Olen Laura ja olen karavaanari. Jos joku olisi muutama vuosi sitten ennustanut tämän aika lailla tasan vuosi sitten tapahtuneen käänteen elämässäni, en olisi uskonut. Ehkä olisin voinut antaa ajatukselle mahdollisuuden vaikka sitten eläkkeellä, mutta ei nuorena ja menevänä. Miten ihmeessä päädyin tähän, miten ihmeessä minusta tuli uusi karavaanari?
*Yhteistyössä Matkailuajoneuvotuojat ry.
Joskus elämä osaa yllättää. Kuka olisi uskonut, että kaupungin sykkeessä viihtyvä maailmanmatkaaja löytäisi itsensä kerta toisensa jälkeen istumasta vanhan matkailuauton kyydistä, matkalla jonnekin uuteen kotimaan kolkkaan?
Kuka olisi uskonut, että nukkuisin mieluummin vanhan matkailuauton kotoisassa nukkumakolossa kuin Helsingin Kallion urbaanissa kodissa? Tai että lähtisin käytännössä kesän jokaisena viikonloppuna kaupunkia pakoon, lähelle luontoa – vanhalla matkailuautolla? Että odottelisin uusia seikkailuja liikkuvalla kodillamme kuin kuuta nousevaa? Että naureskelisin sunnuntai-iltaisin poikaystävälleni, joka tyhjentää matkailuautomme vessatankkia?
Vuosi modernina karavaanarina
Siitä on nyt aika lailla tasan vuosi, kun pari kuukautta sitä hetkeä aiemmin elämääni marssinut espanjalainen ryhtyi tuumasta toimeen. Olimme puhuneet matkailuautoista ja pakettiautoista, sellaisista liikkuvista kodeista. Liikkuva koti on alusta asti ollut meitä yhdistävä asia. Myös poikaystävämateriaalina tämä espanjalainen ansaitsi pisteitä tekemällä, eikä vain puhumalla. Monet haaveilevat asioista vuosi toisensa jälkeen, hän meni ja teki – hyvä niin!
Hän siis meni ja osti vanhan matkailuauton, jota kutsumme nykyään Oskariksi. Siinä samalla meistä tuli karavaanareita. 26-vuotta vanha Oskari maksoi muistaakseni noin 6000 euroa ja siitä puolet on käytännössä jo maksettu viime kesän säästetyillä vuokrarahoilla.
Monet haaveilevat asioista vuosi toisensa jälkeen, hän meni ja teki – hyvä niin!
Autosta kodiksi
Poikaystäväni, espanjalainen karavaanari, luopui viime keväänä kokonaan virallisesta asunnostaan. Hän halusi kokeilla yksinkertaista elämää, ilman turhia tavaroita. Hän halusi herätä aamulla meren läheltä, käydä kalastamassa ja nauttia elämän pienistä iloista. Itse pääsin siinä siivellä nauttimaan samoista iloista ja voitte vain kuvitella, kuinka nautin.
Oskari on nykyään jo vähän kuin perheenjäsen, se on kokenut kanssamme paljon: hän on toiminut kotina, kulkuneuvona, ilojen ja surujen tukikohtana, ravintolana, majapaikkana, reissukaverina, sateensuojana, konserttitilana ja ties minä muuna. Oskaristamme on moneksi ja karavaanareita on monenlaisia!
Noviisit ratissa, uudet karavaanarit tien päällä
Oskarimme, liikkuva kotimme, on ollut osa elämäämme nyt tasan vuoden. Olemme edelleen aivan noviiseja koko homman kanssa, mutta opimme jatkuvasti uutta. Virheitä on tehty ja niitä tulemme tekemään, mutta into tähän hommaan ei kovin helpolla taida kadota.
Olen ilmoittanut itseni modernin karavaanauksen sanansaattajaksi ja tulen kirjoittelemaan etenkin tulevan kesän aikana enemmänkin seikkailuistamme liikkuvalla kodillamme.
Voi Oskari, kiva kun tulit elämäämme! Tiedän, ettet ole haaveideni Kleinbus, mutta tykkään sinusta silti. Olet oikeastaan monipuolisempikin tapaus, kuin söpö Kleinbus olisi koskaan ollut. Olet toimiva monitoimipakkaus juuri sellaisena kuin olet!
Psssst, suuria uutisia!
Olen muuten tästä eteenpäin hieman enemmänkin mukana kaiken maailman karavaanauksissa. Olen ilmoittanut itseni modernin karavaanauksen sanansaattajaksi (kaikki aiheeseen liityvät uudet ja vanhat jutut ovat koottuna blogissani) ja tulen kirjoittelemaan etenkin tulevan kesän aikana enemmänkin seikkailuistamme liikkuvalla kodillamme (tai siis Oskarilla). Ai miksi? No koska, itseäni lainaten, ”karavaanaus on niin hip ja cool!” ja koska minähän olen karavaanari, uusi karavaanari.
LUKUVINKKI: Myös täällä saattaa olla sinua kiinnostaa luettavaa!
Voisin kokeilla viikon, sitten toiset pari viikko Uudessa-Seelannissa. Veikkaan, että mulle riittäisi 😀
Tästä tulee väkisin mieleen Toronto Blue Jays -baseball joukkueen multimiljonääri syöttäjä, joka asuu pelikauden ulkopuolella Kleinbussissaan juuri kuvailemistasi syistä.
Mä olenkin kuullut tuosta tyypistä! Kiinnostava tapaus tosiaan, joka osoittaa, ettei mobiilikodin elämäntapa ole useinkaan vain rahan/rahattomuuden takia tehty ratkaisu. Vapaus tosiaan on se juttu! 🙂
Me tavattiin aina lapsena vuokrata asuntoauto ja lähteä sillä Norjaan ja Ruotsiin lomalle. Samoin kesän suurimmat ravit kierrettiin vaunun tai asuntoauton kanssa. Niistä on kyllä niin mahtavat muistot ja siinä on todella ihan oma tunnelmansa. Ei muuta kuin upeaa reissukesää!
hahaaa 🙂 lapsuudessani isä innostui karavaanariudesta – äitini ei niinkään. Niinpä omaa matkailuajoneuvoa ei tullut meidän perheeseen koskaan hankittua, mutta muutama kesä suhattiin ympäri kotomaan leirintäalueita… luulenpa, että itse olen moiseen vielä vähän turhan urbaani 🙂
Urbaani olen minäkin, mutta myös luonto kutsuu! Me reissataan välillä jopa aika urbaanillakin tavalla (siitä muuten lisää aivan pian), joten suosittelen antamaan hommalle uuden mahdollisuuden! 😉
Kuulostaa kivalta – enää puuttuu vain ajokortti 😉 Me ollaan matkailtu aika paljon skootterilla/motskarilla, ja tykkään kyllä juurikin siitä vapauden tunteesta. Kaksipyöräisessä ekstrakivaa on vielä se, ettei juuri koskaan tarvitse istua ruuhkissa. Toisaalta pidemmillä reissuilla saattaa monesti stressata sitä, ehtiihän varmasti yöksi majapaikkaan, ja matkailuautoissa sellaisesta ei tarvitse huolehtia. Miten teillä, ajatteko molemmat vuoroillanne, ja pääseekö Oskarin rattiin ihan tavallisella ajokortilla? 🙂
Ajatus kutkuttaa mutten silti nää itseäni karavaanarina. Ehkä yksittäisillä reissuilla, mutta en elämäntapana. 🙂 Mutta kyllä minäkin olen itseni viime aikoina yllättänyt haaveleimasta luonnonläheisyydestä enemmän kuin koskaan. Parin kuukauden takainen Lapin reissu vain vahvisti tunnetta, ja päätinkin alkaa matkailla Lapissa enenmmän, ehkä karsia yhden kaupunkiloman vuodessa ja suunnata sinne. Siellähän pääsis kyllä kätevästi matkailuautolla etenemään. 😉
Mulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia matkailuautoista, mutta olisi joskus kiva kokeilla sen kanssa matkustamista. Vapaus tuossa olisi kaikkein paras juttu, saisi mennä mihin haluaa ja tarpeen tullen nukkua autossa suht mukavasti 🙂
Kuullostaapa ihanalta ajatukselta että voi herätä mistä haluaa 🙂 Tuossahan on hyvä idea kun taas ensi kesänä tullaan Suomeen lomalle niin on auto sekä asunto samassa 😉 Ehkä en tuollaista vakikodiksi hankkisi, mutta kyllä minäkin mielelläni, omalla Oskarilla voisin kierrellä maita ja mantuja 🙂
Ihan niin kuin Noorakin tuossa edellä kommentoi, minäkin olen viime vuosina huomannut, että yhä enemmän reissuillani kaipaan kaupunkien vilskeen sijaan luontoon. Vaikka nautin pienestä luksuksesta, puhtaista valkeista lakanoista, kuohuvasta hotellin terassilla, valmiiksi katetusta aamupalasta, myös ajatus siitä, että voisi ajaa sinne, missä on se kaikkein kaunein auringonlasku ilman kiirettä takaisin hotellille ja jäädä sinne, liikkuvaan kotiin yöksi, kuulostaa kyllä yös luksukselta. Luulen, että jossain vaiheessa matkauluautoelääkin on kkeiltava. Jos ei nyt heti ihan omaa ostaisi, mutta voisihan sellaisen vuokrata testiin.
