Sataa, sataa, ropisee. Yritän antaa jo kuudetta päivää jatkuvan sateen olla vaikuttamatta oman elämäni zen-tilaan, mutta huonolla menestyksellä. Itse asiassa koko zen on vain kaukainen unelma juuri nyt ja levottomuus on vallannut mieleni. Sellainen levottomuus, ettei tiedä miten sitä olisi ja missä olisi.
Levottomuutta ja pahantuulisuuttakin yritän karkottaa kaikilla hyvän olon avaimilla tanssista kasvohoitoon, punaviinistä villasukkiin ja kynttilöihin. Ei auta, ei auta. En ole syksyihminen, eikä minusta sellaista tule. Ruskan värit ovat upeat, mutta kyllä tämä matalapaine pistää mielenkin matalammaksi ja olon laiskaksi. Myönnän, auringon näyttäydyttyä poukkoileva mieleni on aivan eri mieltä, edes hetken verran.
Samaan aikaan, kun taistelen ulkona päivä toisensa jälkeen kääntyilevän sateenvarjon kanssa, lasken päiviä. Pian pääsen tropiikkiin. Ajatuskin Karibianmerelle kääntyilevistä palmuista saa hymyn huulille ja silmät loistamaan. Nicaragua, Nicaragua.
Suunnitelmatkin alkavat jo selkiytyä, mutten aiokaan lyödä kaikkea lukkoon. Mielessäni on jopa koko kahden viikon pituinen oleilu pienellä ja autottomalla saarella, kaukana kaikesta ja ilman modernin maailman kiirettä. Ehkä silti puolitan ajan ja vietän paratiisimaisilla Maissisaarilla vain viikon verran, toisen seikkaillen. Erään puumajan olen jo varannut, siitä tulee luonnonläheinen kotini ja pienimmätkin ötökkäkammot saavat jäädä Suomeen. Ötököitä on luvassa, aivan varmasti. Se on osa luontoa, etenkin trooppista luontoa. Joistakin ötököistä jopa tykkään.
Mielessäni on jopa koko kahden viikon pituinen oleilu pienellä ja autottomalla saarella, kaukana kaikesta ja ilman modernin maailman kiirettä.
Olen lähdössä kaukomatkalle pitkästä aikaan yksin. Olen kaivannut soolomatkailun vapautta, mutta samaan aikaan tämä tuntuu jopa oudolta. Olen tainnut tottua pariskuntamatkailun hyviin puoliin (uskokaa, huonojakin on). Erilaiset pelot nousevat pintaan, erilaiset kuin ennen. Voinko nukkua yksin rannalla bungalow-mökissä, Nicaraguassa? Onko se turvallista? Tilanteet muuttuvat ja tilanteet elävät. Nyt on taas soolomatkan aika, on taas aika opetella siihen. Tiedän kyllä, pelko katoaa heti seikkailun alettua. Niin käy aina.
Pelko taisi jo kadota, kun sain jo kutsun suomalaiseen saunaan Nicaraguassa. Niin se elämä yllättää, elämä järjestelee. Siihen yritän aina luottaa.
