Mitä pakata mukaan retkelle? Onko ulkoilukin välineurheilua? Minkälaisilla varusteilla pääsee hyvin alkuun ulkoilun maailmassa ja mitkä retkeilyvarusteet ovat omia suosikkejani?
Kaupallinen yhteistyö: Addnature
Olen boheemi matkailija, en välineurheilija. Retkeily- tai ulkoiluvarusteeni eivät ole koskaan olleet kalliita tai edes laadukkaita. Olen vaeltanut vanhan repun kanssa (kyllä, se satutti selkääni), tallustanut halvoissa vaelluskengissä (kyllä, ne kastuivat ja hikosivat) ja nukkunut halpahalliteltassa (ei, se ei pidä vettä).
Viime vuodet ovat kuitenkin opettaneet, että varusteilla todellakin on väliä. Huonoissa varusteissa liikkumista voisi verrata vaikka huonolaatuisen television katseluun; sitä on aivan tyytyväinen, ennen kuin kokee ja näkee jotain paljon parempaa. Vanha televisio ajaa tehtävänsä siihen asti, kunnes näkee, miltä tarkka kuvanlaatu näyttää ja vanha reppu toimii, kunnes tajuaa uuden olevan selässä huomattavasti mukavampi ja kivuttomampi. Mitä enemmän ulkoilee, sitä merkityksellisemmäksi varusteet muuttuvat.
Huonoissa varusteissa liikkumista voisi verrata vaikka huonolaatuisen television katseluun; sitä on aivan tyytyväinen, ennen kuin kokee ja näkee jotain paljon parempaa.
Retkeilyvarusteiden markkinat ovat suuret ja jokaiselle löytyy jotakin. Jos olet sunnuntairetkelijä, et tarvitse markkinoiden kalleimpia varusteita, mutta jos vaellat pitkiäkin matkoja, hanki laadukkaimmat mahdolliset varusteet. Mitä sitten tarvitset? Mitkä retkeily- ja ulkoiluvarusteista ovat tärkeitä ja hyödyllisiä? Mitkä ovat omia suosikkejani monella tavoin ja monissa eri olosuhteissa matkailevana reissaajana ja ulkoilijana? Mitä ottaa huomioon, kun valitsee itselleen sopivia retkeilyvarusteita?
Retkeilijän ja ulkoilijan tärkeimmät varusteet — minun valintani
1. Teltta
Olin sinnitellyt pitkään vanhan, festareille ostetun telttani kanssa. Teltta ei pitänyt vettä ja siitä oli jo moni osa vääntynyt, joten hankin itselleni ruotsalaisesta *Addnature-netttikaupasta uuden teltan (samoin kuin kaikkea muuta hauskaa, mitä bongailin lähinnä alennusten osastolta). Se saapui lähipostiini muutamassa päivässä. Valinnanvaraa telttamarkkinoilla on liikaakin ja kärsimättömänä ihmisenä halusin vain tilata teltan, joka toimii ja palvelee tarvettani. Valitsin tällä kertaa suurehkon teltan, koska teen yleensä lyhyempiä retkiä ja vaelluksia ja haluan viihtyä sadepäivinä myös teltan sisällä. Valitsin teltan, jonne mahtuu mukaan myös kaveri (universumi hoi: uuteen telttaani mahtuu myös tulevaisuuden poikaystäväni, joka myös nauttii ulkoilusta). Koon lisäksi tärkeä kriteeri oli, että halusin ehdottomasti teltan, jossa on niin sanottu eteinen. Eteinen mahdollistaa kokkailun teltan edustalla sateen sattuessa, samoin kengät ja muut valinnaiset tavarat saa jätettyä teltan ulkopuolelle.
Mitä ottaa huomioon teltan valinnassa?