Ihana postaus, tulin hyvälle mielelle sitä lukiessa 🙂 Vaikka itse en karavaanari olekaan, niin samoja muutoksia olen itsestäni tunnistanut. Pelkät kaupunkireissut ovat enemmän muuttuneet luontokohteiksi. Ja olen myös huomannut, miten paljon helpompaa onkaan olla silloin, kun omistaa vähän materiaa. Karavaanariutta olisi kyllä joskus mukava kokeilla. Koti olisi aina siellä missä haluaisi!
Tämä ajatus kyllä lämmittää suuresti. Olen hyvin nopeasti kyllästyvää sorttia. Vaihdan asunnossa järjestystä vähintään puolen vuoden välein ja muuttanutkin olen toistakymmentä kertaa. Karavaanarielämässä nämä kaikki olisi vallan helppoa. Muuttaa voisi vaikka joka päivä ja kiinteiden huonekalujen siirtely olisi mahdotonta, joten sitäkään ei tarvitsisi miettiä. 😀
Olen juurikin samanlainen, siksi tämä homma toimii! Jos meillä olisi vaikka kesämökki, se olisi aina samassa paikassa. Nyt liikkuva kesämökki voi olla missä vain :).
Ajatus Volvon perässä vedettävästä asuntovaunusta ja jättipeileistä ruuhkaisella motarilla on ihan kammottava. Sitten Peltoset kiskovat vaununsa toisten samanlaisten viereen leirintäalueelle satojen muiden viereen, avaavat kaljasalkun ja ovat siinä. Tämä on niin se vanhentunut kuva karavaanauksesta. Ehkä joku sitäkin tekee, mutta jos oikein olen ymmärtänyt, moderni karavaanari menee autonsa (on se sitten moderni asuntoauto tai jotain tuunattua vanhempaa mallia) kanssa nimenomaan sinne, missä muut eivät ole. Olen niin haaveillut, että olisi niin iso ja mukava auto, että todella tahtoisin siinä myös asustella, mutta olisi tilaa myös skootteereille, että saisi nekin kulkemaan mukana. Ne toisivat lisää vapautta kurvailla vaikka toscanalaisilla teillä tai pikkukaupunkien keskustoissa, joihin en sillä isolla ryökäleellä menisi. Oma unelmani on niin kallis, että en moisiin investointeihin ole kykenevä. Mutta unelmat ovat ilmaisia.
Itse asiassa just viime viikonloppuna näin sellaisia autoja, joiden takatila (säilytystila) on niin iso, että sinne mahtuisi skootteri jos toinenkin. Nuo eivät olleet mielestäni edes mitään kauhean kalliita. Kyllä niitä siis on olemassa. Ja on kyllä on muuten aika ihana tuo sinun unelmasi Italiasta, skootterista ja liikkuvasta kodista :).
En ole aikaisemmin ajatellut karavaanauksen olevan hip ja cool, mutta sun juttuja luettuani olen alkanut ajatella niin. Minäkin haluan oman Oskarin ja lähteä kiertämään Suomea tai Tanskaa 🙂
Pari reissua pikkuauton ja teltan kanssa tehtyäni olen kyllä kallistumassa näiden liikkuvien kotien puolelle. Pientä retropakua vm. 80-jotain ollaan tässä katseltukkin. 😀 Asuntoauto olisi kyllä kivoin vaihtoehto ja siellä olisi Luumunkin hyvä elellä. Tosin Luumuhan on jo vanha karavaanari, kun se on Markuksen vanhempien kanssa ollut asuntovaunuilemassa useampaan otteeseen.. Festareille asuntoauto olisi kyllä ehdoton, kun ei jaksa enää mutavellissä maata teltan kanssa. Haaveita, haaveita!
Tulihan tuota tavallaan kokeiltua, lähes 15 vuotta, tosin kelluvassa muodossa 🙂
On tosiaan kiva matkustaa koti mukana, mutta mukavuudesta joutuu kyllä hiukan tinkimään.
Nyttemmin en ihan noin paljon viitsi mukavuudesta tinkiä – paitsi ehkä kesällä ja purjehtimisen vuoksi.
