Joidenkin kauhistukseksi blogimaailma on kaupallistunut ja kaupallisuus on löytänyt tiensä myös matkablogeihin. Joskus kaupallinen yhteistyö voi mennä niin pahasti pieleen kuin mahdollista, joskus se voi olla bloggaajalle unelmien täyttymys. Oma tarinani on nyt jälkimmäinen ja olen nyt momondon ambassador.
Olette kenties huomanneet välillä minunkin juttujeni yläreunassa yhteistyöstä kertovan tylsän tekstin, jonka tarkoitus on pitää kaikki läpinäkyvänä ja selventää, milloin jokin asia on tapahtunut jollakin tavoin minua hyödyttävästi (toisin sanoen olen saanut jonkinlaisen korvauksen joko rahallisesti tai materiana).
Olen yhteistöissäni kranttu. Jokaisen niin sanotun sponsoroidun asian pitää tuntua itselleni luontevalta ja kaikkein tärkeimpänä, tukea omaa arvomaailmaani ihmisenä ja reissaajana. Te pitkän linjan lukijat kyllä tiedätte, jos jokin särähtää korvaan ja jos kävisi niin hullusti, että menisin myymään sieluni. Toivon mukaan olette kuitenkin huomanneet, että sama tyyppi täällä seikkailee edelleenkin – vaikka välillä jutun yläreunassa olisikin lain vaatima printti.
Jos kuvailisin unelmieni yhteistyötä, vastaisin jotakin matkustamisen mahdollistamisesta oman matkatapani mukaan. Toivoisin mahdollisuutta tavoittaa jutuillani juuri ne oikeat ihmiset ja toivoisin voivani vaikuttaa matkailijoiden maailmaan jollakin tavoin avartavasti. Haluaisin, että yhteistyön kautta voisin tehdä sitä, mitä muutenkin teen eli seikkailla spontaanisti ja tutkivasti.
Matkamessuilta momondon ambassadoriksi
Matkamessut on matkabloggaajille vuoden kohokohta yhteistöiden saralla. Olin tuolla viikolla kovin kiireinen uuden projektini, Seikkailijattarien, lanseerauksen kanssa. Kotini on jo muutenkin täynnä kaiken maailman käyntikortteja ja tänä vuonna päätin suosiolla keskittyä messuilla kaikkeen muuhun kuin itseni ja omien matkajuttujeni markkinointiin. En sopinut yhden yhtä tapaamista ja kieltäydyin tapaamiskutsuista, kunnes postiluukkuuni rapsahti erittäin kiinnostava sähköposti momondolta. Tuttu matkahakukone, kyllä. Mitä ihmettä he minulta halusivat?
Kaikki kutkuttavan huikeat kumppanimme ovat pitkän linjan bloggaajia, ahkeria matkustajia, avarin mielin maailmaa tutkivia seikkailijoita, joiden arvot ja elämänasenne istuvat momondon kanssa sulavasti yhteen.
Vastasin tapaamisehdotukseen myöntävästi hetkeäkään empimättä ja tapaamisessa pamautin omat tarpeeni ja arvoni tiukasti pöydälle. Ne olivatkin oikeastaan syy, miksi olin kyseisessä tapaamisessa ja samasta syystä eli arvomaailman kohtaamisesta olen nyt yksi momondon neljästä suomalaisesta bloggaajakumppanista eli ambassadorista. Jihuu! Muut mukana olevat lähettiläät ovat Aamukahvilla-blogin Henriikka Simojoki (joka seikkaili kanssani muun muassa Turkin purjehdusreissulla) sekä yksi Suomen pitkän linjan bloggaajista eli Stella Harasek kumppaninsa Jarnon kanssa.
momondon ambassador ilmoittautuu tehtävään
Olen ratketa riemusta. En edes tiedä, mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan, mutta olen silti valmis hyppimään sängyllä ilosta. Sen kumppanuus ainakin tuo tullessaan, että olen lähdössä tämän kuun lopulla elämäni ensimmäistä kertaa Kööpenhaminaan. Tuolla matkalla saan kuulla lisää tulevista tuulista, kenties ideoida tulevaa itsekin. Ehkä myös huomasitte Intian reissuni raporteissa saman tylsän tekstin juttujen alussa? Osa Intian reissusta kuului momondon projektiin, vaikka teinkin matkalla asiat juuri niin, kuten aina teen ja valitsin matkareittini ja päivieni kulun aivan itse. On kunnia saada matkustaa omalla tavallaan, niin suuren luottamuksen saattelemana. Vapaus antaa suurimmat siivet ja näin aitous pysyy yhteistyössäkin kaikkein parhaiten, eikös?
Momondo kertoi projektista hiljattain omassa blogissaan, jonne minäkin raapustin itsestäni matkailijaprofiilin. Samassa jutussa he perustelevat, miksi juuri meidät on valittu ensimmäisen vuoden bloggaajakumppaneiksi ja perustelu tulee tässä: ”Kaikki kutkuttavan huikeat kumppanimme ovat pitkän linjan bloggaajia, ahkeria matkustajia, avarin mielin maailmaa tutkivia seikkailijoita, joiden arvot ja elämänasenne istuvat momondon kanssa sulavasti yhteen.”
Tästä tulee jännittävä matkailuvuosi, katsotaan minne asti se vielä vie! Minne te haluaisitte minun matkustavan? Ajatuksia, toiveita?