- Kuinka monen hengen teltta? Kuinka paljon aikaa haluat viettää teltan sisällä? Jos haluat vain nukkua teltassa, älä valitse suurta telttaa vain itsellesi. Jopa putkimallinen teltta saattaa riittää. Jos taas suunnittelet esimerkiksi leirintäalueyöpymisiä, isompi teltta on ruhtinaallinen.
- Teltan paino on tärkeä huomioonotettava asia. Jos vaellat pitkiä matkoja, kannat kaiken selässäsi. Vaelluksella jopa 100g tuntuu ja pian muutama 100 gramman tavara onkin jo kilon verran. Markkinoilla on olemassa ultrakevyitä telttoja, joiden hinta tosin ei ole ultrakevyt. Älä silti valitse suurta ja raskaskankaista telttaa, jos aiot liikkua sen kanssa kotipihaa kauemmas. Kotipihassa tiipii-tyylinen, kankainen teltta, olisi upea.
- Valitse teltta, joka kestää vettä. Koska olemme Suomessa, sateen mahdollisuus on suuri. Teltan eteinen on kätevä, koska sateen sattuessa ruoanlaitto retkikeittimellä teltan sisällä on mahdotonta (häkä!). Eteisessä voi kokkailla milloin vain, jopa sateella.
- Teltan värillä on väliä. Vaikka kirkuvankeltainen teltta voi olla kaunis ja kuvauksellinen, on se myös todella näkyvä. Maastonväriset teltat uppoavat luonnonmaastoon kirkkaita värejä paremmin, eivätkä ohikulkijat bongaa maastoon sulautuvaa retkikotiasi niin helposti. Näkymättömyys luo ainakin näennäistä turvaa.
Riippumatto — vaihtoehto teltalle
Riippumatto on loistava vaihtoehto teltalle majoittumisen saralla. Riippumattoja on moneen lähtöön ja niihin saa myös suojan eli tarpin. Muista suojata myös puunrunko puunhalaajilla. Vain köydellä puuhun kiinnitetty riippumatto luo puun kaarnaan niin kovan paineen, että puuta voi vahingoittaa yhdenkin yön yöpymisellään moniksi vuosiksi eteenpäin. Hyttysverkolliset riippumatot ovat erittäin toimivia, itse taistelen toistaiseksi oman matkahyttysverkkoni kanssa, joka on välillä kovin vaikeaa asentaa juuri oikeaan kohtaan.
Vinkki: Muista, että maasta hohkaa kylmää. Riippumatossa on usein viileämpää nukkua kuin makuualustan kanssa teltassa. Kunnollinen makuupussi on tarpeen, myös pohjan läpi pistävien hyttysten takia. Älä menetä hermojasi, jos oikean asennon löytyminen kestää. Valitse itsellesi sopiva matonkireys oikean asennon löytymiseksi. Kukaan ei pysty nukkumaan suurella kuopalla.
Otsalamppu — Valoa pimeyteen
Otsalamppu on reissaajan elämässä tärkeä kapine. Etenkin päiväntasaajalla ilta pimenee jo klo 18 aikaan ja valaistus on monissa budjettimatkaajan majapaikoissa on heikko. Olen yöpynyt monenlaisissa paikoissa, joissa jopa öinen vessassa asiointi olisi ollut mahdotonta ilman otsalamppua. Viime marraskuussa, Nicaraguan Pienellä Maissisaarella, jouduin vaeltamaan viidakon läpi kännykän valo apunani. Pimeässä viidakossa seikkailu ei ollut hauskaa, mutta se sai minut hankkimaan kunnollisen otsalampun, josta eivät patterit lopu.
Myös kotimaassa retkeillessä päätyy usein tilainteisiin, joissa olisi pulassa ilman otsaan kiinnitettävää valoa. Otsalamppu jättää kädet vapaiksi ja jopa lukeminen illalla teltan tai riippumaton syleilyssä olisi haastavaa ilman valoa. Sitä paitsi, tykkään hengailla otsalamppu päässäni. Siinä on jotakin kummaa survival-romantiikkaa.
