Maistiaisia maailmalta muurahaisista kakkuihin

Minkälaisia makuja ja erikoisuuksia olen testannut maailmalla?

Virtuaaliseen postiluukkuuni tipahti viesti, jossa Walleniuksen Sanna kutsui minut ”Suomen trendikkäimpänä karavaanarina” mukaan ruokahaasteeseen. Kiitokset Sannalle #maistuvamaailma-haasteen heittämisestä, se on otettu tämän karavaanarin toimesta vastaan ilolla ja vesi kielellä.

Tunnen jo melkein kuolan poskillani, kun siirrän ajatukseni ruokaan. Ensimmäisenä ruokaa miettiessä mieleeni tulee jostakin syystä Berliini, jossa koko maailman keittiöiden herkut on tyrkyllä pilkkahintaan. Berliini edustaa minulle herkuttelua parhaimmillaan. Vasta sen jälkeen mietin kaikkia maailmalla koettuja herkkuja ja toreilla testattuja ällötyksiäkin. Mietin maailman parhaita suklaakakkuja ja malesialaisen torin reunalla törröttäviä kananvarpaita sekä Ecuadorin grillattuja marsuja.

Ruokaan liittyy tarina jos toinenkin. Kaukana ovat teinivuosien reissut, jolloin ruoka oli vain vatsantäytettä. Vuodet ovat saaneet arvostamaan pienien asioiden lisäksi makuelämyksiä ja ruokaa. Yhdysvaltojen vaihto-oppilasvuonna, 18-vuotiaana, olin vielä nirso ja ennakkoluuloinen. Täytin vatsani lähinnä bageleilla ja ranskalaisilla perunoilla läpi vuoden.

En edelleenkään matkusta ruoan perässä. En syö Michelin-tähtien ravintoloissa vaan etsin ruoankin saralla sielukkuutta, kauneutta ja elämyksellisyyttä hyvällä hinta-laatusuhteella höystettynä. Siti syön ruokani mieluummin kivasti ja hauskassa paikassa kuin hotkaisen kuivan patongin pää kolmantena jalkana ja kiireessä.

Ravintoloita ikimuistoisemmat ruokaelämykset olen saanut paikoissa, joissa tunnelma ja maisema ovat pääosassa, ei niinkään ruoka. Usein kammottava tai erikoinen ruoka jää yksittäistä hyvää ruokaelämystä paremmin mieleeni. Mitkä ruokahetket ovat sitten jättäneet mieleeni pysyvämmän jäljen, hyvässä tai huonossa?

1. Aamupalaa Saharan aavikolla

Aamiainen Marokon eteläisessä osassa, nomaditeltassa. Silmät ovat unihiekan lisäksi Saharan hienossa hiekassa ja olen juuri herännyt hiekalle asetellulta siskonpediltä, paljaan Saharan taivaan alta. Nappaan aamiaisen jälkeen vielä santsikupin kahvia ja siirryn etäämmällä muista. Istahdan alas hiekalle. Juon kahvia ja ihmettelen elämää. Seuraan etäämmällä käyskentelevien kameleiden oleilua, kaksi niistä näyttävät antavan toisilleen aamupusuja. Kahvit meinaavat mennä väärään kurkkuun, kun mietin käsillä olevaa, kaikin puolin epätodellista hetkeä. Hymyilen, pakahdun onnesta.

2.Muurahaisia viidakossa

Olemme viidakkoretkellä Ecuadorissa. Paikallinen opas on viemässä meitä Amazonin viidakon laitamia pitkin kohti vesiputousta. Poskiini on maalattu viidakkomaalaus, joka maalattiin kasvista saadulla värillä. Oppaana toimiva nainen kertoo viidakon saloista ja vinkkaa, kuinka selvitä viidakossa. Hän nappaa puunrunkoa pitkin marssivasta muurahaisten joukkiosta muutaman. Syö, maista. Näitä muurahaisia voi syödä, jos eksyy viidakkoon. Tuo kasvi taas kerää sisäänsä sadevettä, sitä voi juoda. Maista muurahaista. Se maistuu sitruunalta. Minä maistan. Ei paha. Voisin syödä niitä enemmänkin.

3. Ruokaa ja silmäpareja

Olin Indonesian Lombokilla. Olin kylässä paikallisen pojan perheen luona. Suuri, yhdistynyt perhe, oli kokoontunut kokonaisuudessaan ihmettelemään kylään tullutta kummajaista. Oli kuuma, hiki valui. Sain eteeni käsin syötävän aterian, jota söin hiki valuen. Tulinen chili ei auttanut asiaa ollenkaan. Siinä syödessäni hikoilin luultavasti noin kolmenkymmenen silmäparin edessä. Kaikki tapittivat minua nappisilmillään taukoamatta. En muista ruoan mausta muuta kuin tulisuuden, kenties myös hikipisaroiden suolaisen höysteen huulillani.

