*Kaupallinen yhteistyö Matkailuajoneuvotuojat ry.
Kotimaanmatkailussa on yksi suuri haaste. Suomi on pullollaan kiinnostavia luontokohteita, mutta niistä moniin on todella haastavaa päästä ilman omaa autoa. Todella harvaan kansallispuistoonkaan pääsee kätevästi julkisilla, osaan ei pääse ollenkaan ilman omaa autoa. Kasasin teille listan luontokohteista, joihin etenkin autolliset pääsevät kätevästi ja joissa voi tilanteen mukaan jopa yöpyä.
Omalta osaltani Suomen tutkiminen sai aivan uuden ulottuvuuden, kun poikaystäväni hankki noin vuosi sitten auton ja vielä kaiken lisäksi matkailuauton. Sen lisäksi, että käytössämme on auto, jolla pääsemme valitsemiimme paikkoihin, meillä on nyt myös mukanamme kulkeva majapaikka. Matkailuni Suomessa on saanut siivet ja olen päässyt spontaanistikin seikkailemaan toinen toistaan upeampiin kohteisiin.
Paras asia liikkuvassa kodissa on helppous. Mihin ikinä kumppanini kanssa päädymmekään, olemme varustautuneet oikein. Vaikka rakastankin kaikenlaista retkeilyä ja telttailua, jatkuva tavaroiden kantaminen on retkeilyn suurin miinus. Nyt olemme voineet tehdä päiväretkiä ilman teltan, ruokien ja kaiken mahdollisen kantamista. Sateen tai nälän sattuessa apu on aina lähellä. Ah, miten kevyttä ja helppoa.
Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Haluaisitko muuttaa pakettiautoon?
En ole vielä kertonut teille läheskään kaikista sateisen viime kesän autoseikkailuistamme, mutta esittelen teille nyt kuusi kiinnostavaa kohdetta, joissa vietimme öitä viime kesänä liikkuvalla kesämökillämme eli matkailuautollamme – enemmän tai vähemmän virallisesti majoittuen. Nämä kohteet ovat loistavia kohteita matkailuauton haltijoille, mutta upeita paikkoja aivan kaikenlaisille retkeilijöille.
Minne suunnata lähelle luontoa ja missä yöpyä, jos alla on auto tai matkailuauto?
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto oli itselleni täysin tuntematon, kunnes halusimme matkata suhteellisen lähellä Helsinkiä olevaan kansallispuistoon retkeilemään. Hyvä tukikohta löytyi Korteniemen perinnetilan parkkipaikalta. Parkkipaikka ei itsessään ole mikään nähtävyys, mutta siitä käsin oli helppo lähteä tutkimaan paikkoja.
Alue on vesistön ympäröimä ja oman reitin voi valita kulkemaan pitkin pitkospuita tai metsäpolkuja. Alueen kohokohta on vanha perinnekylä, jossa voi uppotua vanhan ajan tunnelmaan. Rannassa on savusauna ja talon vanhanaikaisessa eteisessä on vieraskirja, johon voi jättää jälkensä. Pihamaalla käyskentelee myös joukko lampaita. Tämä paikka on hyvä valinta pientä nostalgiaa ja maaseudun tunnelmaa arvostavalle.
Aulanko, Hämeenlinna
Aivan ensimmäinen matkailuautoreissumme vei meidät vuosi sitten Hämeenlinnaan, Aulangon luontoon. Aulangolta lähtee monta mukavaa ulkoilureittiä ristiin rastiin ja maisemat ovat todella kauniit ja perisuomalaiset. Aulangon näköalapaikalta näkyy järvimaisemaa ja rannan tuntumassa on reittien varrella muutamia nuotiopaikkoja. Parasta tässä paikassa urbaanarin näkökulmasta on mahdollisuus parkkeerata joutsenlammen äärelle, keittää kahvit omassa liikkuvassa kodissa ja nauttia kauniista ja hyvin ylläpidetystä maisemasta.
Yöpaikka pitää etsiä muualta kuin kaupunkipuistosta, sillä alue sulkeutuu yöksi. Alueella on sekä leirintäalue että niin sanottuja puskaparkkeja. Meidän puska löytyi luonnonläheiseltä parkkipaikalta, jonka ainoat yöasukkaat olimme. Siellä yövyimme ja lähdimme aamulla jälkeäkään jättämättä, omat roskat omassa roskapöntössämme.





