malesiasta indonesiaan laivalla

Laivalla Malesiasta Indonesian Sumatralle

Laivalla Malesiasta Indonesiaan? Malesia sijaitsee keskeisellä paikalla ja maasta on helppo suunnata maitse ja meritse joko Thaimaahan, Singaporeen tai Indonesiaan. Nyt kerron teille yhden tavan matkustaa lentämättä Malesiasta Indonesian Sumatralle. 

Reilun tunnin päässä Kuala Lumpurista sijaitsee yksi rajakaupungeista, joista on lautta/laivayhteys Indonesian Sumatralle. Paikan nimi on Klang (sataman osoite tarkemmin Terminal Penumpang) ja sinne pääsee Kuala Lumpurista bussilla, junalla ja taksilla. Itse jouduin valitsemaan tiukan aikataulun takia taksin (lataa Grap-applikaatio), jonka hinta oli noin 70 ringit eli noin 15 euroa. Laivaan (jotkut kutsuvat veneeksi ja jotkut myös lautaksi) voi hypätä myös Melakasta (3-4h Kuala Lumpurista) ja Port Dicksonista. Osaan kokemuksella kertoa vain Klangista.

Laiva lähtee kaiketi vain kerran päivässä, omani lähti klo 12:30, eikä aivan tarkkaa aikaa ole sovittu. Se lähtee joskus klo 11 jälkeen, kun kaikki matkustajat on kirjattu alukseen ja rajamuodollisuudet tehty. Kannattaa saapua paikalle noin klo 9-10 aamulla ja kannattaa varmistaa aikataulu operoivan firman nettisivuilta. Satamassa on ravintoloita, mutta ei wifiä.

Kun laiva saavut Indonesiaan, paikan nimi on Tanjung Balai. Huomaat todellakin olevasi uudessa maassa, maailma on aivan erilainen kuin vielä Malesian puolella. Lue kokemuksestani Tanjung Balaissa täältä.

Satama on pieni ja hässäkkää ja jopa huijausyrityksiä on aika paljon. Luultavasti joku yrittää tuoda laukkusi maksua vastaan, mutta se ei ole välttämätön palvelu, vaikka välillä siltä tuntuikin. Itse jouduin väittelemään laukkuni vaivihkaa napanneen miehen kanssa ja tullin mies vinkkasi, että tätä rikollista toimintaa ei kannata tukea.

Satamassa saat leiman passiisi, viisumia ei tarvitse etukäteen. Leimalla Indonesiassa saa olla 30 päivää.

Faktat Malesiasta Sumatralle menevälle laivamatkalle

  • Lipun voi ostaa satamasta, operoija on Atlantic Jetstar.
  • Lipun hinta noin 120 ringit (26e).
  • Mukaan saa ottaa maksutta käsimatkatavaran ja rinkasta jouduin maksamaan painon mukaan (1 ringit/1 kg)
  • Satamassa on rajanylitys ja passi leimataan pois Malesiasta, Indonesian puolella saa leiman Indonesiasta. Viisumia ei tarvitse etukäteen ja Indonesiassa saa oleilla 30 päivää. Rajalla saatetaan kysyä paluulippua ja hotellin nimeä.
  • Rajamuodollisuudet sujuvat nopeasti ja helposti.
  • Matka kestää noin neljä tuntia.
  • Veneessä ei ole ravintolaa.
  • Veneessä voi vaihtaa rahaa.

Vinkki: Jos saavut Indonesiaan liian myöhään jatkoyhteydelle seuraavaan kohteeseesi (itse jatkoin seuraavana päivänä pienellä paikallisbussilla Toba-järvelle), Grand Singgit hotelliin saa – 50% näyttämällä lauttalippua ja budjettihuoneen hinnaksi jää hieman alle 10 euroa.

Kiinnostaako lentämättä matkailu? Lue lisää juttuja täältä

4 ajatusta aiheesta “Laivalla Malesiasta Indonesian Sumatralle”

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Täytyy pitää mielessä tämä, kun seuraavaksi Kaakkois-Aasiaan tulee matkustettua. Todennäköisesti tulee siirtyminen Malesiasta Indonesiaan ja tämä on varteenotettava vaihtoehto!

    1. Suosittelen! Kaikki oli yllättävän helppoa. Myös tuo Tanjung Balain kaupunki oli kiinnostava tuttavuus, kaikkea muuta kuin turismin muovaama paikka. Jos näet punkkariporukan, sano terkkuja Lauralta from Finland :).

  2. Hienoa lukea tällaisia juttuja, joista saa ihan faktaa tietoa. Itse suosin aina muita vaihtoehtoja lentojen sijaan (lentopelolla, ehkä vaikutusta asiaan) joskus jää kuitenkin suunniteltu reissu tekemättä, kun ei ole/löydy tarpeeksi tietosäa/faktoja miten asia toimii. Varsinkin kun ei reissata usein vaan satunnaisesti ja mukana on teini-ikäiset lapset ja mies, joka ei tykkää epävarmuudesta.
    Iso kiitos siis tällaisista kirjoituksista!

    1. Mukava kuulla, että tällaisesta on hyötyä. Tieto on tosiaan välillä vaikeasti löydettävissä, monen maan paikallisen liikenteen sivustot ovat lähinnä paikallisilla kielillä. Silti, aina ja kaikkialla pärjää kysymällä ja aina joku tietää! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top