Vaatteet — Olosuhteisiin sopivat vaatteet, parhaat vaatteet
Retkeilyvaatteissa avainsanoja ovat Goretex ja merinovilla. Hengittävät ja vettä hylkivät materiaalit ovat ulkoilijan pelastus. Keinokuituiset vaatteet hikoavat helposti ja alkavat myös haista. Merinovilla pitää lämpimänä, mutta antaa ihon hengittää. Vedenkestävyys on vaatteissa ja kengissä tärkeä ominaisuus, myös nopea kuivuminen. Materiaalit, jotka kastuvat helposti, mutta kuivuvat hitaasti ovat haastavia.
Vinkki: Jos sinulla ei vielä ole kunnollosia kenkiä ja kenkäsi kastuvat helposti, kokeile tätä niksiä: laita jalkaan ensin yhdet sukat, niiden päälle pienet muovipussit, päälle toiset sukat ja niiden päälle vielä yhdet ohuet pussit. Ota mukaan myös jalkaan nopeasti sujautettavat kengät (esimerkiksi sandaalit) pysähdyksille ja pidemmillä vaelluksilla vesistönylityksiin.
Vinkki: Ohut mikrokuitupyyhe on loistava monitoimituote. Pyyhe kuivaa nopeasti ja toimii tarpeen tullen huivina, peittona tai vaikka tyynynä.
Retkikeitin — Perusta ravintola mihin vain
Retkikeitin on etenkin yön yli retkillä ulkoilijan paras ystävä. Jos tulisijaa ei ole tarjolla, retkikeittimellä voi milloin ja missä vain taikoa jopa herkullisen aterian. Oma keittimeni on irrallisilla kaasupulloilla toimiva Primus-keitin, joka toimii jopa ilman tulitikkuja. Aamukahvihetki telttayön jälkeen, upeissa maisemissa, on taianomainen. Lyhemmille retkille kuljetan itse mukaan jopa kunnollisen pressopannun. Muutenkin tykkään nautiskella, jopa retkiruokailu voi olla loppuun asti mietitty makuelämys.
Muista myös asianmukaiset retkeilyastiat. Pitkällä vaelluksella valitse monipuoliset ja kevyet aterimet, päiväretkellä myös esteettiset valinnat ovat toimivia. Itse rakastan kaikkia monitoimituotteita, nytkin tilasin itselleni uuden monitoimiruokailusetin, jossa on haarukka, veitsi, lusikka ja pullonavaaja. Omani painaa jonkin verran, mutta omiin tarpeisiini se on loistava. Pitkällä vaelluksella saattaisin valita kaikkein kevyimmät mahdolliset aterimet. Kokoontaiteltavat kupit ja kipot ovat nerokkaita: ne eivät vie juurikaan tilaa rinkassakaan.
Vinkki: Suunnitele ruokailua jo kotona. Älä ota vain sattumanvaraisia ruokatarpeita, vaan optimoi. Jaottele ruokaa vedenpitäviin pussukoihin vaikka valmiina annoksina, esimerkiksi aamupuurosta tai myslistä saa monipuolisemman tekemällä seoksen jo kotona. Tee ruokaa, joka valmistuu nopeasti tai ei tarvitse pitkää keittoaikaa. Pese kasvikset jo kotona ja tee kaikki mahdollisimman valmiiksi jo kotona. Pidemmälle retkelle kannattaa kuivattaa kotona ruokatarpeita (paino tippuu, kun ruoan kosteus katoaa) ja muistakaa myös luonnon omat antimet eli marjat ja sienet. Ota selvää, mitkä ruoka-aineet säilyvät parhaiten jopa ilman kylmää. Pienemmillä retkillä mukaan voi ottaa vaikka mitä herkkuja.
Vinkki: Pakastimessa jäädytetty juomavesi toimii lyhyemmällä retkellä kylmäkallena. Juo tai käytä vesi keittämiseen sen sulettua.
