Olemme juuri lanseeranneet matkaileville naisille kohdennetun etukortin, Seikkailijattaren etukortin. Nyt jokainen oman elämänsä seikkailijatar on oikeutettu lukuisiin etuihin sekä kotimaassa että kaukomailla.
Mistä kaikki alkoi? Nelisen vuotta sitten halusin yhdistää voimia ja aloitin suomalaisten reissunaisten heimon yhteensaattamisen. Syntyi Facebook-ryhmä, rakentui Seikkailijattaret-verkkosivusto ja luotiin monta eri sosiaalisen median kanavaa kaiken seikkailijattaruuden ympärille.
Siitä se idea sitten lähti ja Seikkailijattarien oma etukortti on nyt saatavilla aivan kaikille.
Syntyi Seikkailijattaren etukortti
Tuli korona ja tuli työttömät viikot. Aktiiviviselle reissunaisten klaanille piti kehitellä jotakin uutta ja hyödyllistä. Se oli se yksi puhelu, jossa sanoin sillä hetkellä päivänvalon nähneen idean ääneen: ”Miksei tehtäisi sellaista etukorttia, jonka alle kokoamme meidän suosittelemia yrityksiä? Meidän Seikkailijattaremme löytävät uusia palveluita etuhinnoin ja pulassa olevat yritykset tulevat löydetyiksi. Kaikki voittavat.”
Siitä se idea sitten lähti ja Seikkailijattarien oma etukortti on nyt saatavilla aivan kaikille. Eduissa on ainakin omasta mielestäni todella upeita etuja: on majapaikkojen alennuksia ja kaupanpäällisiä, on kahvitteluita, sukelluskursseja, verkkokauppakoodeja ja vaikka mitä muuta.
Korttiin pääsee tutustumaan täällä!