Kiinnostaisiko ratsastus Kolilla, upeissa maisemissa? Missä ja miten se onnistuu?
Kolin kansallispuistossa riittää tekemistä ja jokaiselle löytyy varmasti se itselle mieleinen puuha. Vaella vaaramaisemissa valloittaen kauneimmat huiput, makoile riippumatossa maisemapaikalla, souda Pielisen vesillä tai vaikka ratsasta islanninhevosilla. Jos luonto ei niinkään kiinnosta, istu vaikka paikallisessa kuppilassa, Kolin Ryynäsessä.
Tällä kertaa puhutaan kuitenkin ratsastamisesta. En ole koskaan ollut mikään heppatyttö, vaikka lapsena kävinkin läheisellä hevostallilla silloin tällöin istumassa aitausta ympäri jolkottelevan hevosen tai ponin selässä.
Lapsuuden jälkeen tein seuraavan ratsastusretkeni ollessani vaihto-oppilasperheeni kanssa roadtripilla jenkeissä pari vuotta varsinaisen vaihtovuoteni jälkeen. Tulloin ratsastimme maastossa, Länsi-Virginian luonnonkauniissa osavaltiossa. Tuostakin kokemuksesta on jo hetki vierähtänyt.
Nyt pääsin taas pitkästä aikaa ratsaille, tällä kertaa Kolilla. Löysin netistä Kolin seudulla islanninhevosratsastusta järjestävän Paimentuvan. Varasin paikat minulle ja sisarelleni maastoretkelle heppojen kanssa.
Islanninhevosista on helppo aloittaa, ne taitavat olla niitä helpoimpia yksilöitä. Kypärä päähän, nahkahousut (vai mikä niiden nimi nyt olikaan) jalkaan ja menoksi. Minä sain kyydittäjäkseni ihanan, valkoisen hepan, jonka nimi on Grauni. Meidän kuuden hengen ratsastusporukan muiden menopelien nimissä taisi olla Graunin lisäksi muun muassa Pikku tähti ja Ryynänen. Omani oli kaunein, ylväin ja korkein, tietysti. Ehkä myös laiskin.
Noin parin tunnin lenkin ja sitä edeltäneen pienen opastuksen meille veti hauska Saksasta Suomeen muuttanut Markus. Hevosia rakastavalla Markuksella on sana hallussa ja huumorintaju kohdillaan.
Siellä me istuimme, ylväiden ratsujemme kyydissä. Näkymät muuttuivat upeasta satumetsämäisestä vanhasta metsästä hylättyihin, vanhoihin maatiloihin. Paikoitellen maassa oli vielä lunta, mutta aurinko lämmitti matkantekoamme Kolin vaara-maisemissa mukavasti. Kovin oli vaarallista seutua tuo retkemme ympäristö. Hymyilin tyytyväisenä koko matkan ajan, välillä hevosen laukatessa ja välillä sen tallustaessa hitaasti.
Ensimmäinen kosketus pitkän ajan jälkeen hieman ehkä pelottaviinkin otuksiin oli erittäin positiivinen kokemus. Uskaltauduin lenkin jälkeen jopa silittelemään urhoollista, lojaalia ratsuani. Hieman laiskasta olemuksestaan huolimatta Grauni oli hoitanut oman osuutensa varsin kiitettävästi, eikä minun tarvinnut juurikaan nähdä edes vaivaa, että tämä otus liikkuisi kiltisti hevosien muodostamassa jonossa. Muutenkin, nämä islanninhevoset kulkevat lähes nenä toisessa kiinni.
Suosittelen lämpimästi hyppäämistä islanninhevosen selkään muillekin, jos siihen joskus tarjoutuu tilaisuus, Kolin Paimentupa hoiti kaiken erittäin mallikkaasti ja menisin toistekin. Kiitos siis Markukselle hauskasta retkestä ja hyvistä vitseistä ja Graunille luotettavasta kyydityksestä.
× Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Packraft-melontaa Kolilla ×