Täsmävinkki retkeilyvarusteisiin: Varustevinkit pyöräilijälle
- Tarakalle tai pyörän etuosaan kiinnitettävät pyörälaukut ovat nerokkaat. Monta eri taskua mahdollistaa tavaroiden organisoinnin. Jos suunnittelet pitkää pyörämatkaa, valitse vedenkestävät laukut. Omani ovat toistaiseksi yksinkertaisemmat, jotka suojaan tarvittaessa irrallisella sadesuojalla.
- Pyöräillessä on tärkeää pitää huolta nesteytyksestä. Pyöräilijä ei halua pysähtyä juomaan, joten pillillinen juomapussi/reppu eli bladder on todella hyödyllinen. Tällaista minulla ei vielä ole, mutta se on ehdottomasti hankintalistalla. Viimeistään parin viikon takainen 230 kilometrin pyöräily (juttu seikkailustani löytyy täältä) todisti sen tarpeelliseksi.
Täsmävinkki retkeilyvarusteisiin: Varustevinkit melojalle tai suppaajalle
- Vedenpitävät laukut ovat todella käytännöllisiä kaikille vedessä liikkuville. Arvotavarat (etenkin puhelin) kannattaa laittaa asianmukaiseen suojaan kaatumisen varalta. Jos suuntaat esimerkiksi yöksi saareen kajakilla, et varmastikaan halua huomata paikan päällä, että kaikki vaatteesi ja tavarasi ovat kastuneet kajakin tavarasäilössä. Suojaa myös makuupussi.
♥ Lukuvinkki Seikkailijattaret-sivustolla: Retkeilyvälineiden kauppa kasvaa, mutta kuka kaupan omistaa? ♥
Lukuvinkki: Kaipaatko inspiraatiota kotimaanmatkailuun? Inspiroidu täällä!
VINKKI: Oletko hankkimassa uusia varusteita? Seikkailijattaren etukortilla saat koko Varuste.netin valikoimasta -10% ja koko Weekenbee-verkkokaupan valikoimasta -15%. Tutustu korttiin ja muihinkin upeisiin etuihin täällä.
Kunnon kengät, muuten ei retkeily suju 🙂
Tärkein retkeilyvaruste on kunnon takki! Oma suosikkini on Fjällrävenin keb jacket, jolla pärjää vaihtelevassa kelissä, helteestä pieneen tihkusateeseen ja kaikkea siltä väliltä. Ihania retkiä ja aurinkoista syksyä!
Teltta vielä puuttuisi 🙂
Teltta, villasukat ja ääniherkälle tyypille korvatulpat on must. Riippumatto on ihana, mutta yöunia en saa siinä nukuttua. Mä kuljen myös vähän minkälaisissa kamppeissa sattuu, merinovilla voisi olla seuraava uusi tuttavuus vaelluskenkien kylkeen ❤
Aloitteleva retkeilijä, joka on päässyt hieman maistamaan vaeltamisen huumaa.
Uudet vaelluskengät on parasta ja takaavat, että poluille pääsee kohta uudelleen. Ja pakko kehua myös merinovillaista alusasua, ihan parasta käpertyä nukkumaan riippariin ja pysyy lämpimänä eikä hiosta lainkaan.
Kaikkea pientä apuvälinettä on ajatuksena hankkia. Vedenpuhdistus järjestelmistä ja erilaisista tableteista pitäisi opiskella lisää, että juomaveden saanti ei olisi niin suuri ongelma. Kaikkea ei jaksa kantaa mukanakaan.
Tärkein ja uusin; risukeitin.
Hyvät kengät ja vesipullo. Sama kuksa on kulkenut kaikki reisu, en raaski luopua.
Sanoisin, että itselleni tärkein on hyvät kengät. Merinovillaiset vaatteet ovat osoittautuneet myös erittäin hyviksi liikkuessa.
