On taas se aika vuodesta. Tämän ja ensi viikon aikana Suomi pääsee jytisten somemaailmankartalle, kun viime aikoina muutenkin suuressa nousussa olleeseen maahamme saapuu joukko kansainvälisiä sosiaalisen median vaikuttajia. Matkamessut ja sen yhteydessä järjestettävä Nordic Bloggers’ Experience, kotoisammin NBE Finland, tuovat Suomeen kymmeniä bloggaajia, vloggaajia ja tubettajia.
Itselläni on ollut kunnia olla tapahtumassa mukana emäntäbloggaajan roolissa jo tapahtuman ensimmäisestä vuodesta alkaen. Tämä tekee itselleni vuoden 2017 tapahtumasta järjestyksessä jo neljännen. Tämä tarkoittanee myös sitä, että olen bloggaillut jo noin viisi vuotta.
Muistan edelleen riemuntunteen, kun NBE:n ensimmäisenä vuonna sähköpostiini oli kilahtanut kutsu osallistua mukaan Ahvenanmaan matkalle. En tiennyt, mistä on kysymys, mutta eihän sellaiselle tarjoukselle kukaan voi sanoa ’ei’. Tottakai olin mukana ja tottakai halusin mukaan nytkin.
Oikeastaan, jos nyt aivan rehellisiä ollaan, tämä vuosi ei ollut enää niin suuri tottakai. Mietin, onko minulla enää mitään annettavaa tapahtumalle tai bloggaajille? Kuinka monta kertaa voin innoissani saunottaa ihmisiä ja hehkuttaa suomalaista saunakulttuuria? Kuinka monta kertaa ylitän mukavuusrajani avantouinnin suhteen ja dippaan itseni hyiseen veteen, koska me suomalaiset teemme niin? Kuinka monesti jaksan sosialisoida yli viikon yhteen menoon monenmoisissa lasinnostajaisissa?
Kuinka monta kertaa voin innoissani saunottaa ihmisiä ja hehkuttaa suomalaista saunakulttuuria? Kuinka monta kertaa ylitän mukavuusrajani avantouinnin suhteen ja dippaan itseni hyiseen veteen, koska me suomalaiset teemme niin?
Monenlaiset kysymykset pyörivät päässäni, kun mietin emännäksi (host bloggaaja) hakua hakuajan viimeisen päivän viimeisillä minuuteilla. En ollut varma, oliko aikani jo mennyt. En ollut varma, saisinko uutuudenviehätyksestä enää kiinni. Sitten muistin, miksi en missään tapauksessa halua jättää tapahtumaa välistä.
Muistin viikon aikana koetun yhteenkuulumisen tunteen, muistin ne innokkaat ja energiset maailmanmatkaajat, muistin kulttuurien kohtaamisen ja ryhmähalit. Muistin vaikuttumisen omasta kotimaasta ja Suomen talven kauneuden huomaamisen. Muistin moottorikelkkasafarin, husky-ajelun ja helikopterilennon Helsigin yllä. Muistin lumikenkäilyn ja Kolin kauniit kansallismaiset. Muistin Ahvenanmaan herkut ja kävelyn Tukholman kattojen yllä.
Upeita muistoja. Kuinka voisinkaan jättää näin kauniita hetkiä elämääni kerryttänyttä tapahtumaa välistä? En voisi, se olisi silkkaa vääryyttä. Olen mukana taas, neljättä kertaa. Haluan taas kuulla, mitä kansainväliset ihmiset ajattelevat kotimaastani. Haluan olla mukana bloggaajahekumassa ja elää viikon verran bloggaajakuplassa!

Tämän vuoden messuja edeltävä tutkimusmatka Suomeen vie minut kotikonnuilleni, Järvi-Suomeen. Juna lähtee kohti Jyväskylää lauantaina, mukanani sinne matkaa muutama kanssani lontoota puhuva bloggaaja. Teemanamme on hyvinvointi ja kyllä, saunominen on näiden pakkasten jälkeen enemmän kuin tervetullutta. Avantoonkin aion itseni pakottaa, taas kerran. Ehkä sitten taas muistan sen hyvän fiiliksen, minkä avannossa itsensä dippaus aikaansaa. Siksihän me suomalaiset itsemme sinne jäätävään aukkoon tyrkkäämme, kerta toisensa jälkeen. Onneksi on sauna.
Menovinkki matkamessuilla x 2
Matkabloggaajat ovat pistäneet kortensa kekoon hyvänteossa. Messuilla on esillä Travelbloggers Give Back -kampanjan teemoilta bloggaajien valokuvia, joiden tuotto menee Plan Suomen kautta (lyhentämättömänä) tänä vuonna pieneen kylään Laosissa. Tuotto käytetään lasten koulutukseen. Myös minä olen omalla kuvallani mukana auttamassa. Näyttely on myös loistava paikka tutustua matkabloggaajiin, samoin on matkabloggaajien oma osasto eli Blogipaviljonki.
