Olin juuri hankkinut itselleni elämäni ensimmäiset pyörälaukut, kun eteeni astui tilaisuus pidemmästä pyöräretkestä Suomessa. Tartuin tilaisuuteen ja poljin kolmessa päivässä 230 kilometriä, Salosta Helsinkiin.
Olen viimeisten parin vuoden aikana kiinnostunut pyöräilystä aivan uudella tavalla. Jos tarkkoja ollaan, ensimmäisen kerran oikea pyöräilykärpänen taisi puraista jo sohvasurffatessani nelisen vuotta sitten Pohjois-Italiassa, jossa samaan aikaan kanssani sohvasurffasi myös pitkin Eurooppaa pyöräilevä pariskunta. Noiden muutaman päivän aikana kuuntelin tarinoita pyöräseikkailuista ja olin keskellä intohimoisten pyöräilijöiden klaania, olihan myös brasiialainen majoittajamme hurahtanut pyöräilyyn. Myöhemmin, pari vuotta sitten, saman pariskunnan espanjalainen mies pyöräili Suomenkin läpi ja majoitin seikkailijan tuolloisessa kodissani.
Olen alkanut kuulla pyöräilyn kutsun kovempana kuin koskaan ennen ja olen pyöräillyt kuluneen kesän aikana enemmän kuin koskaan aiemmin.
Olen viime vuosina alkanut kuulla enemmän ja enemmän ihmisistä, jotka vaihtavat matkanteon hitaampaan ja ekologisempaan tapaan ja tarttuvat pyöräilyn mahdollistamaan vapauteen. Olen alkanut kuulla pyöräilyn kutsun kovempana kuin koskaan ennen ja olen pyöräillyt kuluneen kesän aikana enemmän kuin koskaan aiemmin. Inspiraatiota pyörämatkailuun on tartuttanut myös sielunsisareni, Sissi, joka on viimeisen parin aikana pyöräillyt läpi Etelä- ja Väli-Amerikan (Sissi kertoo kokemuksistaan yksin pyöräilevänä naisena uusimmmassa Maailman kuvalehdessä).
Into pyöräilyyn sai siivet uudesta pyörästä
Toin alkukesästä Keski-Suomessa majailleen maastopyöräni Helsinkiin ja aloitin työmatkapyöräilyn. Välillä poljen edelleen Jopollani, mutta oikeille retkille mukaani lähtee violetti Tunturi. Juhannuksena tein ensimmäisen pidemmän pyöräretken. Pyöräilin tuolloin reppu selässäni ja tavarat tarakalla sisareni luokse Kanta-Hämeeseen (matkustin hieman lähemmäs hänen kotiaan ensin bussilla). Sieltä pyöräilin Hämeen härkätietä Hämeenlinnaan ja paluumatkalla hyppäsin junasta pois jo Vantaalla, pyöräillen takaisin kotiin Helsinkiin. Tuolloin kolmessa päivässä kilometrejä tuli noin 120.
Juhannuksen reissusta intoutuneena päätin tilata itselleni hieman uusia pyöräilyvarusteitakin. Reppu selässä polkeminen ei ole miellyttävää, tilasin siis pari viikkoa sitten itselleni pyörälaukut. Seuraavana hankintalistalla on kunnon juomapussi, sellainen pillillinen. Kuinka ollakaan, olin alkanut valmistella itseäni vielä ainakin yhdelle oikealle pyöräretkelle tänä kesänä, oikein varustautuneena. Koska tämä universumi on kovinkin kumma paikka, eteeni heitettiin tilaisuus. Sain pari viikkoa sitten Facebookissa viestin saksalaiselta muusikolta, jonka tapasin aivan ohimennen Balilla, seitsemän vuotta sitten. Sittemmin olemme olleet Facebook-kaverit, halusinhan kasata tuttavapiiriä myös Berliiniin. Yhteydessä emme sen koommin olleet olleet. Mutta, toissa viikon tiistaina laatikkooni tipahti virtuaalikirje, jossa tämä mies kyseli, asunko edelleen Suomessa ja jos kyllä, asunko Helsingissä. Hän kertoi olevansa parhaillaan Ruotsissa pyöräseikkailulla, joka oli startannut Ranskasta neljä kuukautta aiemmin. Hän kertoi Suomen olevan seuraava määränpää. Viestittely johti puhelinsoittoon ja pian olimme sopineet tapaavamme Salossa tulevana sunnuntaina, olihan Salo sopivasti Turun ja Helsingin välillä. Olimme sopineet pyöräilevämme yhdessä Salosta Helsinkiin, mukavia pyöräilyreittejä pitkin. Matkaa oli edessä noin 230 kilometriä.