Tärkein varustus on hyvät ja riittävät eväät. Täydellä vatsalla ei pienet vastoinkäymisetkään haittaa. 🙂
Puukko ja vesipullo taitaa olla aina retkellä, mutta unien kannalta hyvä makuupussi on tärkein.
Ilman otsalamppua ja villasukkia en lähde minnekään! 🙂
Makuupussi ja paljasjalkakengät. Ainakin kuivalla kelillä nuo paljasjalkatossut on ollu parhaat, ei purista eikä hankaa mistään.
Tarppi kulkee lähes aina matkassa. Toiselta nimeltään osuvasti erätoveri. Tarjoaa helpon ja nopean suojan sekä päiväretken tauolla että yöpyessä. Muuta majoitetta ei edes välttämättä kaipaa, jos on lisäksi kunnollinen makuupussi ja -alusta.
Hyvien vaellusvaatteiden lisäksi tärkeää on myös mukavat leirintävaatteet. Itse haluan ainakin heittää vaelluskengät heti jalasta, ja vaihtaa jalkaan villasukat ja crocsit. Kertakäyttösadetakki on myös kätevä varuste, jos aina ei jaksa laittaa koko gore tex -settiä päälle esim vessareissulle.
Hyvät kengät ja mukava reppu!
Itse diggailen vaellussauvoista myös päiväretkillä. Saa tukea haastavammassa maastossa ja pehmeällä pohjalla kävellessä sekä helpommassa maastossa yläkroppa saa myös liikettä sopivasti.
Itse koen kirkkaanväriset retkeilyvarusteet myös turvallisuustekijäksi, että sut nähdään mahdollisesti jo kaukaakin. Jos satut eksymään tai loukkaantumaan siten, että tarvitset ulkopuolista apua, olisi hyvä olla jotain millä sut erottaa helposti maastosta. Hyväs lykys saa myös olla omalla leiripaikallaan rauhassa, kun muut kulkijat huomaa jo kauempaa eikä tuppaa ihan metrin päästä kävelemään ohitte, jos pystyy kiertämäänkin.
Myrskysytytin, saa kaasukeittimen syttymään kovemmassakin kelissä
Otsalamppu on vaan niin kätevä. Näkee mihin katsoo ja kädet on aina vapaana.
Merinovillapaita on niin ihanan monikäyttöinen ja mukava päällä. Ja se otsalamppu on nyt vaan melkein millä tahansa reissulla tarpeellinen!
Päiväreissuja tekevänä hyvä reppu on se tärkein.
Mun uusin retkeilykampehankinta juomarakon lisäksi (jota muuten rakastan yli kaiken… tulee patikoidessa juotuakin enemmän, kun ei tarvi kaivaa juomapulloa repusta joka kerta) on aurinkopaneeli, jonka saa kytkettyä suoraan esim. puhelimeen tai varavirtalähteeseen. Pidemmillä reissuilla, jossa sähköpistokkeen mahdollisuutta ei ole, se on osoittautunut pelastavaksi enkeliksi. Muuten omat vakiovarusteet olikin jo aika hyvin lueteltuna tässä! 🙂
Riippumatto ja vedenkeittovarustus eli kattila ja risu- tai kaasukeitin tai pelkät tulentekovermeet, jos voi kokata nuotiolla.
Minun retkeilyharrastus on aika alussa..päiväretkiä tehty toistaiseksi…mielenkiintoista ja innostavaa lukea täältä kokemusperäistä tietoa mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Riippumattoa hyttyssuojalla olen tänä kesänä haaveillut…
Vasta haaveilen retkeilyvarusteista. Polkujuoksureissuilla on käynyt pariin otteeseen mielessä että välillä voisi ihan ajan ja luvan kanssa nauttia maisemista, ei tarttis aina juosta hei.
