Jos pistäisin itseni lokeroon, olisin yksin matkustava reppureissaaja eli soolomatkailija. Ainakin sellainen olen mielikuvissani ja omasta mielestäni, sellainenhan olen jo pidempään ollut.
Olen tehnyt ikimuistoisimmat reissut yksin rinkka selässä ja edelleenkin puhun itsestäni soolomatkailijana. Matkalehti-Mondokin teki minusta viime vuoden puolella jutun suosikkilehteeni omaa tietänsä kulkevana soolomatkailijana.
Kun mietin tämän hetken totuutta, näyttäytyy se hieman toisenlaisena. Olen viimeiset 1,5 vuotta reissannut enemmän pariskuntana kuin yksin. Espanjalaiseni on ollut kanssani useilla reissuillani, enkä ole kokenut samanlaista yksinmatkaamisen tunnetta enää hetkeen, en ainakaan muutamaa tuntia pidempään. Myönnän, että sitä tunnetta kaipaan. Kai se on, että kun jotain saa, jostain luopuu.
Tekeekö parisuhde siis minusta sittenkin pariskuntamatkailijan? Olenko pariskuntamatkailija, vaikka omasta mielestä olen sooloreissaaja? Kuvittelenko vain olevani sitä, mitä joskus olen ollut? Olenko jumittunut väärään mielikuvaan itsestäni? En kai sentäs?
Vaikka elämäntilanteet muuttuvat, ihminen voi pysyä samana. Sisimmässäni olen ja tulen kai aina olemaan se sama rinkkaselkäinen soolomatkailija. Ehkä tulee joskus tilanne, että rinkka vaihtuu matkalaukkuun, mutta mielessäni tulen aina olemaan spontaanisti ja rinkka selässä matkaileva soolomatkailija.
Miten te matkaatte? Yksin vai yhdessä? Onko siellä joku, joka tunnistaa itsensä tästä pienestä aamupohdinnastani?
Oih, nyt osaan samaistua tähän identiteettikriisiin! Luulin pitkään, ettei pariskuntamatkailu ole minua varten ja kavereiden tai perheenkin kanssa reissaamista mieluummin menin, tein ja näin yksin. Mutta niin kai se kuitenkin on, että kun löytää sen oikean, haluaa jakaa myös matkustelun. Sen, mikä on ennen ollut omaa, pyhää, itsenäistä.
Täällä eräs, joka haaveilee yksinmatkaamisesta mutta on matkannut koko aikuisikänsä kaksin – ihan parhaassa mahdollisessa seurassa kylläkin <3 Jokin romanttinen mielikuva tuohon ajatukseen yksinmatkaamisesta kuitenkin sitkeästi liittyy eikä se ajatus ole koskaan oikein jättänyt rauhaan. Ehkäpä siis vielä joskus lähden yksin, vaikka todennäköisesti olen sitten aivan hukassa itseni kanssa, kun olenkin tottunut johonkin ihan muuhun. Siis vähän niin kuin sulla mutta juuri päinvastoin 🙂
Suosittelen! Vain yksin reissatessa pääsee paremmin matkalle myös omaan itseensä! 🙂