Sisilian pääkaupunki, Palermo, on paljon muutakin kuin elämää Kummisedän kulisseissa. Palermo on yhdistelmä vanhaa ja uutta, ränsistynyttä ja uudenkoreaa. Se on myös yhdistelmä rantaelämää, vuoristoa sekä kaupungin vilinää.
Skootteri kurvaa ohitse töötäten, nainen nostaa korilla hedelmiä yläkerran asuntoonsa, vanha mies huutaa kovaäänisesti parvekkeelta naapurilleen, ambulanssi kiitää ohitse, kadunkulmassa roikkuu kymmenisen nyljettyä vasikkaa, vuoret kohoavat joka suunnasta ja ilmassa tuoksuu valkosipuli.
Sisilian suurin kaupunki ja eteläisen Italian keskus, Palermo, tarjoaa jokaiselle kaupunkilomalaiselle jotakin. Kaupunki sykkii elämää: ihmiset ovat kovaäänisiä, liikenne pauhaa yötä päivää, jokaisessa kadunkulmassa tapahtuu jotakin, parvekkeilta roikkuu pyykkejä ja kaduilla kulkiessa joutuu väistellä vuorotellen koiranjätöksiä, roskalaatikoita ja autoja.
Palermossa jo neljä kertaa
Olen käynyt Palermossa nyt neljä kertaa. Toisella kerralla olin jopa työharjoittelussa paikallisessa kampaamossa. Tämä kerta oli hieman erilainen. Nyt koin Palermon uudella tavalla matkustettuani tässä välissä paljon ja nähtyäni monta kaupunkia. Nyt pystyn hieman paremmin vertailemaan kaupunkia muihin, tai edes omiin tunteisiini muissa kaupungeissa.
Palermo ei välttämättä ole kaikkein toimivin kaupunkikohde leppoisaa kaupunkielämystä etsivälle, mutta rappioromanttista ja eläväistä miljöötä rakastavalle sekä kauneudesta ja kulttuurista (katutaiteeenkin saralla Palermo on kiinnosta) välittävälle matkaajalle Palermo on oiva kohde parin tai muutaman päivän lomalle. Pidemmällä lomalla suuntaisin jo muuallekin Sisiliassa, mutta tukikohta voisi olla Palermossakin.
Minkälainen kaupunki Palermo on?
Kaupunki on suurelta osin tutkittavissa jalan, mutta valmistaudu kävelemään paljon. Itse kävelin aamusta iltaan aika monena päivänä. Mukavia ja tunnelmallisia kahviloita, joissa jalkoja lepuuttaisi, voisi olla enemmänkin. Palermo ei taatusti ole Berliini.
Palermo osaa yllättää ja kontrastit ovat kaupungin vahvuus. Palermo on sekoitus uutta ja kiiltävää sekä vanhaa ja ränsistynyttä.
Nähtävyysbussi voi olla joillekin kävelyyn tottumattomille toimiva ratkaisu. Omalla autolla tai skootterilla pääsee tutkimaan kaupunkia pintaa syvemmältä ja osa kaupungin kiinnostavimmista paikoista sijaitsee keskustan ulkopuolella. En haluaisi ajaa vilkkaassa kaupungissa, etenkään keskusta-alueella, ja onneksi sainkin ihastella kaupunkia ystäväni upouuden skootterin kyydistä käsin, korvat kypärän alle suurimmalta melulta suljettuina.
Monipuolinen Sisilian Palermo
Palermosta löydät historian havinaa toisen maailmansodan aikana pommitetuista taloista upean koristeellisiin teattereihin ja upeisiin katedraaleihin. Ruokaa on tarjolla jokaiselle budjetille ja pääkatua reunustavat kaikki suurien muotitalojen myymälät. Itse en ole kiinnostunut Gucceista tai Armaneista, joten omaan second hand -makuuni Palermo ei ole shoppailun mekka. Onneksi en muutenkaan matkusta shoppailuiden perässä.

Palermon keskusta on keskittynyt pääkadun, Via della Libertan, ympärille. Kaupungin keskusta on sokkeloinen, paras tunnelma löytyy sen pieniltä kujilta. Itse pääkatu on kuin missä tahansa suuressa kaupungissa, mutta sitä ympäröiviä pieniä kujia samoillen saatat päätyä minne vain hylätystä talokorttelista hienostokahviloiden valloittamalle aukioille. Palermo osaa yllättää ja kontrastit ovat kaupungin vahvuus. Palermo on sekoitus uutta ja kiiltävää sekä vanhaa ja ränsistynyttä. Mene, samoile ja eksy pienille, värikkäille kujille.
