Loviisa

Loviisa on Suomen herttaisin kaupunki

Tiesitkö, että Porvoo ei suinkaan ole ainoa Suomen ainoa paikka, jossa on hurmaava puutalokeskusta? Moni tietää myös Vanhasta Raumasta, mutta eteläisen rannikon Loviisa oli pastellinvärisine puutalokortteleineen minullekin suuri yllätys.

Viime viikonlopun autoseikkailumme vei meidät eteläiselle rannikkoalueelle. Aamulla lähtiessämme emme oikein tienneet, minne tie tarkalleen veisi. Matkailuautolla liikkuessa meidän ei edes tarvitse tietää, mikä sopii spontaanille luonteelleni. Halusimme vain suunnata jonnekin Pyhtään suunnalle, jotta Eukka pääsisi rentouttamaan viikon mittaan kiristyneitä hermojaan sen parissa, mitä rakastaa eniten. Suomen surffimahdollisuudet kun ovat mitä ovat, Pyhtään Sirius-sporttihalli toimii loistavana korvaushoitona surffaamattomuudelle. (Edit 2022/ Sirius on suljettu)

Olimme ajatelleet ajaa kulttuuritietä pitkin ja päätyä matkan varrella jonnekin, kauniin järven tai joen rannalle. Aloitimme ruokashoppailulla Loviisassa ja päätimme myös aloittaa päivän seikkailut Loviisasta. Heti Loviisan vanhaan puutalokaupunkiin saavuttuamme tajusin, että sinne haluan jäädä.

loviisa

loviisa

_MG_4958

Loviisa

Loviisa on todella söpö, miksi ihmeessä siitä ei puhuta enempää? Pienet tiet ovat kuin toiselta aikakaudelta ja vieri viereen rakennetut, pastellinväriset puutalot, ovat kuin karkkeja. Tunnelma on boheemi ja luovuuden tunne on käsin kosketeltavissa.

Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Parhaat vinkit Kotka-Haminan seudulle

Sähkökaapit on koristeltu, pihoihin on kiinnitetty viirejä ja tunnelma on pysähtyneen yllätyksellinen. Jutustelimme pitkät pätkät vanhoja tavaroita myyvän liikkeenomistajien kanssa Loviisasta ja muusta. He kertoivat Loviisan olevan koti monille luovien alojen ihmisille. Yksi on saapunut Japanista asti, toinen Espanjasta.

_MG_4986

_MG_4993

_MG_4995

_MG_4996

Joimme päiväkahvit ehkä maailman söpöimmässä kahvilassa, Tuhannen tuskan kahvilassa. Puutaloon rakennettu kahvila on todella lämminhenkinen. Tarjoileva nainen kertoo asuvansa talossa ja kertoo kahvilan toimineen sellaisenaan jo todella monta vuotta. Juomat tarjoillaan romanttisista kukkakupeista ja omistaja kävelee pihamaalla paljain jaloin. Hän kertoo muuttaneensa Loviisaan ruuhka-Suomesta ja kehottaa meitäkin tekemään samoin. Hänestä huokuu lempeys, jollaista ei aivan jokaisesta ihmisestä aisti.

Loviisa

loviisa

_MG_4970

loviisa
Loviisan satamassa on muutama käsityöläiskauppa, pari ravintolaa sekä museo.

Tapahtumia ja majoitusta Loviisassa

Loviisassa järjestetään useana kesäviikonloppuna Avoimet puutarhat -tapahtuma, jossa pääsee osallistumaan erilaisille puutarhaluennoille ja ihastelemaan asukkaiden pihojen kukkaloistoa. Elokuussa myös osa vanhoista taloista avaa ovensa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa. Tuo tapahtuma kannattaa pistää korvan taakse!

Yöpaikka löytyi salaisesta paikasta, meren rannalla. Liikkuvan kodin kun voi periaatteessa parkkeerata yöksi lähes mihin vain. Jos olisin tarvinnut majapaikkaa Loviisasta, olisin harkinnut esimerkiksi Ulrikan hovia tai paikkaa nimeltä Pilasterit. Molemmat noista ovat puutalomajoituksia.

Jos suuntaat Loviisaan, haali käsiisi ilmainen Pikku kaupunki -lehti. Sieltä näet monta pientä vinkkiä tuohon suloiseen kaupunkiin ja lähiseudulle.

Loviisa

_MG_4998

Loviisa

_MG_5007

Krinti Loviisa
Krinti on hauska kauppa, josta voi löytää vanhoja aarteita ja design-tuotteita.

_MG_5020

_MG_5025
Krintin omistaja esittelee valokuvataiteen lehteä, joka muun muassa löytyy heidän valikoimastaan.

_MG_5030

tuhannen tuskan kahvila
Tuhannen tuskan kahvila tarjoaa kaikkea muuta paitsi tuskaa.

_MG_5036

Loviisa
Loviisassa on hauskaa sähkökaappitaidetta.
Liikkuvan kodin saa parkkiin juuri sinne, minne haluaa.

5 ajatusta aiheesta “Loviisa on Suomen herttaisin kaupunki”

  1. Iisa-Noora Leppänen

    Hei! Muistatko missä päin ranta missä olitte yötä sijaitsi? Olen itsekin menossa Loviisaan päin asuntoautolla 🙂

  2. Ajakaa seuraavalla kerralla 17 km vielä itään ja saavutte ihastuttavaan Strömforsin ruukkiin ? Stromforsoutdoor.com selviää mitä meidän yrityksemme alueella tarjoaa, ja paljon muutakin löytyy!

    1. Urbaanilaura

      Itse asiasaa ajettiin sinne viime viikonloppuna. Juttu tulossa pian! Pitää tosin ehkä palata vielä pidemmällä ajalla. Kiitos vinkistä! 🙂

    1. Urbaanilaura

      Kiva kuulla, että ilahdutti. Tuo elokuun tapahtuma pitää pistää kalenteriin :)!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top