Muutos, olet luonani.
Olet tehnyt hidasta ja silti varmaa tuloasi jo pidempään, mutta nyt olet perillä. Voisiko tätä kaikkea nimittää elämän seitsemän vuoden sykliksi tai Intian mytologian mukaan Jumalatar-Kalin vuodeksi. Vuosi 2017 on numerologiassa uuden alun aika (2+0+1+7= 10 / 1+0 = 1). Numero yksi tarkoittaa uuden alkua, vanhasta luopumista. Siitä on omassa elämässänikin nyt kysymys, monella saralla.
Luopuminen. Se ei ole koskaan helppoa. Oli kyse sitten tylsästä työstä, rakkaasta ihmisestä tai vanhasta kodista. Samaan aikaan vanhasta luopuminen luo tilaa uudelle, avaa uusia ovia. Nyt suljen elämässäni parikin ovea, avaten samalla oven monille uusille tilaisuuksille ja mahdollisuuksille.
Päästän tässä hetkessä irti ihmisestä. En tiedä, mihin tie vie tai vievätkö tiet vielä joskus samaan suuntaan. Ehkä niinkin. Juuri nyt on silti tässäkin asiassa muutoksen aika. Muutoksen, joka tapahtuu kumman luonnollisesti. Muutoksen, joka on tehnyt tuloaan jo pitkään. Tavalla tai toisella, muutos on hyvä ja välttämätön. Ainakin tässä hetkessä, ainakin hetkeksi. Eroan.
Päästän irti myös materiasta, seiniin kiinnitetystä rahasta. Pohdin hiljattain Berliinissä sijiatsevan asuntoni myymistä ja koska pääni oli jo oikeasti tehnyt päätöksen jo yli vuosi sitten, ryhdyin tuumasta toimeen. Asunto on myynnissä. Tarjous on tullut, vastatarjous on heitetty. Nimiä ei ole vielä paperissa, mutta hetkenä minä hyvänsä on. Saman asunnon hankin noin seitsemän vuotta sitten, jolloin tein elämässäni samanlaisia ratkaisuja. Monin tavoin samanlaisia. Tämä vapauttaa velkavankeudesta, vaikkei taloudellisesti mikään lottovoitto olekaan.
Ostan ja hankin itselleni nyt vapautta, vapautta avata uusia ovia. Muutos, se on nyt välttämätöntä. En tiedä, mihin tämä kaikki vie, mutta nyt ei tarvitsekaan tietää. Tiedän vain, että näin tämän kuuluu juuri nyt mennä. Ehkä kahden viikon päästä, vietettyäni viikon aikaa paratiisisaarella, tiedän vieläkin selkeämmin. Ehkä en. Ihana, kamala muutos. Ihana, kamala vapaus. Jännitys. Melkein mikä vain on nyt mahdollista, siihen on luotettava.
Uusia seikkailuja on tulossa, tämän seikkailukirjan uudessa luvussa.
Muutos on ystävä, jota välillä vihaan. Joskus tie sen luo on mutkikas, joskus suora ja helppo. Helpointa kuitenkin on, kun päätös on tehty ja muutos voi alkaa. Onnea matkaan!
Voi ei, oletko eronnut? 🙁 Kaikkea hyvää sinulle! Joskus muutos on hyvästä.
Juu, sitä myös. Monia muutoksia siis. Mutta, kuten sanoin ja sinäkin sanoit, muutos on joskus hyvästä. Nyt piti tehdä tällaisia ratkaisuja. Saa nähdä, kuinka lopullisia ovat. Tähän hetkeen erokin silti tärkeä osa tätä omaa matkaa. Ehkä tiet vievät vielä yhteen, ehkä eivät. Silti, jotain hyvää kaikesta haastavastakin aina seuraa <3.
Hei, jos ei asunto mene kaupaksi, onko sitä mahdollista tulla katsomaan?
Hei! Varmasti on. Palaan asiaan, jos asunto ei mene tälle ehdokkaalle :).