Uusi matka on jo oven takana. Sunnuntaina starttaa seikkailu Espanjaan. Tämä ei ole mikä tahansa matka, tämä on myös matka niin sanottuun Anoppilaan.
En tiedä, mitkä universumin voimat ovat olleet mukanani, kun tapasin tämän espanjalaisen. Jotenkin olen aina kuvitellut, että tulen jossakin vaiheessa elämääni käyttämään espanjaa arkeni kielenä. En tiedä miksi, mutta joku kumma tunne espanjalaisuudessa on minulle jo pitkään ollut.
Sama espanjalainen kertoi vielä jakavansa kanssani kovin samanlaisia unelmia ja elävänsä kaiken lisäksi matkailua varten. Hän nauttii luonnosta ja haluaa seikkailla sekä rakastaa karavaanarielämää.
En väitä, että tämä homma olisi koskaan ollut helppo. Sitä tämä parisuhde ei missään tapauksessa ole. Välillä se on kaikkea muuta, oikeastaan aika useinkin. Silti, joku minut on pitänyt tässä hommassa vahvasti mukana – ehkä ne yhteiset unelmat ja usko siihen, että kyllä ne palaset löytävät oikeat paikkansa pienen viilauksen jälkeen.
Nyt olen kuitenkin ottamassa seuraavan askeleen meidänkin yhteisellä taipaleella, menen Anoppilaan sekä Appiukkolaan. Näytän itseni perheelle, espanjalaiseni perheelle. Aika jännää. Oikeastaan minua ei edes jännitä, olen itse asiassa innoissani.
Viikon päästä starttaava matka tulee siis olemaan jotain aivan muuta kuin tyypillinen reppureissu tai tyypillinen loma. Menen sukuloimaan, menen ilmoittamaan itseni potentiaaliseksi miniäksi.
Kirsikkana kakun päälle poikaystäväni on jo saanut minut vakuuttumaan erään taianomaisen talon hankinnasta. Kuvitelkaa, talo keskellä luontoa ja vuorten välissä, lähellä merta?
Pitäisikö nyt pysyä realistina vai pitäisikö heittäytyä aivan villiin unelmaan? Mitäs, jos minusta tulisikin galicialainen? Noh, ehkei sentään ihan vielä. Menen ensin kurkkimaan paikkoja ja kuuntelen itseäni, kuuntelen niitä universumin tai jonkun muun viestejä. Ehkä hieman myös järjen ääntä, kai sekin on pakollista – vai onko?
LUKUVINKKI: Lue myös juttu Espanjalainen anoppila toivotti tervetulleeksi.
Hauskaa 🙂 Ihanaa Anoppilaan tutustumisreissua! Omasta vastaavasta on jo monta vuotta aikaa, onneksi sinne on nykyään aina kiva palata.
Kiitos! Toivottavasti munkin Anoppilasta tulee yhtä mieluisa paikka :).
Jee, hyvää matkaa suegrojen luo! 🙂 Kerro sitten miltä tuntui!
Kiitos! Hauskaa on ja kerron sitten, miten sujui :).
Anoppien tapaaminen on aina yhtä jännää! 😀 Mä oon vasta vähän aikaa sitten alkanu lukemaan sun blogia ja en oo vielä saanu selville, mitä töitä sä teet ja ootko töissä vaan suomessa? Aloin ihmettelemään, että missä ammatissa kerkee tekemään tollasia lyhyempiä reissuja noin usein. Onko sulla omaa asuntoa suomessa vai asutko vaan tossa karavaanissa? 🙂
Vau, jännät paikat tiedossa sinulla Laura! Me tehtiin viime marraskuussa vastaavanlainen reissu Chilen Anoppilaan, joka onneksi sujui kaikin puolin ihanasti. Tsemppiä myös sinulle, vaikka varmasti kaikki menee hyvin ilmankin 🙂
On kyllä hauskaa! Etenkin, kun pääsee näkemään toisen kotiseutuja. Ehkä saa uuden ulottuvuuden koko ihmiseen, kun ymmärtää hänen taustojaan :).