Isojärven kansallispuisto
Tämä kotimaan helmi löytyi sattumalta, matkalla Jyväskylästä Helsinkiin. Tien varressa näkyi kyltti kansallispuistosta ja pitkä, hiekkainen tie vei meidät useiden pienempien järvien kautta metsässä olevalle parkkipaikalle. Parkkipaikalta käveli upealle järven rannalla sijaitsevalla nuotiopaikalle kymmenisen minuuttia. Kuljetimme nuotiolla grillatut herkut liikkuvaan keittiöömme ja herkuttelimme sateen suojassa. Tällä kertaa Isojärven pidemmät vaellusreitit jäivät käymättä, mutta näissä maisemissa yöunet maistuivat ruokaakin herkullisemmalta.




Tulliniemi, Hanko
Oma suosikkiparkkipaikkani ja päiväretkikohteeni karavaanarin näkökulmasta katsottuna sijaitsee Hangossa. Parkkeeraa liikkuva koti hiekalle, meren rannalle. Nauti iltapäiväkahvi merimaisemassa, omassa liikkuvassa kodissa istuen tai hyppelehdi pitkällä hiekkarannalla vapaudesta nauttien. Rannan tuntumassa on jopa vessa, jossa on sähköpistoke. Itsekin jouduin viettämään turhankin paljon aikaa vessassa, huonoakkuista puhelinta ladaten. Tulliniemestä alkaa kävelyretki Suomen eteläisimpään kärkeen. Tämä pieni retki on aivan must! Hangossa on myös leirintäalue mukavuuksia kaipaaville autoilijoille tai muille leiriytyjille. (Edit 4/20: Tarkasta uusimmat säädökset alueella yöpymiseen)
Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Regatta Spa – lupa nauttia Suomen Rivieralla



Iso-Melkutin, Loppi
Lopen kunnassa sijaitseva Iso-Melkutin on kirkasvetinen järvi vailla vertaansa. Alueella kulkee monia ulkoilureittejä ja rannalla on ainakin yksi katettu nuotiopaikka. Alueen parkkipaikka ei sijaitse järven rannalla, mutta lähiseudulta löytyy monta hyvää paikkaa, jonne voi liikkuvan kotinsa parkkeerata (ilman virallista leiriytymistä, tietysti). Tämän järven alueella riittää tutkittavaa ja tämä järvimaisema on yksi Suomen kauneimmista.
Aiheesta kannattaa lukea myös tämä juttu.



Oravi
Viime juhannuksen vietimme Saimaan rannalla, Oravissa. Valitsimme tukikohdaksemme mukavuuksilla (sauna, suihku, ravintola, aktiviteettikeskus) varustetun parkkipaikan, Oravin keskuksen yhteydestä. Paikka on hyvä tukikohta monenlaiseen retkeilyyn. Me kävimme melomassa (keskus vuokraa soutuveneitä ja kajakkeja), tutkimassa ympäristöä liikkuvalla kodillamme ja pisteenä i: päälle, vaeltamassa upeassa Linnansaaren kansallispuistossa. Oravi on loistava tukikohta monenlaiseen retkeilyyn ja kaikkien sääntöjen mukaan oiken leiriydyttyämmekin saimme olla todella rauhassa, kerrankin jopa sähkötolppaan kytkettynä.
Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Missä majoittua Suomessa?




Lukuvinkki
Täällä on pikainen opas siihen, missä liikkuvalla kodilla saa yöpyä. Joskus majoittuminen on jopa telttailua joustavampaa, matkailuauto kun on kuitenkin auto siihen asti, kunnes sen pihalle sijoitetaan vaikka aurinkotuoleja.
Mainitsin luonnonläheisen puskaparkin Hämeenlinnasta, niin olisiko antaa jotain koordinaatteja tähän?
Tämä oli hyvä! Meillä on kahden viikon matkailuautoloma tulossa, mutta suunnitelmat vielä auki. Upeita kohteita löytyy ihan Suomestakin!