Aiemminkin on tainnut tulla puheeksi näiden kahden liikkuvan kodin yhtäläisyydet. Veneily on kyllä monin tavoin samanlaista kuin karavaanaus, sama liikkumisen vapaus molemmissa. Ja eikös veneitäkin voi muokata aika kauniiksi ja mukavaksikin? Ja tosiaan, yhtä kivoja liikkuvia koteja molemmat!
Luksahtavien hotellien ja esteettisen lomailun ystävänä olen aina ajatellut että ”kusiset lasikuitukopit” – kuten joku inhorealisti on joskus ikävästi lausahtanut – eivät ole juttuni. Eli on kyllä kovastikin autoiltu, mutta aina nukuttu sileiden hotellilakanoiden välissä.
Kunnes sitten sain Instakuvien innoittamana himon päästä ensimmäistä kertaa elämässäni Norjaan. Asiaan liittyi sopivasti vanhimman koirani korkea ikä (lähes 12 viime heinäkuussa) joten en halunnut viedä koiraa enää kahdeksi viikoksi hoitolaan. Niinpä pakkasimme koirat ja kamat vuokra-asuntoautoon ja ajettiin Norjaan.
Oli kyllä upea reissu! Besseggenin ja Hardangerviddan patikoinneista olen kirjoittanut jo blogiini, mutta ajattelin kirjoittaa vielä ihan siitäkin millaista matkanteko oli asuntoautonvastustajan ja koiranomistajan silmin. Teen postauksen heti kun tiedän lähdetäänkö vielä uudelleen, eli onko auto vielä vuokrattavissa.
Mutta kaikenkaikkiaan yllätyin positiivisesti. Meillä oli yksi aivan huikea kokemus, jäimme yöksi ihan erämaan keskelle. En tiedä olisiko siihen saanut parkkeerata, mutta kokemus oli upea auringonlaskuineen ja matkailuautossa kokattuine riistaillallisineen 🙂
Koko jutun jujuhan on juurikin siinä, että se voi myös olla luksusta parhaimmilllaan! Me kokkaillaam herkkuillallisia ja luksusaamiaisia maailman kauneimmissa näköalapaikoissa. Koko hommassa on vähän samaa kuin vaikka interrailissa, sen voi tehdä juurikin omalla tyylillään. Joillekin se ”kusinen lasikuitukoppi” on toimiva, toisille 100m2:n luksusvaunu on se juttu! 🙂 Ja juu, kerro ihmeessä lisää kokemuksesta ja kiva kuulla, että mielikuva on muuttunut.
Minähän olen tietysti suuri Alexander Supertrampin ihailija ja hänestä kertovasta kirjassa ”Erämaan armoille” hän tapaa parin, joka matkustaa paikasta toiseen karavaanareina. Minä suhtaudun asiaan epäillen, koska minulla on jokin kirous kaikkien kulkuneuvojen kanssa. Olen hajottanut jokaisen auton, jonka rattiin olen koskenut ja tuhonnut lukemattomia polkupyöriä. Elämäntapa kiehtoo minua kuitenkin.
Into the wild on kyllä kiinnostava tarina! Ehkä tosiaan sulle sopisi paremmin sit kans kyytiläisen rooli? Etsit jonkun hyvän tyypin liikkuvan kodin kanssa, niin ehkä yhdessä selviätte autoilun haasteistakin :).
Kieltämättä houkuttelisi kokeilla karavaanausta, koskaan kun en ole sellaisen kyytiin päässyt! Tuo muuten on hassua, miten uusi ihminen elämässä voi tuoda mukanaan aivan kummallisia asioita. Minun mieheni on vanha hiihtopummi ja niin vaan hänen kauttaan minusta on tullut vielä häntäkin pahempi vuorilla rymyäjä, vaeltaja ja vuorimajoissa asustaja. Eipä olisi kyllä kukaan nuoruusvuosien ystävä uskonut moista 😀
Elämä osaa yllättää! Tämä oma unelmani liikkuvasta kodista mahdollistui uuden ihmisen kautta ja hyvä niin! Sama varmasti sullakin – niin että hyvä niin :).
