Matkapäiväkirja: Kuukausi matkaa takana, mitä mielessä?

Sawa dee kaa!

Istun minibussissa matkalla Etelä-Thaimaan suurimman kaupungin, Hatyain, kautta kohti Malesian Penangia.

Passiini tammikuun 2. päivä Bangkokin lentokentällä painettu leima sallii 30 päivän maassaolon Thaimaassa ja huomenna on oman leimani viimeinen voimassaolopäivä. Poistun Thaimaasta melkein kuukauden oleilun jälkeen jo tänään, ihan vain varmuuden vuoksi.

Vielä eilen en tiennyt, minne seuraavaksi suuntaisin. Oli jo lähellä, etten varannut lentoja Filippiineille, mutta viime hetkellä päätin kuitenkin jatkaa matkaa helpoimman kautta ja poistua Thaimaasta naapurimaahan, Malesiaan.

Kuukausi Thaimaassa ja matkani ensimmäinen kuukausi meni kuin siivillä, kuten aika tuppaa nykyään menemään. Samaan aikaan elämä Suomessa tuntuu jo kovin kaukaiselta. Myös hetki, kun stressinkyynel silmässä paikkailin uudenvuodenaattona kamojani entisen työpaikkani kaapeista ja yritin valmistaa koko maailmaa heittäen jopa samalla roskiin väärän jätesäkin, edelleenkään tietämättä, mitä vahingossa konmaritin.

On yhteenvedon aika. Mitä kaikkea yhteen kuukauteen mahtuikaan ja miltä tuntuu nyt? Minne tie vei ja minne se vie seuraavaksi?

Kuukauteen mahtui yksi myöhästynyt lento ja sen takia pieni visiitti Qatarin Dohaan, keskelle Arabiemiraattien säihkettä ja kurinalaisuutta.

Siihen mahtui todella monta tiekilometriä. Monta bussissa istuttua tuntia, koska olen pyrkinyt matkustamaan täällä ollessani maitse ja meritse. Siihen mahtui jopa kaksi bussissa nukuttua yötä. Samoin siihen mahtui monta skootterin selästä käsin tutkittua kolkkaa, laskemattoman monta tiekilometriä.

Kuukauteen mahtui ihastuminen Pohjois-Thaimaan Paihin ja monta hyvää keskustelua ja mukavaa hippeilyn hetkeä. Hetkiä, kun tunsin olevani kotonani ja kun palaset loksahtelivat.

Siihen kuului todella monta kasvisateriaa ja meditaatiotuntia. Viisi hiljaisuudessa ja kurinalaisuudessa elettyä päivää buddhalaisessa luostarissa ja monta thai-sanaa, jota en ymmärrä.

Kuukauteen kuului myös aivan liikaa melua ja saastetta. Siihen kuului Chiang Main ja Bangkokin vilskettä, vilinää ja pakokaasua. Kaduilla käveleviä rottia, joka puolella kaahailevia autoja sekä mopoja ja siellä täällä parveilevia ihmismassoja.

Siihen kuului saarielämää Koh Phayamin ja Koh Lantan saarilla. Molemmat saaret olivat kivoja, mutta eivät suinkaan täydellisiä. Etsintä jatkukoon.

Kuukauteen kuului hyvää oloa. Siihen kuului juoksua rannalla ja polskimista vedessä. Päivittäinen kookos sekä vuorotellen terveysruokaa ja Thai-ruokaa. Niin, ja monta hierontaa, tietysti.

Siihen kuului liikaa säätöä ja etsintää, ehkä liiankin monta tutkittua paikkaa. Liikuin, koska halusin löytää sen oikean, juuri nyt oikealta tuntuvan paikan. Löysin sellaisen Paista, mutta silti jatkoin etsintää kohti merta.

Kuukauden aikana päädyin haistelemaan tupakansavua enemmän kuin olisin halunnut ja kuuntelemaan pauhaavaa musiikkia enemmän kuin olin toivonut. Välillä jopa tuntui, että melua pakoon ei pääse minnekään. Loppujen lopuksi, sain aika vähän aivan omia hetkiä. Hetkiä, joita ei keskeytä liikenteen tai ihmisten äänet. Tajusin tarvitsevani sellaisia hetkiä yllättävän paljon. Ymmärsin niiden tarpeellisuuden. Se on tärkeä oppitunti.

Ehkä kuukauden kohokohtia ovatkin olleet pienet, rauhalliset ja koruttomat hetket. Ne hetket, kun heräilen aamulla ja seuraan apinoiden elämää ja hetket, kun tarkkailen rapujen marssia tai kun leikin meren aalloilla. Sellaista siis lisää seuraavaan, kuukauteen, jonka ainakin aloitan Malesiasta. Katsotaan, minne tie vie ja mistä se paras paikka olla löytyy – vai löytyykö?

Lämpöä sinne Suomen talveen!

Laura