Itseni kaltaiselle seikkailijalle kiinnostavimmat korttelit löytyvät läheltä satamaa. Samaiset korttelit, Guartieri del Borco, saattavat tuntua joidenkin makuun myös hieman epäilyttäviltä. Yöaikaan en välttämättä lähtisi hortoilemaan näihin historiallisiin kortteleihin, mutta päivällä niiden alueelta löytyy kaikkea upeasta katutaiteesta jäätelöbaareihin, pieniin autokorjaamoihin, hattukauppoihin ja perinteisiin kahviloihin. Noilla kulmilla samoillessani ruokakassia kantava nainen kysyi minulta italiaksi, minne olen matkalla. Hän kai kuvitteli minun eksyneen. Joku mies kommentoi hattuani ja toinen naureskeli ystävällisesti, kun otin kuvaa kissasta – niin vaarallinen tunnelma noilla kulmilla on.
Vaihtoehtoisemman taiteen ystäville myös Palermon kulttuurikeskus, Cantieri culturale della Zisa, on kiinnostava paikka. Keskuksessa tapahtuu paljon ja kulttuurikeskuksen rosoinen miljöö on jo itsessäänkin kiehtova. Maanantaisin keskus on suljettu.
Lukuvinkki: Palermon katutaide
Sataman lähettyvillä sijaitsevan kasvitieteellisen puutarhan ympäristön korttelit ovat kiinnostavia tutkimusmatkakohteita. Kasvitieteellinen puutarha on yksi parhaista paikoista väsyneiden jalkojen lepuuttamiseen. Jokaisen suihkulähteen luona tuntui olevan nuori pari pussailuhommissa.
Rantaelämää kaipaaville Mondellon kaupunginosa on paras kohde.
Meren rannalla on rantabulevardi, jonka hauskoihin betonisänkyihin tai aallonmurtajalle voi istuskella syömään eväitä. Puutarhan tuntumassa oleva ravintola, Touring, on tunnettu herkuistaan. Kannattaa ehdottomasti maistaa jotakin heidän leivoksistaan. Nam. Myös paikalliset Arancinit (risottopallerot)ovat kaikessa rasvaisuudessaan taivaallisia.
Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Minne suunnata kaupunkilomalle Euroopassa?
Mondello – ranta Palermon kupeessa
Rantaelämää kaipaaville Mondellon kaupunginosa on paras kohde. Mondello on art deco -tyylisten villojen valloittama ranta-alue, jonka kirkasvetisen hiekkarannan alueella paikalliset viettävät usein kesäpäiviään. Mondello on itselleni Palermon leppoisin paikka. Rannan toisesta päästä löydät kaikki tarvittavat palvelut, rannalla vuokrataan muun muassa sup-lautoja ja hiekalle on pystytetty muutama mukava rantakahvila. Me istuimme kivassa rantakahvilassa naureskellen melkoisen mauttomille muotikuvauksille. Tirsk.
Jokaisen Palermossa kävijän tulisi ehdottomasti suunnata myös jollekin kaupunkia ympäröivistä vuorista. Näköalat kaupungin yltä ovat upeat! Vierailu Palermossa ei ole täydellinen ilman, että on nähnyt kaupungin sekä maantasalta että linnun perspektiivistä.
Tunnelmaltaan Palermo ei ole millään tavoin tasapaksu ja vaalea, se on vahva ja värikäs.
Minulle Palermo edustaa elämää, sen kaikessa hektisyydessään. Sitä voi samaan aikaan jopa inhota, mutta silti siitä tykkää todella kovasti. Se herättää tunteita. Jos kaupunkia pitäisi kuvailla värillä, väri olisi sen rakennuksien perusteella hieman kellertävä beige. Jos kaupunkia kuvaisi ihmisien perusteella, väri olisi punainen. Ihmiset ovat lämpimiä, mutta kovin temperamenttisia.
Tunnelmaltaan Palermo ei ole millään tavoin tasapaksu ja vaalea, se on vahva ja värikäs. Annettakoon Palermolle siis väriksi hieman murrettu punainen, iltaa kohti kirkkaampi ja aamulla pehmeämpi. Palermo, en oikein tiedä, mitä sinusta pitäisi ajatella. Olet vähän kaikkea, hyvässä ja huonossa. Sinua jaksaa muutaman päivän, mutta en silti haluaisi asua nurkissasi.
Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Miten löytää halvat lennot?
Hyvä tietää Palermosta:
- Paikallisbussien bussiliput ostetaan etukäteen, ei bussista. Lippuja myyvät monet pienet kioskit. Jos haluat käyttää julkisia kulkuneuvoja, osta varmuuden vuoksi taskun pohjalle muutam lippu.
- Yleisesti illalliselle mennään noin klo 20. Suosituimpiin paikkoihin kannattaa tehdä pöytävarausta.
- Bussi lentokeltä keskustaan kulkee 30 minuutin välein, hinta on 6,30e.
- Pizza maksaa keskimäärin 10 euroa, lasi viiniä noin neljä euroa, jäätelöannos noin kaksi euroa ja maitokahvi noin kaksi euroa.