galicia puebla

Puebla del Caramiñal – Kurkistus espanjalaiseni kotikuntaan

Kun Suomessa nyt pari vuotta asunut espanjalaiseni kertoi kotikunnastaan, hän puhui siitä kuin mistä tahansa pienestä paikkakunnasta. Puheessa ei ollut ylistäviä sanoja, eikä hän kotikunnastaan puhuessaan yleensä maininnut muuta kuin läheisen meren surffiaaltoineen.

Kun viime keväänä matkustin ensimmäistä kertaa Anoppilan suunnalle, en ollut kuvitellutkaan päätyväni niinkin monipuoliseen espanjalaiseen kylään. Pieni Pueblanakin tunnettu Puebla del Caramiñal on satamakaupunki Espanjan länsirannikolla, Galiciassa.

Hämmästyin saapuessani paikkakunnalle, jossa meri on läsnä joka puolella ja jonka kapeat kujat olisivat parhaiten kuvattuja sanalla söpö. Rakennukset ovat matalia ja värikkäitä, myös kivenlohkareista tehtyjä rakennuksia on paljon.

Galicia Puebla
Espanjalaiseni sekä appiukkoni johdattavat minua Pueblan kaduilla.
Galicia Puebla
Puebla on aivan tavallinen espanjalainen paikkakunta, silti niin kiehtova.

Galicia Puebla

Galicia Puebla
Rannan kaukaisemmassa päässä sijaitsee espanjalaiseni koulu. Ei hassumpi paikka koululle, vai?

Muutamien tuhansien asukkaiden Puebla on eloisa kunta, jossa on muutamia hyvä ravintoloita ja jossa kaikki palvelut ovat saatavilla. Suomen mittakaavassa se tuntuu jo melkein enemmän pieneltä kaupungilta kuin kunnalta, niin paljon nähtävää ja tehtävää Pueblassa on.

Leukani loksahtivat auki, kun espanjalaiseni osoitti sormellaan kouluaan. Koulu sijaitsee meren rannalla, upealla paikalla. Sen vierestä alkaa yleinen uimaranta, jonka rajaamaa rantabulevardia reunustavat palmut. En kuvitellut sateisen Galician olevan paikka palmuille, mutta niin se vain on. Itselleni rakkaimmat puut kasvavat espanjalaiseni kotikonnuilla.

Galicia Puebla
Pueblan rantabulevardi ja yleinen hiekkaranta.
Galicia Puebla
Kahvila nimeltään ”liikennevalo”, joka sijaitsee Pueblan ainoassa liikennevaloristeyksessä.

Galicia Puebla

Galicia Puebla
Galicia on kokonaisuudessaan todella vehreä paikka. Pueblan metsät ovat kuin sadusta.
Galicia Puebla
Uimaan luonnon uima-altaaseen?

Galicia Puebla

Pueblan viehätysvoima on sitä ympäröivässä maisemassa. Kunnan suurin vetonaula on korkea kukkula, josta aukeaa 360 asteen näkymä merelle. Rinteillä juoksentelee vapaana villihevosia ja muutaman lehmänkin bongasimme. Kuulin myös, että maisemakukkula eli Curota näkymineen on suosittu paikka lemmenleikeille.

Alueella on myös metsää, joka muistuttaa vehreää taikametsää. Metsän siimeksissä kulkee joki, johon on muodostunut luonnon uima-altaita ja pieniä vesiputouksia. Meri on läsnä joka puolella ja jopa merimaisema on erilaista eri kohdissa Pueblan kylää. Rannan kiviin on kiinnittynyt simpukoita, joita espanjalaiseni lapsena keräili äidin ruokapataan. Myös delfiinit leikkivät Pueblan vesissä usein, niitä on helpoin bongailla tyynellä säällä.

Galicia Puebla
Curotan yli 500 metriä korkealla kukkulalla on mukavat ulkoilumaastot.

Galicia Puebla

Galicia Puebla
Curotan kukkulalta aukeaa joka suuntaan upea merimaisema.

Galicia Puebla

Viime vuosi vei minut Pueblaan kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla naureskelin istuessani autossa, kylän ainoissa liikennevaloissa. Liikennevalon mukaan on saanut nimensä myös pieni Cemaforo-kuppila, joka sijaitsee samaisessa risteyksessä (el cemaforo=liikennevalot).

Puebla del Caramiñal on varmasti paikka, jonne en olisi koskaan päätynyt ilman espanjalaistani. Se on myös muistutus, että maailma on täynnä toinen toistaan upeampia paikkakuntia, joita ei ole merkattu kansainvälisille turismivirran kartoille. Nämä pienet paikat ovat usein sielukkaimpia ja aidoimpia paikkoja. Tällaisissa paikoissa pääset aistimaan tavallista elämää, aitoa elämää. Näköjään nämä niin sanotusti mitäänsanomattomat paikat voivat myös yllättää erittäin positiivisesti ja näin kävi pienen Pueblan kanssa.

Galicia Puebla
Vieläkö on villihevosia?

Galicia Puebla

Galicia Puebla
Curotan kukkuloilla tallailee myös lehmiä.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top