Pyöräilyä Suomessa – Salosta Helsinkiin
Sunnuntai tuli ja sunnuntain ja tiistai-illan (keskiviikkona piti olla taas töissä) välinen seikkailu alkoi Salon torilta, jonne olin matkannut pyöräni kanssa bussilla. Pyörän kuljetus bussissa on yleensä mahdollista, tällä kertaa lisämaksu oli vain viisi euroa. Ranskassa viime kuukaudet majailleen, saksalaisen Julienin (katsokaa muuten täältä, mitä kaikkea Julien tekee), tunnisti jo kaukaa. Valtava pyörä suurine kantamuksineen oli helppo erottaa katukuvasta. Julienin pyörä painaa noin 30 kg ja tavarat noin 50 kg. On siinä miehellä polkemista, ja mies polkee kaiken lisäksi usein paljain jaloin.
Koko matka alkoi pyöräni huollosta. En edes ajatellut, kuinka tarkkaa ja teknistä hommaa pyöräily voisi olla. Jarrut piti kiristää, pinnoja siirtää, satula laskea, ruuvit ruuvata ja ketjut puhdistaa ja öljytä. Myös pyörälaukkuni olin kiinnittänyt hieman huterasti, sekin piti kiristää paremmin paikoilleen. Pyörä kuin tuliteränä, alkoi polkeminen. Ensimmäisenä päivänä poljimme täydellisessä kelissä Salosta Perniön seudulle, noin 50 kilometriä. Ylä- ja alamäkeä vuorotellen. Kovakuntoisen polkijan perässä oli pysyttelemistä, itse olisin vain lasketellut alamäet rauhassa menemään. Nyt opin muun muassa, että alamäessa kannattaa ottaa vauhtia, että pääsee mahdollisen seuraavan ylämäen helpommin ylös.
Pyöräilyn kultahetkiä ja kärsimysnäytelmää
Ensimmäisen yön telttapaikat löytyivät Googlen ilmakuvan avulla. Etsimme pienen järven, jonka lähellä ei ollut asutusta. Uusi kolmen hengen telttani tuntui luksushotellilta, kun sain sen kasattua tyynen järven rannalle rankan päivän päätteeksi. Uni maistui myös uuteen makuupussiini kääriytyneenä ja aamulla heräsin sateen ropinaan, valmiina uuden päivän polkuhaasteeseen. Tuo haaste osoittautuikin rankemmaksi kuin mitä olisin voinut edes kuvitella. Jouduimme polkemaan noin 80 kilometriä ylä- ja alamäkeä lähes jatkuvassa sateessa.
Olin kuin uitettu koira, jolla ei ollut enää energiaa edes nostaa kättä. Onneksi onni oli ollut läsnä onnettomuudessa ja olin jo aamupäivällä ottanut yhteyttä kahvitteluteemalla Inkoossa asuvaan ystävääni. Olin ajatellut, että yövymme jossakin Inkoon seudulla ja koska en ollut ystävääni aikoihin nähnyt, ajattelin pienen yhteisen hetken olevan kullanarvoinen. Sitä se todellakin oli ja kahvihetki muuttui yökyläilyksi. Aiemmin olin vannonut nukkuvani matkayöt teltassani, mutta saavuttuamme Inkooseen litimärkinä, en missään tapauksessa kieltäytynyt puhtaista värikkäistä lakanoista. En myöskään kieltäytynyt punaviinilasillisesta, jonka ystäväni italialaiset Airbnb-vieraat tyrkkäsivät samantien käteeni. Kuuman suihkun jälkeen viiniä seurasi bruscetta ja pasta, jota säesti saksalaise pyöräkaverini tarjoama live-musiikki (hän sattuu olemaan erittäin lahjakas katumuusikko). Olin päässyt helvetistä paratiisiin.
Siinä pyöräkynkässä polkiessamma juttelimme maailmasta. Puhuimme elämästä, matkoista, parisuhteista, rakkaudesta ja unelmista. Hetket olivat kuin jostakin elokuvasta. Kaksi toisilleen lähes tuntematonta, sateesta litimärkää pyöräilijää, tsemppaavat toisiaan ylämäissä ja juttelevat syvällisiä.