4. Italialaiset häät tursuavat herkkuja

Pantellerian saari Sisilian kupeessa ja siellä järjestettävät sisilialaisen ystäväni häät. Halusin tietysti ottaa osaa juhliin, sen tein. Sisilialaiset häät ovat yhtä ruokailun juhlaa. Pöytiintarjoilua yhdistettynä buffet-tarjoiluun. Ruokalaji toisensa perään, herkkuja vaikka muille jakaa. Ruokaa tuntui tulevan ovista ja ikkunoista. Kaiken kaikkiaan noin yhdeksän ruokalajin hääateria syötiin monen tunnin aikana nautiskellen. Oli hummeria, oli kalaa, oli pastaa sekä risottoa ja oli kermakakkua. Niin, ja kaikki se huljuteltiin kurkusta alas viinillä. Italiaiset tosiaan tykkäävät satsata illan viimeiseen ateriaan, eikä maata turhaan kutsuta nautiskelun mekaksi.

5. Nuotiotulella Montenegron metsässä

Vaellusreissu Montenegron Durmitorin kansallispuistossa oli kaikin puolin elämys vailla vertaansa. Muistan ravintolaillallisen ruudullisen pöytäliinan päällä, kynttilän valaisemassa ravintolassa. Ruokalistan kasvisvaihto oli nimeltään ranskalaiset perunat.

Seuraavana päivänä hain uuden reissukaverini kanssa eväät kaupasta. Haimme viiniä, juustoja, oliiveja ja muita herkkuja. Halusimme mennä nuotiotulen ääreen, metsään. Samoilimme syvälle metsän siimeksiin, jossa matkan varrella poimituista risuista sytytimme kivien rajaamalle ja turvalliselle paikalle nuotiota. Jännitti, se oli laitonta. Ei mennyt kauaakaan, kun etäältä näkyi taskulampun valoa. Äkkiä, nuotio pitää sammuttaa. Meidän pitää paeta, ettei jouduta ongelmiin. Sen teimme. Lopulta unohdimme idean romanttisesta nuotiotulesta ja heitimme viltin maahan. Asettelimme eväät metsän syliin ja nautimme eväsretkestä pelonsekaisin tuntein hiljaistakin hiljaisemman ja pimeän metsän syvyyksissä.

6. Paikallisesti kylässä Sri Lankalla

Olin tutustunut poikaystäväni kanssa srilankalaiseen kookoskauppiaaseen Sri Lankalla. Mies halusi ehdottomasti kutsua meidät luokseen, ilman rahan liikkumista suuntaan tai toiseen. Hän kertoi meidän ilahduttavan hänen perhettään suuresti vierailullamme.

Hänen työvuoronsa rannalla päättyi ja hän vei meidät luokseen omalla tuktukillaan. Vaimo kokkaili meille pienessä keittiössä, näytettyään meille ensin taidettaan. Hän kaiketi halusi meidän ostavan jotain. Jo tässä vaiheessa vierailu tuntui hieman erikoiselta, kaikelta muulta kuin aidolta. Mies kertoi pojankin tarvitsevan uuden pyörän, olimme vieraina raha-automaatteina, emme uusina ystävinä. Vaikka olimme jo ennen ruokaa valmiit lähtemään takaisin rannalle, jäimme kohteliaisuudesta. Tuntui vaikealta nauttia ruoasta, kun tiesimme koko jutun olevan tehty dollarin kuvat silmissä. Samaan aikaan ymmärrän, mutta silti tässä tilanteessa en. Meidät oli kutsuttu vieraiksi, ei maksaviksi vieraiksi.

7. Sri Lankalla syntymäpäiväaterialla

En koskaan unohda, kun srilankalainen perhe kutsui minut luokseen syntymäpäiväillalliselle. Olin tutustunut ihanaan perheeseen paria viikkoa aiemmin. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta kalenterin avulla pystyin kertomaan omista syntymäpäivistäni. Saman tien, saman kalenterin ääressä, minut oli kutsuttu taas kylään. Kun syntymäpäivä koitti, marssin Sri Lankalle juuri saapuneen sisareni kanssa kylään. Meille oli katettu kaunis ateria, vain meitä varten. Perhe meni ulos ja jätti meidät syömään keskenämme, kuin kunniavieraat konsanaan. Ruoka oli hyvää ja perheen aito vieraanvaraisuus sitäkin parempaa.

Haastan nyt hommaan mukaan Aamukahvilla-Henriikan, Adalmina’s Adventuresin Anna-Katrin, Muuttolintu-Annan ja Strangerless-Sissin. Otatteko haasteen vastaan?

Jos tulit haastetuksi, tee näin:

• Kiitä sinut haastanutta bloggaajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
• Jaa blogissasi ikimuistoinen ruokakokemuksesi maailmalla. Se voi olla hauska, koskettava, romanttinen, hurja, erityisen onnistunut tai erityisen pieleen mennyt ruokakokemus. Mikä syömiseen liittyvä tarina sinulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen matkoiltasi?
• Merkitse postaus hästägillä #maistuvamaailma ja linkitä Cocoa etsimässä -blogiin (jaamme tarinat omissa kanavissamme).
• Haasta haluamasi määrä bloggaajia kertomaan omista ikimuistoisista ruokakokemuksistaan maailmalla. Haastettujen ei tarvitse olla matkabloggaajia, vaan kaikki genret ovat haasteeseen enemmän kuin tervetulleita!