Mitä tekisit, jos sitä ei ikuistettaisi ja sometettaisi? Toimisitko samoin ja tekisitkö silti samat asiat? Inspiroivatko sometuksen aikaansaamat tykkäykset olemaan entistä aktiivisempi ihminen hyvällä tavalla vai alatko suorittaa elämää ollaksesi somessa tykättävämpi?
”Hei ripustetaanko riippumatto tuon sillan alle?”
”Tiedän, siellä ei oikeasti voi olla, mutta siitä saisi hyvän kuvan someen!”
Moni meistäkin elää elämäänsä kertoakseen tarinan ensisijaisesti muille, ei niinkään kokeakseen hetkeä itse. Olen pohtinut asiaa aiemminkin. Se vain aina nousee esille uudelleen ja uudelleen; bloggaaja ja someammattilainen kun olen.
Tällä hetkellä sosiaalisen median anti määräytyy lähinnä tykkäyksien ja klikkien perusteella. Asiat tehdään arjessakin niin, miten siitä somessa tykättäisiin. Tämä jopa riippumatta, onko joku asia oikeasti lähellä omaa sydäntä ja omalla tavalla koettu ja eletty. Aktiivinen on oltava ja elämän on näytettävä hyvältä ulospäin. On tärkeää rakentaa unelmiensa minää sosiaaliseen mediaan.
Kun Instagram tuli markkinoille, olin vielä ulkona älypuhelinmaailmasta. En halunnut näpytellä puhelintani aina ja kaikkialla ja puhelimen funktio oli puhtaasti puhuminen. Toista se on nyt, älypuhelin vei mukanaan, eikä blogimaailman kärryilläkään pysyisi mukana pelkällä tarinankerronnalla, ikävä kyllä.
Toistoa, toistoa, sometoistoa
Oma mielenkiintoni vihattuun ja rakastettuun Instaan alkaa lopahtaa. Samaan aikaan haluan oppia siitä enemmän, ymmärtää mielten liikkeitä entistä enemmän. Edelleen haluan myös inspiroitua kuvien kautta. Aiemmin niin inspiroiva applikaatio on tosin alkanut toistaa itseään. Se on harmi. Selaan kuvia toisensa perään, eikä mikään sisälläni värähdä. Samantyylisiä kuvia eri ihmisiltä. Juuri tuollaisista kuvistahan itsekin tykkään, mutta miten mikään enää erottuu joukosta, jos kaikki alkavat olla kopioita toisistaan?
Tiedän, maailma on aina pyörinyt ympäröivästä maailmasta inspiroitumalla. Muoti, ruoka, matkakohteet ja sisustus. Musiikin saralla on varmasti monta Madonnan tai Lady Gagan kaltaista artistia, mutta kukaan toinen ei koskaan tule olemaan kuin he. Sen sijaan kannattaisi keskittyä olemaan juuri se, mitä on. Toinen Madonna on aina vain kopio Madonnasta.
Omana itsenä samankaltaisten klaanissa
Harva täällä on täysin uniikki, keksinyt kaiken ensimmäisenä koko universumissa. Samaan aikaan, kun haluamme olla oman tiemme tallaajia, haluamme myös kuulua johonkin. Haluamme olla osa jotakin suurempaa ja olla hyväksyttyjä. Ehkä Instagramin tai muun sosiaalisen median kanavan kautta saamme hyväksyntää niin sanotulta omalta some-klaaniltamme? Voisimmeko silti olla omia itsejämme klaaninkin sisällä? Voisimme ainakin keskittyä tekemään ja ikuistamaan sitä, mistä rehellisestikin eniten nautimme. Voisiko tämä sittenkin olla tapa erottua jopa somemaailmassa? Olisiko oma, rehellinen ja kaunistelematon itseys seuraava uusi ilmiö? Vai kenties joku aivan muu? Mikä?
Minkälaisia ajatuksia some ja erityisesti Instagram teissä herättää? Mikä avuksi kriiseilyssä? Minkälainen Instagram on kiinnostava Instagram? Minkälaisesta somesta sinä tykkäät? Onko aitous sommiteltua kiinnostavampaa, jos puhutaan tavallisen ihmisen arjen ikuistamisesta eikä vain visuaalisesti kauniin kuvan ottamisesta?
Hyvä kirjoitus! Oon lukenut useammankin postauksen samasta aiheesta viime aikoina ja se pistää miettimään, että tuleeko kohta joku näkyvä vastavoima, joka yllättää kaikki. Toisaalta näen, että snäpin suosio on jo tätä. Siellä ei tarvitse kaunistella, koska sisältö on kertakäyttöistä. Tykkään siitä, että eri kanavissa voi ilmaista itseään eri tavoin. Tykkään myös kauniista insta-tileistä, mutta tuo ahdistus/turhautuminen, mistä kirjoitit, on täysin tuttua myös.
Blogin kehittäminen on samaan tapaan aika kaksipiippuinen juttu. Jos pitää blogia vuosia, olisi kai huono saavutus, jos se ei kehity paremmaksi. Mutta miten sen osaisi tehdä, ettei parempi tarkoita vähemmän aitoa. Synnyttääkö se, että tekee kauniimpia ja virheettömämpiä kuvia ja osaa (teknisesti ja visuaalisesti) seurata vallalla olevia trendejä tavallaan sitä vähemmän aitoutta? En tiedä. Täydellisyys on toisaalta tosi tylsää joten kotikutoisuus tuo oman viehätyksensä blogiin mun silmissä. Eli tosi monipiippuinen juttu tämä on!
Vähän tästä aiheesta kumpuaa mun opparin aihe, jossa käsittelen myös blogien ammattimaistumisen aiheuttamia riittämättömyyden tunteita. Huvittavaa, että yhtä aikaa voi olla kriisi siitä, ettei pysy kaikissa jutuissa mukana missä pitäis ja siitä, että kaikissa jutuissa messissä pysyminen aiheuttaa just sen, että kaikki on hirveän geneeristä massaa 🙂
Mutta hei, sulla on tosi hyvä ja erottuva, ihana tyyli! Joten sanoisin, että jatka sää ainaki samaan malliin! <3 🙂
Kiitos Ulla ihanasta kommentista ja hyvistä ajatuksista! <3 Osut naulan kantaan, kaikki on niin toisaalta ja toisaalta. Sitä kai koko elämä on. Pohdiskelemalla oppii ja kehittyy. Kuten muodissa, parhaimmillaan sekin toimii, kun omaksuu uusista ilmiöistä vain ne itselleen sopivat. Kaikki uudet tuulet eivät sovi kaikille, osalle joku uusi villitys on kovin päälleliimattua. Instassa visuaalinen kauneus on todellakin plussaa, mutta miten sen saisi toteutettua ilman, että kaikki alkaa näyttää liian samalta? No, omat kasvot ovat aina uniikit ja omat ajatukset myös.