Arvonta
Haluatko sinäkin matkamessuilemaan? Kerro, minkä suomalaisen paikan tai elämyksen haluaisit näyttää ulkomaalaisille vieraille. Voit voittaa itsellesi lipun kommentoimalla blogin kommenttikenttään. Arvon yhteensä kuusi lippua. Voittajille ilmoitan 16.01.2017 mennessä, muistakaa siis jättää yhteystietonne.
Huh, what a photos! They bring back so many good memories! I still can feel that icecold water when I think about that! Such a great time!!
Eneli
Do-Dolce Blog
& Bloglovin
Great memories, and amazing new ones from this year also. Was good to see you again :)!
Kuusijärvelle savusaunaan
Turun saaristo on kauneinta kotimaassa
Lapin kesä on kokemisen arvoinen, mutta vielä mieluummin veisin vieraan ihastelemaan Lapin syksyn väriloistoa
Imatran koski ja Saimaan saaret
Meidän ulkomaiset vieraat, ovat olleet ihastuneita meidän luonnon hiljaisuuteen. Eli ihan mihin vaan korpeen, oli se sitten Nuuksio tai Lapin maisemat
Kyllä kokemisen arvoinen on mökki Saimaalla, rantasauna ja pulahtaminen saunasta suoraan veteen uikmaan
Veisin vieraani Päijänteelle veneilemään ja Kelventeen saarille kansallispuistoon sillä reissulla samoilemaan ja uimaan upeilla hiekoilla.
Nuuksio on aina herättänyt meidän vieraissa ihastusta
Komppaan aiemmin kommenttinsa jättänyttä Maria ja vastaan mökkirannan hiljaisuus. 🙂
Veisin heidät talven pakkasilla viettämään mökkiviikonloppua. Tämä kyseinen mökki sijaitsee keskellä ei mitään” järvenrannalla ja sen terassilta löytyy ihana palju jossa voi lämmitellä ja ihastella lumista maisemaa ja tähtitaivasta Takkatulen lämpö, lautapelejä, hyvää ruokaa, raitis ilma ja metsän ympäröimä hiljaisuus – varmasti mieleenpainuva elämys Suomessa vierailevalle matkailijalle.
Tää on ehkä vähän tyhmä, mutta hiljaisuuden. Suomessa on niiiiiiiiiin hiljaista, ja niitä paikkoja löytyy välistä tosi läheltä asutustakin.
Muistan kerran kun asuin vielä pienellä kylällä ja kävin yöllä tupakalla meidän rivitaloalueella. Oli sellainen tosi kirkas talviyö, pakkasta joku 30 astetta eikä yhtään ketään yhtään missään. Ikkunoista näkyi naapureiden keittiöihin kun ne istuivat iltaa kavereiden kanssa. Taivas oli täynnä tähtiä ja oli niiiiiiiiin hiljaista. Siis ei mitään ääntä missään, ei ihmisiä eikä eläimiä eikä autoja eikä mitään. Se oli jotenkin sairaan painostavaa, ihan kuin olisi ollut jossain kuplassa ja kaiken ulkopuolella.
Sen kokemuksen haluaisin tarjota, ja sen yritän tarjota talviaikoina kun majoitan couchsurffareita.
Veisin vieraani ensin Sodankylän elokuvajuhlille ja sitten samoilemaan Lapin erämaahan.
Lähdettäs varmaan vieraan kanssa tarpomaan jonnekkin kansallispuistoon katsomaan kaunista luontoa ja tutustumaan ei niin ihaniin itikoihin 😀
Suomihan on tuhasien järvien maa, joten vieraani pääsisivät pilkille. Tietysti mukaan hyvät eväät ja paljon reipasta mieltä. Jäällä vietetyn päivän jälkeen lämmittelemään saunaan, joka jo sinänsä on elämys. Myös koiravaljakkoajelu olisi ikimuistoista järjestää vieraille ja nauttia itsekin vauhdin hurmasta 🙂
Talvella veisin ulkomaalaiset Lappiin ja kesällä Ahvenanmaalle. Tai sitten ihan vaan meidän perinteiselle kesämökille saunomaan ja järveen uimaan, sitä ennen olisimme käyneet poimimassa mustikat lähimetsästä ja saunan jälkeen meitä odottelisi herkullinen tuore mustikkapiiras.
Lempäälästä Pirunlinnan tai ylipäätään Suomen ihania luontokohteita!
Olisi hienoa näyttää ulkomaalaisille suomalaista mökkikulttuuria kesällä. Saunomista, uimista järvessä, grillaamista notskilla ja ylipäätään relaamista luonnon helmassa ja hiljaisuudessa.
Matkamessut, jee! Suomessa riittäisi upeita kohteita esiteltäväksi. Tähän mennessä ulkomaalaisissa vieraisissa ihastusta on herättänyt etenkin suomalainen luonto, mm. Turun saaristo ja kansallispuistot (esim. Helvetinjärven kansallispuisto Pohjois-Pirkanmaalla) 🙂
Haluaisin näyttää Suomesta monia asioista. Ruokakulttuuria, designia, luontoa!
