Lainattu ukulele – syy palata Kööpenhaminaan

En tainnut vielä edes kertoa edessä olevasta matkastani Kööpenhaminaan, mutta istun nyt lentokoneessa paluumatkalla sieltä jo Helsinkiin. Sisälläni kihelmöi, olen rakastunut. Kööpenhamina osui ja upposi, se tuntui juuri niin hyvältä kuin jalat alta vievä kaupunkirakkaus voi parhaimmillaan tuntua.

En tiedä, johtuvatko villit tunteeni Kööpenhaminan meitä hellineestä keväisestä tunnelmasta vai jostain syvemmästä. Palaset vain loksahtelivat taas paikoilleen, tällä kertaa Kööpenhaminan värikkäillä kujilla.

Istuimeni alla on ruskean käsimatkatavaralaukkuni lisäksi pienen kitaran muotoinen, ruskeansävyinen laukku. Tuossa laukussa on puinen ukulele. Tuo ukulele on lainassa minulla. Se päätyi käsiini, kun kerroin halustani oppia soittamaan kyseistä soitinta. Hetkeä myöhemmin olin hakemassa ukulelea värikkäästä talosta portaatkin rullaluistimissaan kipuavan, inspiroivan ihmisen kanssa.

Sulosointuisen soittimen omistaja on yksi uusista tanskalaisista ystävistäni, joihin tutustuin kuin ihmeen kautta. Joskus omaa nenää seuraamalla (opin tämän ilmaisun tänään) päätyy juuri sinne, minne kuuluukin päätyä. Heittäytymällä hetkiin ja avaamalla suunsa, juttelemalla vieraille ja olemalla avoin antaa mahdollisuuden ihmeille.

Olin yhden iltapäivän verran osa tarinoiden taitelijayhteisöä, joka elää omassa hippimaailmassaan, Christianian vallatuissa taloissa. Olin tervetullut ja yhden iltapäivän ajan kuuluin joukkoon.

Päiväni seikkailumatkalla Kööpenhaminan legendaarisen Christianian hiekkakujilla vei minut paikkaan, jonne jollakin tavoin jokainen askeleeni halusi minua johdattaa. Oliko se sitten se minua vastaan juossut koira, värikkään talon muoto, veden päällä kelluva rakennelma vai siellä minulle heiluttelevat ihmiset, mutta tuo talo kutsui luokseen.

Uudet ystävät näyttivät minulle puolen Kööpenhaminasta, josta voi vain unelmoida. Olin yhden iltapäivän verran osa tarinoiden taitelijayhteisöä, joka elää omassa hippimaailmassaan, Christianian vallatuissa taloissa. Olin tervetullut ja yhden iltapäivän ajan kuuluin joukkoon. Sain jopa lainaani tiimihatun, se kuulema sopi minulle ja meidän tiimille. Tätä matkailu on parhaimmillaan. Se ei ole nähtävyyksiä, se on tunteita ja kohtaamisia.

Sain kutsun tulla takaisin ja se kutsu heitettiin ilmoille lainatun ukulelen muodossa. Saan itse valita, milloin haluan palauttaa herttaisen soittimen omistajalleen.

Sen lisäksi, että sain nähdä ja kokea pala aidoimmista aidointa Köpistä, sain uusia ihmisiä elämääni. Sain kutsun tulla takaisin ja se kutsu heitettiin ilmoille lainatun ukulelen muodossa. Saan itse valita, milloin haluan palauttaa herttaisen soittimen omistajalleen. Ehkä siinä vaiheessa, kun olen viimein oppinut soittamaan? Taidan alkaa harjoittelun huomenna. Haluan takaisin Kööpenhaminan lempeisiin  tunnelmiin pian.

2 Comments

  1. Pingback: Kööpenhaminan Christiania on Tanskan valloittava vapaakaupunki

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate