Ja niin sain taas syyn kirjoittaa: Kohti Madeiraa

Jo ennen kukon laulua Helsinki-Vantaan taakseen jättänyt Airbus A321 liitää aamupäiväisen taivaan pilvihattaroiden yläpuolella. Bongailen ajan kuluksi kattopaneeleista laskeutuvien näyttöjen kartoilta tuttuja paikkojen nimiä: Vigo, A Coruna, Porto… Paikkoja, jotka tunnistan omikseni ja Euroopan kartalle piirtyneitä kohtia, joihin liittyy laskemattomia muistoja.

Maailma, se on taas kotini. Tätä eräänä liian harmaan ja viivästyneen kevään aamupäivänä varattua äkkilähtölentoa on saman kattonäytön mukaan jäljellä noin 1,5 tuntia. Saman ajan päässä odottaa Madeira, tuo keväisen kukkaloiston luvattu saari, jonka salaisuudet odottavat tutkimistaan.

Soolomatka, suunnittelematon matka, irtiotto. Jo vuoden viides matka, maailma tosiaan on taas kotini ja voit vain kuvitella, kuinka hyvältä se pitkän kutistetun elämän jälkeen tuntuukaan. Samalla voit kuvitella myös lentokoneen, jossa kaikki näyttää samalta kuin ennen 2020 muuttunutta maailmaa. Maskit ovat poissa, alkoholi virtaa suomea puhuvan lomajoukon suonissa jo ennen puolta päivää. On onni, että maailman muuttanut virus on luonani jo hiljattain käynyt, muuten tilanne voisi tuntua vähintäänkin epämiellyttävältä turvatoimien puuttuessa.

Ja se virus. Ei se tullut seuralaisekseni maailmalla vaan ihan kotimaassa, arjen pyörityksessä. Ajan kysymyshän se vain olikin, koska olin päättänyt uskaltaa taas elää. Päätin jo vuoden 2021 muuttuessa seuraavaan, että en suostu jättämään tuota vuotta historiankirjoihini koko aikuisikäni tähänastisella taipaleella ainoana vuotena, jona en kotimaata taakse jätä. Niin minä varasin kaksi päivää ennen vaihtuvaa vuotta matkan Teneriffalle, jossa ihailin vuoden 2021 jäävän menneisyyteen kokonaista eläintarhaa huudattaneessa ilotulitusnäytelmässä ja jossa aloitin vuoden 2022 huuhtoen menneet huolet Atlantin aaltoihin.

Teneriffa, ja pari viikkoa myöhemmin hiljentyneen työtilanteen takia toisen kerran Teneriffa, uuden vuosikymmenen omalla polullani startannut Barcelona ja työporukan pieni reissu Riikaan. Nyt, Madeira, jonne matkatessa lettipäinen lentoemäntä kaupustelee parhaillaan aurinkoisia arpoja, jotka – kumma kyllä – menevät lomavoiton tai jännityksen toivossa kuin kuumille kiville.

Tässä sitä taas olen. Minä, 40-vuotias sinkku ja kissastaankin elämäntapansa vuoksi luopunut, pienessä talossa vuokralla asuva kampaamoyrittäjä, jonka elämän raiteet heittelevät milloin minnekin, mutta jonka vain osittain kerrottua tarinaa ainakin itse jaksan ihmetellä ja jonka uusia juonenkäänteitä ja oivalluksia odotan innolla.

Kas näin, tällä ajatuksenvirralla katkaisen myös hiljattain kymmenen vuoden ikään päätyneen, aivan liian pitkänimisen, Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogini hiljaisuuden ja muistan taas, kuinka nautinkaan antaa sanojen syntyä ja kuinka suuren nautinnon kirjoittaminen saakaan aikaan.

Psst! Kirjoitusten hilljentyessä jaan tarinaani myös muissa sosiaalisen media kanavissa ja kutsunkin teidät liittymään seuraani myös toisaalla, toisenlaisen tarinoinnin parissa. Löydät minut kaikkialta nimellä urbanjunglelaura (liian pitkä ja vaikea sekin, mutta olkoon).

Instagram: www.instagram.com/urbanjunglelaura / Tiktok: www.tiktok.com/urbanjunglelaura

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate