Matkailu on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin muodikasta. On tultu pisteeseen, että lomakuvilla retostelun sijaan lomakuvat jätetään jopa julkaisematta ja aurinkolomaa häpeillään. Se aiemmin ah-niin-ihana palmurannalla napattu lomakuva edustaakin nyt ihmisen hiilijalanjälkeä ja itsekästä, kestämätöntä elämäntapaa.
Olen matkustanut viimeiset 20 vuotta. Välillä olen viipynyt pidempään, välillä olen pyrähtänyt. Olen matkaillut autoilla, junilla, laivoilla ja lentäen. Viimeiset viitisen vuotta olen arvostanut myös kotimaanmatkailua ja pyhittänyt etenkin kesäajan Suomen suvelle. Talvella olen viimeistään paennut kaamosta, hakeutunut valoon.
Viime vuosina, matkailtuani jo paljon, syyni matkustaa ovat hiljalleen muuttuneet. Enää en ole entiseen tapaan matkannut mahdollisimman kauas vain siemailemaan margaritoja tai vain oleilemaan, en ainakaan lyhyeksi aikaa. Olen pudonnut pois kärryiltä laskiessani vierailtuja maita, sen sijaan olen matkustanut samoihin paikkoihin useammin ja mahdollisuuksien mukaan hieman pidemmiksi ajoiksi. Olen halunnut päästä paikoissa pintaa syvemmälle, ymmärtää enemmän ja hahmottaa kokonaisuuksia.
Voisiko loman mielentila löytyä myös lähempää?
Vaikka rakastankin lämpöä ja palmupuita, olen viime vuodet pyrkinyt näkemään loman mahdollisuuden myös lähempänä. Olen tsempannut viime aikoina entistä enemmän ja kaukokaipuussani muuttanut ajatuksiani ja asennettani. Olen melonut räntäsateessa ja vesisateessa, pistänyt itseni rakastamieni aktiviteettien äärelle kiireettöminä hetkinä kotimaassa, tutkinut vieraita kulttuureita harrastusteni kautta ja luonut elämääni ikimuistoisia hetkiä omassa arjessani. Siitähän lomailussa on kohdallani maailman ymmärtämisen lisäksi usein kyse, ikimuistoisten hetkien etsimisestä ja kokemisesta.
Olen pyrkinyt arjessa lomailun mielentilaan tavallisina päivinä, tavallisina joutilaisuuden hetkinä – ja olen onnistunut. Olen onnistunut todella hyvin. Järjestämällä itselleni aikataulutonta oleilun aikaa rakkaiden asioiden ja ihmisten kanssa, välillä ihan lähelläkin, olen onnistunut elämään ikimuistoisen kesän ja syksyn täynnä elämyksellisiä hetkiä ja oivalluksia.
Olen pyrkinyt arjessa lomailun mielentilaan tavallisina päivinä, tavallisina joutilaisuuden hetkinä – ja olen onnistunut.
Se, pystyisinkö näkemään kauneutta lähellä ja pystyisinkö lataamaan akkuja lähellä arkea ilman, että olisin matkustanut jo paljon, onkin eri asia. Olen päässyt tähän olotilaan ja näennäiseen ymmärryksen tilaan nyt, 20 vuoden matkailun jälkeen. Vaikka itse selkeästi vähentäisinkin matkailua ja lentämistä, voinko vaatia muiden luopuvan haaveistaan päästä edes viikoksi elämässään rannalle, jossa palmupuut huojuvat turkoosin meren yllä? Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta matkata pidemmiksi ajoiksi ja hitaammin, oikeastaan aika harvalla normaalissa oravanpyörässä pyörivällä. Ja samat oikeudet kuuluvat kaikille. Ikävä fakta tietysti on, että maapallon kantokyky tulee vastaan – onhan jo pelkästään meitä paljon kuluttaviakin ihmisiäkin jo liikaa.
Piti mennä kauas, jotta näki lähelle
Vaikka tässä maailman ajassa tiedostamme teoriassa monissa asioissa jo paljon enemmän kuin ennen, usein ymmärryksen täytyy tulla oman kokemuksen kautta. Omassa tapauksessani edes fakta, että mietin nykyään matkojeni syitä ja jätän huvimatkoja tekemättä on tullut kahdenkymmenen vuoden matkailun tuoman kokemuksen ja yleisen ilmapiirin kautta. Tämä on ehdottoman hyvä muutos, vaikka en millään tavoin koe edelleenkään olevani kovinkaan esimerkillinen ihminen. Voiko siis olettaa, että ihminen, joka ei ole saanut vielä mennä tarpeeksi joutuisi jättämään tällaiset huvit kokematta tai voisi kokea asiat samoin?
Sanottakoon vielä loppuun, että edelleenkin rakastan palmupuita, kauniita lomakuvia ja aion jatkossakin matkustaa. En tosin enää koskaan pysty matkustamaan miettimättä matkani hiilijalanjälkeä tai ainakaan olemaan punnitsematta matkani syitä. Jatkossakin aion jakaa palmukuvia ja muita herkullisen kepeitä lomakuvia, mutta toivon mukaan mahdollisimman pitkiltä ja avartavilta matkoilta ja samaan aikaan myös aivan läheltä.
Jatkossakin aion jakaa palmukuvia ja muita herkulisen kepeitä lomakuvia, mutta toivon mukaan mahdollisimman pitkiltä ja avartavilta matkoilta ja samaan aikaan myös aivan läheltä.
Mikään ei ole täysin mustavalkoista, ei edes matkustamisen suhteen
Samaan aikaan, kun toivon ja haluan, että kaikki alkavat toimia kestävämmin ja pohtia lomamatkojensa syitä ja seurauksia, tämäkään aihe ei ole yksiselitteinen. Joskus matkoilla voi olla pitkällä tähtäimellä todella positiivisia vaikutuksia ihmisiin ja maailmaan. Hyvänä esimerkkinä, soolona matkailevana naisena olen saanut kuulla inspiroineeni monia naisia ymmärtämään naisenkin oikeuksia vähän paremmin jopa maissa, joissa naisen paikka on kotona. Jos nainen näkee muidenkin naisten elävän itsenäistä elämää, esimerkki voi saada naiset ymmärtämään koulutuksen tärkeyden nousemaan ja sen seurauksena jopa lapsiluvun pienenemään. Tästä aionkin jakaa ajatuksenvirtaani lisää joku toinen kerta aivan omassa jutussaan. Pysytään nyt tässä monimuotoisessa aiheessa. Kertokaa omia, rakentavia ajatuksianne kommenteissa!
En häpeä, vaikka ymmärrän lentämisen seuraukset. Olen itse nähnyt maailmaa vasta niin vähän, että en ole valmis liittymään ainkaan siihen porukkaan, joka ei aio lentää enää ikinä. Tässä porukassahan on osa sellaisia, jotka ovat jo matkustelleet vuosia ja käyneet lukuisissa maissa. Tästä tullaankin siihen, että kenellä on varaa arvostella muiden lomamatkoja? Ihan kaikilla, harvoin matkustelevilla vai niillä, jotka eivät ole ikinä edes lentokoneeseen astuneet? Kenellä on oikeus matkustaa, vai onko kellään?
Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, miten matkustan. En harrasta mitään pidennettyjä viikonloppuja Euroopassa, vaan matkani ovat aina olleet vähintään parin viikon mittaisia. Jos työ- ja rahatilanne sallisi, ne olisivat vielä pidempiä. Kestävä matkailu kiinnostaa ja esimerkiksi majoittuminen paikallisessa perheessä vaikkapa Duara travelsin kautta.