Toisen päivän pyöräilyn jälkee takana oli jo 120 kilometriä hiekkateitä ja ala- sekä ylämäkeä. Tunsin poljetut kilometrit pohkeissani ja etukenon pyöräilyasennon selässäni. Onneksi magnesium-öljy tuntui hieman auttavan. Vaikka toisen päivän pyöräilyn aikaan päästin suustani monta ärräpäätä ja vihasin hetkittäin koko lajia, oli kaatosateessa pyöräilyssä oma taikansa. Kun omat voimani alkoivat ehtyä, vahva saksalainen piti minua selästä kiinni ja työnsi eteenpäin. Hetkittäin päästin itseni pyörähissin vietäväksi edes muutaman sekunnin ajaksi, ennen kuin aloin taas polkea ja polkea lisää.
Siinä pyöräkynkässä polkiessamma juttelimme maailmasta. Puhuimme elämästä, matkoista, parisuhteista, rakkaudesta ja unelmista. Hetket olivat kuin jostakin elokuvasta. Kaksi toisilleen lähes tuntematonta, sateesta litimärkää pyöräilijää, tsemppaavat toisiaan ylämäissä ja juttelevat syvällisiä. Näissä hetkissä olisi melkein toivonut ystävyydestä toisenlaisenkin kemian olevan läsnä, mutta ehkä juuri pelkkien ystävien kesken avautuminen syvimmistä peloistaan ja ajatuksistaan oli helpompaa. Kaikki teeskentely ja yrittäminen voi ja joutuu loistamaan poissaolollaan, kun joutuu kohtaamaan toisen ihmisen haastavissa olosuhteissa. Elämässäni on nyt uusi, hyvä ystävä, johon voin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Kolmas pyöräilypäivä maistui jo suoraan sanottuna puulta. Lihakset olivat kipeät ja edessä oli käytännössä matka Kirkkonummen ja Espoon läpi Helsinkiin. Pahoittelut, Kirkkonummi ja Espoo, mutta te olette jo liiankin lähellä kotia, että voisi kokea olevansa oikealla pitkän matkan pyöräreissulla. Oma sänky siinti jo mielessä ja matkanteko muuttui yhdentekeväksi. Päämäärä oli jo se juttu. Poljimme pitkin asuinalueita ja tien vartta, lopulta onneksi jopa nautiskellen Espoon merimaisemista. Kotiin, Itä-Helsinkiin, saapui väsynyt seikkailijatar, mukanaan seuraavat yöt vierashuoneessa sohvasurffaava saksalainen.
Selvisin ja suoriuduin, ensi kerralla naustiskelen
Kolmen päivän ja 230 kilometrin pyöräily oli loistava vilaus siihen kaikkeen, mitä pitkän matkan taittaminen pyörällä voi olla. Nyt jo osaan sanoa itsestäni pyöräilijänä, että seuraava kerran haluaisin edetä hitaammin. Haluaisin jättää aikaa pienille pysähdyksille ja nautiskelulle. Haluaisin voida lauleskella edes välillä pyöräillessäni ja jättää otsankurtistelun ja kirosanat jonnekin metsän perukoille. Haluaisin voida nauttia matkasta ja jättää aikaa seikkailuun. Tästä on hyvä jatkaa tätä pyöräilyuraa; virheistä oppineena ja itsestään todella ylpeänä.
Onko täällä muita pyöräilijöitä? Voisitko kuvitella pyöräileväsi pidemmän matkan? Kiinnostaako pyöräily elämäntapana?
hei! olipas sinulta kiva kirjoitus. minä olen polkenut miehen kanssa yös aivan tavallisilla vaihdepyörillä tallinnasta Baltian, puolan, tsekin, itävallan, sveitsin, ranskan ja espanjan läpi. espanjasta vielä cadizin satamasta Ferryllä kanariansaarille laspalmasiin. siellä jatkoimme pyöräilyä vielä koko rannikon playa del inglesiin ja lopulta puerto ricoon. minulla samat ajatukset tuosta, että pidimme turhan kiirettä. olisi pitänyt enemmän pysähtyä paikkoihin. pysähtyä ja nauttia matkasta ja toisistamme. vaikka meillä ei periaatteessa ollut mihinkään kiire. no, se oli ensimmäinen reissu. olemme päättäneet tehdä vielä joskus ”uusinnan”. ja juurikin niin, että nautimme enemmän pysähtymisestä matkalla eikä kiirehtiä eteenpäin . olen pyöräillyt myös yksin Andalucian vuorilla 6 pv. silloin oli peräti sähköpyörä. se helpotti kyllä kovasti matkantekoa vuorilla serpentiiniteillä. jytkissä nousuissa ja laskuissa.