Aamukahvi on parhaimmillaan nautittuna maiseman kera ja minulta eniten tähtiä saatu illallinenkin pitää sisällään upean näköalan ja jopa grillitulen. Viime kesän unohtumattomimmat aamuhetket Suomessa vietin herättyäni riippumatosta tai teltasta ja kun väsäsin aamun sapuskat meren äärellä, järven rannalla tai metsän keskellä.
Eilen, 7.2, vietettiin kansallista Retkipäivää. Tapahtumaa pyöritti tänä vuonna ensi kertaa kotimaan matkailuun kannustava #Suomiretki-tempaus ja sitä kautta projektin äitinä oli tänä vuonna Suomiretkisiskoni, Kaukokaipuu-blogin Nella. Me molemmat olemme kunnostautuneita retkeilijöitä ja kirjoitamme myös retkeilyyn suuntautuneelle sivustolle, Retkipaikkaan.
Päivän teema oli saada meidät suomalaiset liikkumaan ulkona ja luonnossa myös talvella. Sain kunnian olla yksi tapahtuman emännistä ja tämä emännöinti tarkoitti, että lähdin retkelle. Eikö muuten sanalle emäntä voitaisi lanseerata joku parempi ilmaisu? En halua olla emäntä. Emäntä ja minä emme mielestäni sovi yhteen.
Ihmisillä tuppaa olemaan tekosyitä kaikkeen. Milloin kukakin on liian väsynyt, milloin on siivottavaa kotona ja milloin on liian kiire mennä jonnekin muualle. Sitä odotetaan aina parempaa hetkeä ja parempaa päivää, parempaa säätä ja eri vuodenaikaa. Tekosyiden etsimisen sijasta yritän itse sopeutua käsillä oleviin olosuhteisiin ja toimia niiden mukaan.
Sanat ulkoilu ja retkeily liittyvät monella enemmän kesään. Kuka nyt haluaisi turhaan liikkua ulkona talvella? On kylmäkin. No joo, on totta, että Suomen harmaa ja loskainen talvi ei aina innosta liikkumaan luonnossa. Samaan aikaan olen myös ryhtynyt taistelemaan näitä tekijöitä vastaan. Olen retkeillyt varmasti vuoden harmaimpina päivinä ja oikeasti jopa nauttinut siitä täysillä.
Eilinen retkipäivä oli minulla aika aikataulutettu; oli tanssituntia, ystävien treffaamista ja leffanäytöstä. Retkipäiväni kiireisen aikataulun takia (tai ansiosta) päätin tehdä hieman toisenlaisen retken. Ei, en mennyt päiväksi Nuuksioon, enkä edes Vuosaaren Uutelaan. Sen sijaan suuntasin retkelle lähes keskellä kaupunkia, Seurasaareen.
Mainitsin aiemmin nautinnosta syödä kauniin maiseman äärellä, ulkona. Aikatauluni vuoksi retkeni teemaksi tuli talvinen aamupala luonnon helmassa. Jos kerran nautin aamupalan syömisestä meren äärellä keskellä kesää, miksen nauttisi siitä talvellakin? Talvi asettaa retkeilylle omat vaatimuksensa, mutta oikealla varustuksella sekin on täysin mahdollista ja samalla tavalla nautinnollista.
Aurinko oli juuri noussut, kun pistin kimpsut ja kampsut kasaan. Kahvia termarissa, valmiiksi pakattua retkeilijän ruokaa, banaani, eväsleipä ja istuinalusta. Niin, ja tietysti paljon vaatetta päällä. Kaikki oli kunnossa luontohetkeäni varten ja olin jo aiemmalla Seurasaaren reissullani bongannut sen täydellisen aamupalapenkin. Sinne suuntasin.
Meri ympärillä, oravia siellä täällä, pilkkijöitä heikoilla jäillä ja lintuja oksilla. En ollut koskaan aiemmin syönyt aamupalaa ulkosalla, helmikuisessa Helsingissä, mutta nyt olen. Aion tehdä niin toistekin.
Muutaman tunnin aamuretkelläni kerkesin myös tepastella pitkin Seurasaaren merenrantoja ja tutkia museoalueen vanhoja rakennuksia. Yritin tehdä oravakuiskaaja Konsta Punkan lailla tuttavuutta muutamaan oravaan, mutta eihän se ihan niin nappiin mennyt. Bongasin sentään lähes eksoottisen linnun, Punarinnan.
Oma aikataulutettu ja talvinen aamuretkeni on todiste siitä, että kiireisessä arjessakin kerkeää seikkailla ja kokea. Saman viikon aikana näin Seurasaaresta myös kovin toisenlaisen puolen, sillä retkeilen siellä myös myöhään illalla, pitkän työpäivän jälkeen. Tulloin istuin iltaa täysikuun valaisemassa, hiljaisessa saaressa ja join punaviiniä ystäväni kanssa, ulkogrillin tulen lämmössä. Tuokin oli vain tavallinen ja väsynyt tiistai-ilta, joka muuttui ikimuistoiseksi pienellä vaivannäöllä ja hyvällä idealla.
Unohdetaan siis tekosyyt nimeltä talvi, kylmyys, väsymys ja kiire. Ne ovat usein todellakin vain tekosyitä ja yleensä pienikin vaivannäkö palkitaan elämän mittaisilla muistoilla – ikimuistoisilla arjen kultahetkillä, jotka ovat aivan ilmaisia.
Vinkvink! Esimerkiksi Blåbandin Expedition meal on erittäin kätevä (joskin aika arvokas) retkeilijän ja patikoijan ruoka. Omaan mysliini piti lisätä vain vesi, maitojauhe oli myslin seassa. Aterian voi syödä suoraan uudelleensuljettavasta pussukasta, erillistä astiaa ei tarvita. Lusikka unohtui hässäkässä kotiin ja todistin, että mysliä voi syödä myös veitsellä. Hätä keinot keksii.