Kesällä Suomenlinna ja Kauppatori Helsingissä olis yks varma valinta, talvella taas ehdottomasti Lappi, mutta etelässäkin löytyy hienoja luontokohteita näytettäväksi 🙂
haluaisin viedä Nuuksioon katsomaan suomen luontoa.
Suomalaista kesäteatteria Varsinais-Suomessa ja sitten purjehtimaan.
Kesällä Turun saaristoa haluan näyttää.
Kesällä Kemiönsaaren eri kohteisiin ja Farmors Cafehen, talvella tunturiin.
Hämeenlinnan Aulangon, aivan ihana paikka!
Pohjois-Suomessa on komeita vaaroja, isoja koskia ja hyviä patikointimaastoja, sinne siis veisin vieraat.
Kyllähän seiloinen Itä-Suomi olisi ulkolaisille vieraille esiteltävä. Täällä hienot maisemat kaikkina vuoden aikoina. Totta jos puhutaan niin Suomi niin upea maa, että ihan sama minkä esittelisi.
Haluaisin näyttää ulkomaisille vierailleni talven ja kävekyn jäällä, monelle se on ihan uusi kokemus. Keskiyön auringon, saunan järven rannalla, Laoun metsien ja tuntureiden kauneuden, avaruuden ja puhtauden.
Veisin vieraani Helsingin seudun saaristoon, lähinnä idän akselilta kuten esim. Iiluoto. Se tarjoaa mielettömät puitteet saaristohengessä Helsingin kauneimmilla paikoilla.
Veisin ulkomaalaiset vieraani luontoon – se kun itseänikin ulkomailla kiinnostaa!
Talvella veisin vieraani avantoon, ihmettelemään tähtitaivasta hankien keskelle, pilkille, lumikenkäilemään, pulkkamäkeen minttukaakaoiden tai pakuriteen kera.
Keväällä veisin vieraani kuuntelemaan puron solinaa ja katsomaan lumen alta paljastuvaa luontoa.
Kesällä näyttäisin yöttömän yön taian ja järvessä uimisen ilon.
Syksyllä sitten katsomaan upeita ruskan värejä sekä marjastamaan ja sienestämään.
Keski-Suomessa kun asun niin veisin vieraani Etelä-Konneveden kansallispuistoon sekä Päijänteelle veneilemään!
Vieraani pääsisivät kokeilemaan koskenlaskua. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa villinä virtaavat Ruunaan kosket Lieksanjoessa tarjoavat tähän elämykseen mainiot puitteet. Samalla kertaa voi siis kokea huimaa aktiviteettia ja nauttia Suomen upeasta luonnosta!
Veisin vieraani Itä-Suomeen ja näyttäisin Kolin upean luonnon ruska-aikaan! Matkassa yhdistyisi upeaa ja jylhää järvimaisemaa, kallioita, metsää, Pohjois-Karjalan ruokakulttuuria ja vaikkapa marjanpoimintaa. 🙂
Onkin sovittu jo reissu lappiin vaihtoystävieni kanssa, mutta ajankohta ja paikka on vielä pimeän peitossa 🙂 todennäköisesti ensi vuoden kesällä. Ennen isompaa reissua voisin viedä heidät Kolille ja näyttää heille Suomalaista perinteistä järvimaisemaa korkeuksista jota he eivät ole koskaan kokeneet 🙂 siellä sielu ja mieli lepäisivät ja olisi mahtavaa kuulla heidäb ajatuksiaan ja tunteitaan Suomalaisesta luonnosta!
Tampereelle pian avautuvaan, maailman ainoaan Muumimuseoon. 🙂 Tampereella on paljon muutakin kansainvälistä matkailijaa kiinnostavaa, kuten vaikkapa melontaa, pyöräilyä tai näin talvella retkiluistelua järvimaisemissa, lähellä sijaitsevat Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot, hyviä ravintoloita, näkymät Torni-hotellista, Näsinneulasta tai Pyynikinharjulta ja muita erikoisia museoita, kuten Lenin-museo, juuri auennut Suomen pelimuseo Vapriikissa jne.
Varsinkin jos kyse olisi talvesta, veisin ulkomaalaiset Lappiin. Ottaisin selvää kiinnostavimmista paikoista siellä ja veisin heidät näihin paikkoihin. En ole itsekään käynyt Lapissa, joten olisi varmasti ainutlaatuinen kokemus 🙂
Tänä vuonna minulla olisi suuntana matkamessut ensimmäistä kertaa, jännityksellä odotan mitä kaikkia uusia ideoita siellä eteen tarjoutuukaan ?! Jos minulla kävisi ulkomaalaisia vieraita, tarjoaisin heille elämyksiä joista itsekin nautin. Esimerkiksi pakkassäässä ulkoilua lämpimissä vaatteissa, makkaranpaistoa omatekemässä nuotiossa luonnon keskellä laavulla, tähtitaivaan ja revontulien katselemista pimeissä illoissa.