Espanjalaiseni tuli Suomeen alun alkaen töiden perässä. Työt matkailualalla loppuivat vuoden vaihteessa ja maailma heitti eteen suuren kysymysmerkin tulevaisuuden suhteen. Mitä tehdä, minne mennä ja miten pärjätä taloudellisesti?
Kun yksi ovi sulkeutuu, uusi avautuu aina samalla sekunnilla. Työttömyys on ollut luonnossa ja surffaten onnellisimpia hetkiään kokevalle espanjalaiselle poikaystävälleni tilaisuus miettiä hieman, mitä hän elämältään edes haluaa. Tieto englanninkielisestä eräopaskoulusta kaikui korviimme ja sillä hetkellä ruskeat nappisilmät loistivat.
En tiedä ketään, joka olisi yhtä kiinnostunut sienten kasvupaikoista, vuolemisesta, luonnossa liikkumisessa, kasvien kasvattamisesta, kalastamisesta ja muusta puuhasta luonnon äärellä kuin poikaystäväni. Mikä olisi unelmien työ tuollaiselle luontointoilijalle? No eräopas, tietenkin.
Hieman yli vuoden päästä tästä hetkessä espanjalaiseni on valtuutettu eräopas eli Pohjolan metsien Tarzan. Enkös minä sellaista ollut elämääni aikoinaan toivonut?
Tänä aamuna kotonani oli juhlat. Espanjalainen luki sähköpostejaan ja sen hyppimisen, lattialla pyörimisen ja käsien heiluttelun perusteella pystyin jopa arvata, mistä on kyse. Puhelinkin lensi sohvan alle, kun espanjalainen hirnui onnesta.
Tämä tietää etäsuhdetta ja lisää omaa aikaa. Koulu on Tampereen seudulla. Se taitaa sopia minulle paremmin kuin hyvin, ainakin teoriassa. Tämä tietää myös rinnallani hyvinä ja huonoina aikoina tallaavan tapauksen pääsevän askeleen lähemmäs unelmiensa elämää – elämää poissa toimistotöistä ja neljän seinän sisällä.
Olen onnellinen espanjalaiseni puolesta, kovin onnellinen. Palaset tuntuvat loksahtavan viimein paikoilleen hänenkin työkuvioissaan ja syy Suomessa asumiseen löytyi. Itse en valitettavasti voi olla ainoa syy elää tässä maassa, jossa toukokuussakin sataa räntää ja joka ei tarjoa kummoisia surffimahdollisuuksia.
Hieman yli vuoden päästä tästä hetkessä espanjalaiseni on valtuutettu eräopas eli Pohjolan metsien Tarzan. Enkös minä sellaista ollut elämääni aikoinaan toivonut? Sellainen tuosta tyypistä on nyt muokkautumassa ja hyvä niin. Vielä aivan hänen omasta tahdostaan, ei minun muokkaamanani.
Ihan mahtavaa voi vitsit! Onnea tulevalle eräoppaaksi 🙂
Sanos muuta! Oon niin iloinen Eukan puolesta, pääsee kyllä niin unelmaduuniinsa :).
Kommentoinkin jo tätä instassa, mutta pääsin itse samaan kouluun! En ole vielä päättänyt, mitä teen, mutta hienoa kuulla, että on joku toinenkin, joka ainakin aloittaa syksyllä. Onnittelut espanjalaiselle!
Onneas sinullekin! Koulun ohjelma vaikuttaa aika upealta, hurjaltakin. Kerrohan sitten, mihin päädyit :).