Eli lähinnä tässä vasta napsin vinkkejä mitä kannattaa ja mitä ei sitte kantsi hommata. Varmaan se teltta nyt eka. Ja rinkka. Niinjuu ne kengät että pääsis parkkista pidemmälle.
Hyvät kengät, hyvä rinkka/reppu ja ehdottomasti hyvät eväät niin kaikista retkistä nauttii! Vedensuodatinpullo on uusi tuttavuus ja luulen että siitä tulee luottokaveri tuleville retkille/matkoille
Kunnon vaelluskengät ovat kaiken a ja o!
Riippumatto, kiinteällä hyttyssuojalla ❤️
Päiväretkeilijänä tärkeinpänä mukana on utelias mieli =)
Avoin mieli, villasukat ja hyvät matkaeväät siinä mun vinkit ☺ Inspiroiva blogi sulla. ?
Rinkka ja villasukat ovat tärkeimmät heti koirien jälkeen.
Ilman koiria en taida edes retkeillä.
Tärkein retkivarusteeni on lämpöinen makuupussini sekä vinkiksi muille suosittelen aina reissuille ottamaan korvatulpat ja unimaskin 🙂
Otan ite nykyään mukaan pattereilla toimivat pienet koriste valopallot 🙂 Ne on ihana kiinnittää teltan ulkopuolelle/sisälle tuomaan tunnelmaa pimeinä iltoina.
Hyvät kengät, villasukat ja makuualusta.
Merinovillaiset urheilurintsikat! Kaikki varmaan tietää miltä tuntuu hiestä märät tekokuituiset urheilurintsikat ja niihin käymä kylmä viima. No, merinovilla ei tunnu märkänäkään kylmältä. Ihana asia, kun tissit pysyy lämpöisenä. <3
Teltta ja villasukat❤️
Riippumatto, retkikeitin ja lämpimät vaatteet on omia luottovarusteita.
Mukana! Otan mukaan aina riippumaton! Se on kevyt kantaa!
Teltta on ykkösvaruste, rakastan siellä nukkumista :)! Riippumattoa en ole vielä koskaan kokeillut, mutta se olisi ainakin kevyempi kantaa.
Paksu alusta auttaa herkkää nukkujaa, eikä välttämättä edes paina sen enempää kuin ohuempi.
Muumiteltta 30 euroa Hong Kong tavaratalosta. Viime talven asuin siinä ja ensi talven myös. Vesi pysyi ulkopuolella ja tilaa kolmelle hengelle. Kolmekymmentä vuotta sitten ostettu Trangian kiinalainen kopio on myös ollut kovassa käytössä.
Puhallettava tyyny on must!
Pieni tyyny, saa paremmat unet! 🙂
Täällä ilmoittautuu toinen boheemi retkeilijä. Siinä missä muut tarpovat vaelluskengissä, minun jaloistani löytyy rantasandaalit tai lenkkarit.
Ja totta, kun ei tiedä paremmasta…. niin…. ehkä olisi… 🙂
Retkiretkillä ykkösvaruste on makuupussi. Pidemmillä matkoilla kulkee mukana pussilakana, joka matkojen retkillä myös toimittaa makuupussin virkaa!
Mulla on aina pieni tyyny mukana, retkeillessä ja muutenkin reissatessa. Aikoinaan heitin vaatteita aina makuupussin suojapussin sisälle, mutta se on monesti sitten aika muhkurainen. Minityyny takaa paremmat yöunet ja enemmän energiaa retkeilyyn. 🙂
Osallistun arvontaan! Riippumatto on kaikkein monipuolisin retkeilyvaruste, kun se ei paina paljoa ja se on helppo ottaa mukaan milloin vain varmuuden vuoksi. Hyvä huomio teltan väristä. En ollut tuota ajatellutkaan. 🙂
Sveitsiläinen linkkuveitsi. Mä olen sellainen McGyver, että rakennan sillä vaikka sipseistä radion! 😐