Tää juttu onkin ollut lukulistalla! Ihan huippua, unelmaa! Me ollaan myös oltu karavaanareita Australiassa puoli vuotta ja kolme kuukautta eri reissuilla. Siitä sitten nousi innostus ja rakkaus karavaanarielämään. Jos olisi mahdollisuus, vaihtaisin sekunnissa meidän kämpän Melbournen keskustassa asuntoautoon melkein missä vaan. Ja jonain päivänä se ihan varmasti myös toteutetaan! Se vapaudentunne! <3
Maailman isoin peukutus tälle idealle! Mullakin käy välillä enemmän ja enemmän mielessä sama ajatus. Suomi vaan maana on hieman haastava, etenkin talvella. Kesällä voisin hyvinkin asua asuntoautossa. Ja juuri näin, ”se vapaudentunne”! <3
asuntoauto on siitä hyvä, ettei niitä nukkumapaikkoja tarvitse paljoa miettiä. Ja saa hurautella minne nenä näyttää. Silloin kun lapset olivat pieniä, haaveilimme asuntoautosta. Nyt ei enää sillä hotelli ja mukavuudet vievät voiton nyt.
Liikkuvissa kodeissakin on toki paljon valinnanvaraa! Meidän Oskari on vanha ja simppeli, mutta uusimmissa on kaikki mukavuudet. Hotelliaamiaista ei toki saa :).
Hih 🙂 Olen kasvanut karavaanariperheessä, ja voi niitä lapsuuden muistoja. Ihan parasta! Tulevana kesänä on tarkoitus lainata vanhempieni asuntoautoa ja lähteä kiertämään Suomea. Saa nähdä, luonnistuuko karavaanarielämä näin aikuisena samalla lailla kuin lapsena, kun itse ei ollut vastuussa mistään muusta kuin matkasta nauttimisesta 🙂
En ole edelleenkään varma, onko karavaavari cool, vai teiden tukko…
Varmaa on se, että tästä on tulossa trendi, kuten Jopoista ja villamyssyistä. Siis sellaisesta joka oli tylsää ja tavallista 70-luvulla, mutta nyt elää renesanssia.
Tykkään liikkua autolla, ja yleensä kaikki omat pitävät sisällään paljon autoilua. En kuitenkaan välttämättä halua nukkua autossa, vaan kunnon hotelli on mukavampi vaihtoehto. Kuitekin se liikkumisen vapaus kai tässä(kin) lienee se syvin olemus.
Ilman muuta asuntoautolla huristelu on ihan parasta! Me ollaan vuosia tavallisesti reissattu teltan ja henkilöauton kanssa, mutta miellän silti itseni karavaanariksi. Toistaiseksi Euroopassa on tullut tehtyä yksi reissu asuntoautolla, tai oikeastaan retkeilyautolla, ja olihan se nyt ihan huippua. (Tosin autossa on kuumempi nukkua kuin teltassa, tuli huomattua.) Uudessa-Seelannissa ja Australiassa on myös tullut reissattua auton kanssa, mutta ne autot eivät olleet myöskään varsinaisia asuntoautoja vaan paku ja jonkinlainen tila-auto. Hauskaa oli anyway! Ihan huippua, että nämä autoreissuasiat nostavat taas enemmän päätään. Tässä on saanut olla aika vähemmistössä oman ikäisen porukan kanssa, joista suurin osa ei vissiin edes harkitsisi leirintäalueilla yöpymistä. 😀 Vaikuttaa siltä, että tilanne voi olla muuttumassa! Tänä kesänä meillä on tiedossa autoreissu Eurooppaan jälleen teltan ja tavallisen auton kanssa, mutta ehkä jo ensi kesänä meilläkin on asuntoauto!
Todellakin karavaanaus on cool! Tykkäisin tosi paljon asuntoautoilusta ja sitä taitaa olla pienesti luvassa tänä kesänä. Australiassahan me oltiin puoli vuotta karavaanareita. Tosin hyvin heikolla varustuksella, kun meillä oli vain reissupaku, eikä asuntoautoa. Kyllä siinä tuli monet kerrat mietittyä miten siistiä olisi, jos olisi ihan oikea asuntoauto!
Jes! Karavaanaus on kyllä niin hip ja cool, etenkin jos tykkää reissata luonnossa 🙂 Tää on meidänkin haave tulevaisuudelle ja taidetaan itse rakentaa reissukodin sisus vaikkapa vanhaan Saksalaiseen postiautoon! Olen nähnyt joskus kuvia erään itäeurooppalaisen puusepän rakentamasta reissuautosta ja jestas kun oli magee menopeli!
Oi jees, Tiina! Kuulostaa niin mahtavalta! Jenkeissä vanhat koulubussit ovat kans niin hienoja. Tästä teidän projektista haluan kuulla lisää :).
Huippua, niin huippua!!! Mekin ollaan jo käyty kattelemassa autoja ja vaunuja. Kyllä se auto taitaa viedä voiton, sillä pääsee sitten kätevämmin liikkumaankin. Autokuume on kova, kesällä toivon mukaan jo matkataan ja ehkä jopa asutaan tuollaisessa.