ihmisiä vilisevät tapahtumat. Oma festivaalikesäni on ollut toisenlainen ja olen keskittynyt festaroinneissani hyvinvointiin. Niitä riemujuomia kerkeää kyllä lipittämään muulloinkin ja muutenkin tässä hetkessä elämääni sellaiset liiankin juomanhuuruiset illat taitavat olla jo historiaa. Kuka tietää, ehkä taas jossakin vaiheessa on senkin aika. Tasapainostahan tässä kaikessa on kysymys, eikös?
Tämän viikon hyvinvointiannokseeni kuului kaksi päivää kestänyt, odotettu Magnesia-festivaali. Tapahtuma järjestettiin Suomenlinnan kupeessa sijaitsevalla Lonnan saarella, joten tapahtumaan oli näin pääkaupunkilaisen näkökulmasta enemmän kuin helppo päästä paikalle. Viimeksi käväisin Lonnalla sen avauduttua yleisölle ja siitäkin on jo varmastikin pari vuotta. Jo oli siis aikakin palata tuon pienen saaren maisemiin.
Kaksi päivää Magnesia-festivaalin tunnelmaa
Kahden intensiivisen päivän aikana Lonnan maisemien ihailu jäi toissijaiseksi. Oma mieli oli enemmän oman pääni sisällä kuin missään ulkopuolella. Nuo pari päivää pitivät omalta osaltani sisällään neljä eri joogatuntia, intuitiivista kirjoittamista ja elämäntaitojen opettelua luennon sekä työpajan avulla. Taisinpa kerran tai parikin päätyä keskustelemaan maailman synnyistä ja syvistä vieraiden ihmisten pöytiin.
Magnesia täytti odotukseni kaikin tavoin. Jotenkin kummallisesti päädyin aloittamaan oman festarointini joogasta, jossa aihe jostakin kummasta siirtyi ohjaajan johdattelemana juuriin. Niihin juuriin, joita itse en ole kovinkaan helposti ollut sujauttelemassa minkään maan tai paikan uumeniin. Tunnin aikana hän mainitsi omasta levottomasta sielustaan ja kertoi joogamaailman opettajansa kehottaneen häntä juurtumaan jonnekin ennen kuin lähtee levittämään maailmaansa maailman jokaiseen kolkkaan. Kun omat juuret ovat jossakin, oli se sitten mökin laituri tai mummolan olohuone, on maailmallakin liikkuessa tietty turva ja kotoisuus aina matkassa mukana – ainakin tunne siitä ja tunne kuuluvuudesta.
Juurettomuudessa ja juurien maahan ujuttamisessa on vielä sulateltavaa, mutta aihe tuntui koskettavan itseäni. Se kosketti niin paljon, että kyseistä tuntia seuranneella intuitiivisen kirjoittamisen tunnilla raapustin omaan muistivihkooni ajatusvirtana hieman sekavia, mutta jotenkin kovin viisaita ajatuksia.En tiedä, tuntuvatko ajatusvirtani myrskyt viisailta myös sinulle, mutta haluan silti jakaa oman pääni sisäiset ja salaiset oivallukset myös sinulle. Intuitiivinen, levottoman sielun, rustaukseni löytyy tämän tarinoinnin lopusta.
Kiitos, Magnesia-festivaali!
Haluan myös esittää kiitoksen Magnesian tiimille (josta muuten eräs melkein päätyi asumaan tänne melkein liian täydelliseen kotiimme) ja meille kaikille mukana olleille. Toivottavasti muutkin saivat noista parista päivästä yhtä paljon irti kuin minä. Ensi kerralla ehkä juuri sinäkin tulet voimaan erityisen hyvin, edes pariksi päiväksi. Tästä onkin muuten myös hyvä aloittaa tai elvyttää hyvinvoiva ja joogalla höystetty elämä myös arjessa. Sellaisen harjoittaminen on suoraan sanottuna hieman lipsunut herkuttelun puolelle, mutta välillä hyvä niinkin, eikös vain?
Juuret
Juuret tukevasti maassa, siivet selässä.
Juuret antavat turvan lentää.
Älä kontrolloi, älä pakota.
Älä estä, anna tapahtua, heittäydy.
Luota.
Uskalla.
Siivet selässä ja juuret maassa, syvällä maassa.
Kuuntele, minne juuret yrittävät kurkottaa, minne siivet lentää.
Heittäydy sen tuulen vietäväksi.
Välillä tuuli vie väärään suuntaan, mutta juuret palauttavat takaisin juuri oikeaan paikkaan.