Rapsutteluterapiaa ja rauhaa inarilaisessa erämaamökissä

Elämä inarilaisessa erämökissä voi parhaimmillaan olla kaikkein parasta hermolepoa.

Lohkeilleet pitkospuut vievät hiljaisen hiekkatien varrelta yhä syvemmälle karun erämaan uumeniin. Välillä askel meinaa horjauttaa pois haljenneilta laudoilta, suon puolelle. Ilmassa tuoksuu jo syksy, luonto on alkanut värjätä vaatteitaan syksyn ensimmäisillä sävyillä. Äänimaisemaa kuvaa parhaiten sana hiljaisuus. Sijainti on Inari, Suomen Lappi. Ehkä pitäisi sanoa Anár tai Aanaar, koska olemme oikeastaan Saamenmaalla (Sápmi), saamelaisten kotiseudulla.

Hiljaisuus katkeaa, kun lähestymme etäällä näkyvää erämaamökkiä. Koirat haukkuvat, ne haukkuvat kahdeksan koiran kakofoniassa. Siellä ne ovat, ne kuvista tutut kahdeksan karvaista huskya, joiden kohtaamista olen odottanut kuin tropiikin lämpöä marraskuussa.

Lähestymme koira-aitausta. Suuressa aitauksessa juoksentelevat karvakorvat ovat innoissaan. Ne hyppivät aitaa vasten ja nuolevat käsiämme onnesta soikeina verkon rakojen läpi. Nämä koirat eivät pelota, vaikka susimainen ulkonäkö voisikin aikaansaada joissakin pelkoa. Luotan näihin koiriin jo heti kättelyssä, nämä ovat rakastavia otuksia ja vaikka talvisin työtä valjakossa tekevätkin, nämä koirat ovat ennen kaikkea lemmikkejä ja perheenjäseniä.

Paikka on ystäväni koti. Ystävän, jota en ollut nähnyt vuosiin. Edellisen kerran kohtasimme, kun hän oli lähdössä Lappiin eräopaskouluun. Sille tielleen etelän mies jäi ja löysi tämän hetken rauhansa ja rakkautensa Inarin karusta, mutta taianomaisesta ja hitaasta elämästä. Matka vei muutaman mutkan kautta pieneen erämaamökkiin saamelaisen tyttöystävän kanssa ja elämää tärkeämpien koirien määrä kasvoi vuosi vuodelta. Unelmat Intiasta pistettiin pakettiin, jonnekin takaraivon perukoille. Avataanko tuota Pandoran unelmalipasta koskaan, vain aika sen tietää.

Koirat rytmittävät erämaa-asujan päivää, samoin auringonvalo. Etelän mies ei ahdistu edes kaamoksesta, ei se ilmeisesti ole niin pimeä tai ainakaan synkkä kuin sanotaan.

Yksinkertaista elämää erämökissä

Erämökissa ei ole juoksevaa vettä, ei jatkuvaa sähköä. Vessakin on ulkona, se on kuivakäymälä. Pieni, mutta ah-niin-kotoisa mökki, on yksinkertaisen elämän keidas. Paikka, jossa voi ja ehtii pohdiskella syntyjä ja syvempiä. Katossa roikkuu höyhenistä ja poronsarvista tehty koriste, ikkunoilla on viherkasveja. Peti on parvella, omassa ja pienessä pesäkolossa. Mietin vain, miten kauniissa yksinkertaisuudessa selviää pakkasen paukkuessa? Ehkä kokemus tekee mestarin, tässäkin asiassa.

Koirat rytmittävät erämaa-asujan päivää, samoin auringonvalo. Etelän mies ei ahdistu edes kaamoksesta, ei se ilmeisesti ole niin pimeä tai ainakaan synkkä kuin sanotaan. Sauna lämmittää mieltä ja kehoa, samoin kynttilänvalo. Rauha on läsnä kaikkialla, sielu lepää. Hiljaisuudessa on hyvä olla, poissa kaupungin sykkeestä ja pahuutta viime aikoina huokuneesta maailmasta.

Hiljaisuus ei ole tylsää, se on kaunista. Hiljaisuutta rikkoo parin vierailupäiväni aikana koirien elämöinti. Se tekee täydellisen tasapainon rauhallisuuden yin ja yang -mallissa. On rauhallista, muttei liian rauhallista.

Kiinnyn koiriin parissa päivässä. Samoin kiintyy ystäväni Carita, jonka kanssa jaan Lapin seikkailuni. Molempiin päiviin kuuluu oleellisena osana koiraterapia. Se tarkoittaa karvakavereiden halimista ja silittelyä. Yritän jakaa huomioni tasapuolisesti kaikille koiruuksille, joiden kaikkien nimiä ei taida edelleenkään muistaa. Nukumme Caritan kanssa molemmat yöt ulkona, mökin pihalle rakennetussa tiipii-henkisessä katoksessa. Aamuisin heräämme sateen ropinaan jo varhain.  On vaikeaa jatkaa unia, kun ympärillä on niin kaunista.

Pieni hypähdys yksinkertaisen elämän sydämeen Inarin perukoilla oli Lapin matkani odottamaton kohokohta. Tuossa paikassa, tuossa rauhassa ja koiraterapiassa, olisin viihtynyt pidempäänkin. Ne taisivat olla asiat, joita kaikkein eniten kaipasin. Onneksi kutsu talviretkelle on käynyt. Ehkä tie vie talviseen Lappiin tulevana talvena. Senkin vain aika näyttää − ja päätös määrittää.

Kiinnostuistko eettisesti toimivasta ja uniikista koiravaljakkoajelusta Lapissa? Annan mielelläni ystäväni yhteystiedot niille, jotka rohkenevat kysyä! Tämän retken raha ei mene suuryritykselle, se menee suoraan koirien suusta ruokana alas ja hyvä niin.

Lukuvinkki: Lue myös tämä juttu paluustani Inariin.