Olet Balilla ja kaipaat rauhaa. Mikä olisi helppo kohde vaihtoehdoksi eteläisen Balin hektisyydelle? Vastaus on Balin kaakkoispuolella sijaitseva Nusa Lembonganin saari.
Alla on ote matkapäiväkirjastani, jota rustailen aina matkoillani. Vanhanaikaisissa vihkosissa on vain sitä jotakin. Saavuttuani Nusa Lembonganin saarelle, odotukseni olivat korkealla. Olin kuullut saaresta, joka ei ole turistien valloittama ja jossa voi nähdä hyvinkin tavallista balilaista elämää. Kaikki tämä oli totta, mutta yksin reissaavana ehkä vähän liiankin totta, ainakin tuolla hetkellä.
Majapaikka löytyi kysymällä polkua vastaan kävelevältä tytöltä vinkkiä. Hän vinkkasi minut paikkaan, nimeltä Lembongan Tropical. Kyseinen paikka löytyi pienen mutkittelun jälkeen ja nuori mies toivotti minut suuri hymy kasvoillaan tervetulleeksi. Buukkasin huoneen, tai oikeastaan kokonaisen puumökin. Ihana paikka!
20.02.2013
”Matka Ubudista jatkui tänne, pienelle Balin saarelle, Nusa Lembonganille. Täällä on turismin suhteen tällä hetkellä aika hiljaista ja paikallista elämää näkyy yllättävän paljon. Kukot kiekuvat kirjaimellisesti joka puolella ja kaikkialla kuivatetaan merilevää. Naiset kantavat pään päällä milloin mitäkin. Nyt tuli kyllä tässä mun terassilla, auringon paahteessa, aivan liian kuuma. Huh. Pakko jatkaa juttua myöhemmin. Hiki vain virtaa. Onneksi pääsen kohta sukeltamaan. Nyt nainen toi mun oven ulkopuolelle hinduille tyypillisen uhrauksen. Suitsuke palaa pienen kukka-asetelman päällä, vieressä on vähän riisiä.”
Olin innoissani ja kuvittelin tuossa vaiheessa viihtyväni Lembonganilla vaikka ainiaan. Hieman toisin kuitenkin kävi. Vaikka saari on kaunis, se osoittautui monsuunin jälkeen, turistisesongin ulkopuolella, vähän liiankin hiljaiseksi yksin reissaavalle. Juttuseuraa oli haastava löytää ja jo päivän jälkeen aloin kaivata ympärilleni ihmisiä. Onneksi tutustuin kuitenkin pariin sveitsiläiseen reissaajatyttöön, joiden kanssa hengailinkin seuraavat pari päivää.
Lembonganin rannat ovat hieman haastavia uimiseen. Moni rannoista on hotellien omistuksessa tai vesissä lilluu veneitä. Parhaimmat niistä olivat hieman kauempana, joten en loppujen lopuksi käynyt uimassa montaakaan kertaa.
Aktiviteetteja Nusa Lembonganilla
Sukellus Nusa Lembonganilla on erittäin suositeltavaa! Kirkkaat vedet ja paljon nähtävää. Olen kuullut, että esimerkiksi valtavia rauskuja (Manta ray) on liikkellä usein. Itse testasin ranskalaisten omistuksessa olevaa sukelluskoulua nimeltä Two Fish. Tämä sukellusfirma saa ison peukun ja tuntui todella luotettavalta. Suosittelen!
Bongasin saarelta myös joogakoulun, jota en tosin testannut. Olin jo menossa tunnille, kun huomasin olevani ainoa osallistuja. Päätin tuolloin jättää tuon kokemuksen siis välistä.
Lembonganin saari on kaunis ja suosittelen sitä kyllä kaikesta huolimatta lämpimästi! Ensi kerralla vuokraisin pyörän tai skootterin ja lähtisin tutkiskelemaan paikkoja hieman tarkemmin. Viimeisenä aamuna tajusin, että saari suorastaan kuhisee kiinnostavia, aitoja asioita. On nauravia lapsia, naisia perinteisissä asuissaan, kukkoja ja kanoja, lehmiä ja lampaita ja kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Hiljaisuudestaan huolimatta tämä sesongin ulkopuolinen kokemus on ehdottomasti parempi, kuin saari täynnä turisteja.
HYÖDYLLISTÄ TIETOA NUSA LEMBONGANISTA
– Nusa Lembonganille pääsee esimerkiksi Sanurin kaupungista, matka kestää noin 30 minuuttia. Valittavana on useita eri laivoja ja liput ostetaan satamasta.
– tammikuu-helmikuu on pahinta sadekautta, jolloin saarelle menoa kannattaa välttää.
– saarella on rajoitetusti majoitusta, joten sesongin aikaan kannattaa harkita varausta etukäteen
Pssssst! Jutun kuvat ovat hypänneet pois matkasta blogimuutossa. Asia korjaantuu pian!